Romeo ja Julia - ensimmäinen suomalainen videotaideteos 1972

Kun tein Romeo ja Julia -teosta vuonna 1972, minulla ei ollut mitään esikuvia. Valokuvaa käytettiin televisiossa tuolloin lähinnä uutismateriaalina. Minua kiinnosti tutkia ja kokeilla valokuvan kerronnallisia ja dramaturgisia mahdollisuuksia. Halusin tehdä tv-tuotannon kokonaan valokuvin. Päädyin William Shakespearen draamaan Romeo ja Julia, josta olin nähnyt balettiversion Suomen Kansallisoopperassa. Katsoin esityksestä mustavalkoisen, yhdellä kuvalla kuvatun videon ja etsin ideoita tanssikohtausten stillkuviin. Koreografi Virpi Lariston kanssa poimimme ne baletin liikejaksot ja asennot, joita halusin valokuvata. Tuottaja Hannu Heikinheimon kanssa kävimme tarinan varsinaisella tapahtumapaikalla Veronassa, Italiassa. Kuvasin siellä tarinan miljöömateriaalin ja myös osan ns. symbolimateriaalia. Tanssijat Ulrika Hallbergin ja Tero Harrin kuvasin studiossa mustaa tai valkoista taustaa vasten. Kaikki materiaali, lukuun ottamatta lyhyttä teoksen introa, on kuvattu mustavalkoiselle filmille. Halusin kuitenkin mukaan myös värit.

Videoväritin eli 1970-luvun Photoshop

Yleisradion suunnittelulaboratorion päällikkö Juhani Loukovaara rakensi yhdessä Mauri Robertssonin kanssa videovärittimen, jolla pystyin tarvittaessa tuomaan värikerronnan mustavalkoisiin kuviini. Työskentelyn aikana tarvittiin lisäksi erillinen pöytätuuletin, jotta värittimen osat eivät kuumentuneet liikaa.

Tarkoitukseni ei ollut muokata kaikkea materiaalia värikerronnaksi, vaan käyttää väriä teoksen dramaturgian osana. Valokuvat kuvattiin yhtäaikaa viidellä mustavalko-videokameralla ja kuvia muokattiin vielä studion kuvatarkkaamossa, josta muodostui eräänlainen sähköinen valokuvalaboratorioni valokuvien jatkotyöstämiseen. Väritin oli sijoitettu tv-studion kuvamikserin yhteyteen, jolloin saatoin vielä muokata tarkkaamosta tulevaa kuvaa sekä värittimellä että trikkimikserillä. Näin oli mahdollista saada erilaisia ristikuvajaksoja, joissa muutin väriä, kun kuva tallentui nauhalle. Kerrontaa pelkistävän lisän sain aikaan myös graafisella rakeella, jonka sijoitin päällekkäiskuvana osaan valokuvista studiovaiheessa. Näin saatoin määritellä kuvan graafisen ilmeen tason vielä tallennusvaiheessa.

Tanssin liike syntyy, videotaideteos valmistuu

Tanssin liikkeen toteutin teoksessa monella eri tavalla. Valokuvatessani käytin pitkää valotusaikaa tai zoomausta valotuksen aikana. Muita keinoja olivat tv-kameran liike valokuvassa, videovärittimen avulla aikaansaatu värin eläminen, ristikuvat, kuvaleikkaus ja äänikerronta. Antero Honkasen elektroakustinen musiikki oli tärkeä kerronnallinen tekijä jo suunnitteluvaiheessa.

Romeo ja Julia videoteos ja sen valokuvamateriaalista tehty näyttely oli esillä Galleria Pinxissä vuonna 1974. Tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun taidegalleriassa oli videotaidetta esillä. Aikalaiskritiikki oli ristiriitainen: osa kritiikistä oli innostunutta, osa piti teosta täysin sopimattomana taidegalleriaan. Valokuvanäyttelyversio sen sijaan hyväksyttiin. Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin Romeo ja Julia päätyi vuonna 2003.Videotaideteos Piha (1980)

Videotaideteos Piha (1980)

Kun olin saanut valmiiksi Romeo ja Julia -videoteoksen 1972 mieleeni jäi monia asioita, joita halusin kehittää eteenpäin. Vuonna 1979 kirjailija Bo Carpelan tarjosi Ylelle synopsista teoksestaan Piha, joka kertoi 1930-luvun Helsingin Kruununhaan takapihoista ja niiden ihmisistä. Teksti kiinnosti minua ja katsoimme Carpelanin kanssa yhdessä Romeo ja Julia -videoteoksen kasetilta ja kerroin ajatuksiani runon ja valokuvan yhdistämisestä.

Henkilöt ja miljöö

Pihaan tuli vain kolme henkilöä: vanha nainen, vanha mies ja pieni poika. Kuvauspaikkoina ja -kohteina olivat Kruununhaan ja Katajanokan pihat, talojen vintit, rakennusten yksityiskohdat sekä ihmisten kodit.

Pihassa esiintyvä vanha nainen oli kuvausaikaan 90-vuotias. Naisen kasvot, kädet ja koko persoona olivat kuvaajan toiveuni. Teoksen vanha mies löytyi Kalliosta, Brahenkadun rautatieläisten talosta - miehellä oli jopa Bo Carpelanin Piha-teos kirjahyllyssään. Pienen pojan rooliin valitsin oman 4-vuotiaan tyttäreni.

Materiaalin kerääminen videota varten

Kuvasin kaiken valokuvamateriaalin mustavalkofilmille vallitsevassa valossa ja käytin lähes aina samaa 35mm:n polttoväliä. Tässä vaiheessa pyrin mahdollisimman niukkaan ja askeettiseen kuvakieleen.

Molemmat vanhukset kuvasin heidän keittiönpöytänsä ääressä. Kohdat, joissa jouduin itkettämään omaa tytärtäni, kuvasin kotona Katajanokalla. Lasta kuvatessani pyrin tavoittamaan lapsen näkökulman, mutta myös luomaan voimakkaita mielikuvia varjojen ja yksityiskohtien avulla.

Valokuvista videoteokseksi

Valokuvat vedostin osittain yläsävyyn, toisin kuin Romeo ja Julia -videossa. Pääosin vastavalona käytetty luonnonvalo oli molemmissa videoissa olennaista. Kaikki valokuvat olivat vielä tässä vaiheessa mustavalkoisia. Vedostuskooksi valitsin oli 18 x 24 cm, joka oli TV-kameran liikkumiseen sopiva koko. Vuoden aikana kuvasin kaikkiaan noin 1500 negatiivia.

YLEn suunnittelulaboratoriossa teetin muutamia parannuksia jo Romeo ja Julia -videota varten tehtyyn videovärittimeen, jotta pystyin paremmin tekemään pastellisävyistä väriä. Pihaa varten minulla oli myös käytössä kaksi videoväritintä, jotta saatoin käsitellä samanaikaisesti kahdeksaa erilaista sävyaluetta ja väriä sekä rakentaa manuaaliseen muistiin ristikuvan jälkeisen väriasteikon toiselle värittimelle. Tällä oli suuri merkitys, kun vaihdoin värejä kesken TV-kameran liikkeen. Samoin pääsin käsiksi herkimpiin ja hienoimpiin sävyihin, jolloin lopputulos ei ollut niin graafista.

Olin jo alunperin ajatellut jättää tietyt kohdat mustavalkoisiksi tai vain osittain värillisiksi. Uusi, parannettu väritin antoi mahdollisuuden siirtyä huomaamattomasti mustavalkoisesta väriin tai päinvastoin joko TV-kameran liikkeen tai äänikerronnan mukana.

Kuvaus

Valokuvat kuvattiin studiossa neljällä zoomilla varustetulla TV-kameralla, joista värit otettiin pois jotta ne toistivat paremmin mustavalkokuvaa. Kameroista lähti videosignaali kameratarkkaamon kautta kuvamikseriin, jonka yhteydessä olivat värittimet. Kameratarkkaamoa käytin valokuvasävyjen hienosäätöön ennen kuin aloin rakentaa värejä. Väriasteikon rakensin manuaalisesti. Taltiointivaiheessa käytin myös graafista rasteria joissakin kuvissa.
Lähes kaikki videotrikit tehtiin samalla kun valokuvat kuvattiin.

Piha ja siitä tehty valokuvanäyttely olivat esillä Valokuvataiteen museon silloisessa studiotilassa Annantalolla syksyllä 1982. Videoteosta saattoi katsella kasetilta TV-monitorista. Piha oli Romeo ja Julia -teoksen jälkeen toinen suomalainen videotaideteos. Teos tuli Valokuvataiteen museon kokoelmiin vuonna 2003.

Antero Takala