Valokuvien tunnistus: Aito valokuva, fotomekaaninen vedos vai tuloste?

Teksti: Riitta Koskivirta, vastaava konservaattori, Suomen valokuvataiteen museo
Kuvat: Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo.

Valokuvia on kautta aikojen valmistettu lukuisin eri menetelmin lukuisille eri materiaaleille. Käsite ”valokuva” on hieman väljä, sillä arkistoissa valokuviin luetaan perinteisesti kuuluvaksi myös muita, hyvin valokuvan kaltaisia
kuvatyyppejä, esimerkiksi fotomekaanisia vedoksia ja tulosteita.

Valokuvan kuvatyypin ja sen materiaalien tunnistaminen on arkistotyössä tärkeää, jotta voitaisiin määritellä jokaiselle kuvalle mahdollisimman sopivat käsittely- ja säilytyskäytännöt. Tietyn tyyppiset kuvat voivat vaurioittaa toisia kuvatyyppejä.

Esimerkiksi fotomekaanisten vedosten ja tulosteiden väriaineiden sidos-, yms. aineiden kuivumistuotteet saattavat vaurioittaa mm. hopeakuvaa ja aiheuttaa pohjamateriaalien tai emulsioiden värjäytymistä. Selluloosa-asetaattifilmipohjien hajoamistuotteet voivat aiheuttaa muidenkin kokoelman kuvien vaurioitumista.

470_kuva1Valokuvien tunnistuksen opetussarjoja Suomen valokuvataiteen museosta.

Tunnistamisen vähimmäistavoitteet

Valokuvan kuvatyypin ja materiaalin tunnistamisessa on ensisijaista:
- erottaa aidot valokuvat fotomekaanisista kuvista ja tulosteista,
- tunnistaa erityisen herkät valokuvat,
-  tunnistaa vakavat vauriot.

Tunnistaminen alkaa visuaalisella tarkastelulla. Jo paljain silmin voidaan tehdä tärkeitä havaintoja, mutta usein tarkastelua jatketaan ja tarkennetaan käyttämällä apuna suurentavia luuppeja tai jos mahdollista, mikroskooppia. Vaativimmissa tunnistustapauksissa joudutaan käyttämään erilaisia testejä tai tekemään erikoisvälineistöä vaativia tutkimuksia kuvatyypin varmistamiseksi.

Testit ovat yleensä destruktiivisia eli niitä varten joudutaan ottamaan pieni koepala kuvasta. Tarkasteltavia seikkoja ovat kuvan rakenne ja materiaalit, kuvan sävyasteikko ja vauriot sekä kuvan mahdollinen rasteri. Luuppia ei saa asettaa suoraan kuvan päälle, vaan väliin laitetaan puhdas, kirkas muovi, jottei luuppi tee jälkeä kuvan pintaan.

470_kuva1bValokuvan tunnistuksen opetussarjoja sekä 30 kertaa suurentava luuppi.

Aito valokuva, fotomekaaninen vedos vai tuloste?

- Aito valokuva on lopputuote, joka on alunperin ollut valolle herkkä.
- Fotomekaaninen vedos on lopputuote, joka on painotekniikan avulla siirretty pohjamateriaalille. Lopputuote ei ole itse ollut valolle herkkä.
- Tuloste tai digituloste on tulostettu sähköisestä tiedostosta tulostimella väriaineita käyttäen pohjamateriaalille. Lopputuote ei ole ollut valolle
herkistetty.
Jako ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä mukaan mahtuu poikkeuksia. Esimerkiksi tulosteiden joukossa on myös ”aitoja valokuvia” eli ns. valokuvatulosteita. Valokuvan kaltaisissa fotomekaanisissa menetelmissä, samoin kuin tulostamisessa, lähtökohtana on ollut ”aito valokuva”.

Fotomekaanisissa menetelmissä valokuvasta on tavalla tai toisella valmistettu
painolaatta. Tulosteidenkin taustalla on usein ”aito valokuva”, negatiivi, dia tai vedos, joka on muutettu sähköiseen muotoon ja sitten tulostettu käyttäen väriaineita.

Fotomekaanisissa vedoksissa on miltei aina näkyvissä jonkinlainen rasteri, sillä painoteknisesti ei ole mahdollista painaa tasaisen mustaa tai harmaata väripintaa ilman, että se rikotaan osiksi. Fotomekaanisten vedosten kuva-aine on erilaisia painovärejä, öljypohjaisia väriaineita tai pigmenttejä sidosaineessa, esimerkiksi gelatiinissa tai arabikumissa. Värejä on yleensä vain yksi.

Tulosteissakin kuva-aine on erilaisia väriaineita, samoin tulosteissa on näkyvissä erilaisia ”rastereita”, väriläikkiä epäsäännöllisissä tai säännöllisissä muodostelmissa. Poikkeuksen muodostavat ns. valokuvatulosteet, joissa on portaaton väri- tai harmaaskaala.

470_kuva2arasteri03

470_kuva2erasteri01Tulosteiden erilaisia rasterikuvioita suurennettuna 6–30-kertaisesti.

Tavallisen valokuvaluupin avulla (n. 8 kertaa suurentava) voidaan nähdä joidenkin fotomekaanisten kuvien tai tulosteiden sekä additiivisten kuvien rasterikuviot. Joskus rasterit ovat kuitenkin pieni- ja hienojakoisempia,
jolloin vaaditaan hieman suurempaa suurennosta, esimerkiksi 30 kertaa suurentavaa luuppia tai mikroskooppia.

Rasterikuvioita on monenlaisia: säännöllisiä pisteitä, viivoja tai verkkoja, epäsäännöllisiä pisteitä, läikkiä tai viivakuvioita. Kaikista näistä on erittäin hyviä tunnistuskuvia erilaisissa tunnistuslähteissä. Niihin kannattaakin tutustua etukäteen ja vertailla niitä kuviin tunnistusprosessin kuluessa.

Käsite ”mustavalkoinen” on hieman harhaanjohtava, sillä varhaisten valokuvien sävyt vaihtelevat lämpimän ruskeista kylmään violettiin. Käsitteen mustavalkoinen otti käyttöön ensimmäisenä Ilford-yritys kehityspaperinsa myötä 1960-luvulla, kun vedosten sävyalasta tuli kehitysprosessissa neutraalin harmaa.

Myös värivedostus- tai tulostusmenetelmillä voidaan saada aikaan monokromaattinen sävyasteikko, vaikka itse vedos paperi tai -filmi, ja siten kuvatyyppi, oikeastaan ovat polykromaattisia. Tällä on vaikutuksensa säilytykseen, joten sen havaitseminen on tärkeää.

470_kaavio-kuvatyypit

Kaavio valokuvien tunnistamisesta: valokuvat, tulosteet ja fotomekaaniset kuvat. Klikkaamalla kuvaa avaat linkin suurempaan pdf-tiedostoon, jonka voit tulostaa. Kuva: Riitta Koskivirta, Suomen valokuvataiteen museo.

Kuvien rakenteet

Valokuvan tärkeimmät osat ovat kuva-aine ja pohjamateriaali. Kuva-aine voi olla mm. metallista hopeaa, hopea-elohopeayhdistettä, pigmenttejä, tulosteväriaineita jne. Kuva-ainekerroksia voi olla useampia päällekkäin, kuten useimmissa värikuvissa.

Pohjamateriaalina voi olla esimerkiksi paperi, lasi, metalli, muovi jne. Rakenteeltaan yksinkertaisimmissa valokuvissa on vain yksi kerros, pohjamateriaali, jonka sisään kuva-aine on osittain painuneena. Pohjamateriaali on tällöin päällystämätöntä paperia.

Tavallisesti valokuvissa on kuva-aineen ja pohjamateriaalin lisäksi useampia kerroksia ja materiaaleja, jotka yhdessä muodostavat kuvaemulsion. Kuvaemulsio on kiinnittynyt pohjamateriaalin päälle, eikä se uppoa pohjamateriaalin sisään. Lisäksi pohjamateriaalin ja kuvaemulsion välissä on usein erityinen tasoittava yms. kerros, esimerkiksi baryytti (bariumsulfidia gelatiinissa) tai titaniumoksidi-gelatiinikerros.

Valokuvissa voi olla myös muita kerroksia. Esimerkiksi autochrome-levyissä on erityinen värirasterikerros lasipohjan ja kuvaemulsion välissä. Moderneissa mustavalkofilmeissä on pohjamateriaalin takana antirullautumiskerros ja kuvaemulsion päällä suojakerros gelatiinia. Moderneissa vedospapereissa voi olla muovi-, stabilointi-, sidos-, värisuodatin- yms. kerroksia yhteensä jopa toistakymmentä, vaikka paperin kokonaispaksuus on vain muutamia millejä.

Kuvan rakenteen selvittäminen auttaa kuvatyypin tunnistamisprosessissa eteenpäin. Esimerkiksi ns. yksikerroksiset kuvatyypit ovat aina mattapintaisia, ja suurennuslasilla tarkasteltaessa pinnalla on selkeästi näkyvissä paperin kuituja.

Kahdesta kerroksesta muodostuvien kuvien pinta voi olla esimerkiksi matta, vähän kiiltävä tai kiiltävä riippuen kuvaemulsion paksuudesta, mutta aina pohjapaperin kuidut näkyvät emulsion läpi. Sellaisissa kuvissa, joissa on käytetty pohjamateriaalin ja kuva-aineen tai kuva emulsion välissä tasoittavaa kerrosta, ei paperin kuituja ole lainkaan näkyvissä ja kuvapinnat ovat yleensä kiiltäviä, jollei kyseessä ole eritavoin etukäteen matta-, kangas- tai helmiäiskuvioiduksi käsitelty pinta.

Valokuvien vauriot

470_kuva5Albumiinivedos, pohjustettu ohuelle pahville. 

Valokuvissa voi esiintyä vaurioita, jotka auttavat kuvatyypin tunnistamisessa. Vanhoissa albumiinivedoksissa oleva albumiini, kananmunanvalkuaisesta valmistettu emulsio, on hyvin herkkää kellastumaan kosteuden vaikutuksesta. Miltei kaikki vanhat albumiinivedokset osoittavat jonkinasteista kellastumista, joka on havaittavissa varsinkin kuvan vaaleilla alueilla. Joissakin albumiinivedoksissa on albumiini värjätty aniliiniväreillä joko siniseksi tai vaaleanpunaiseksi tarkoituksena peittää ajan myötä tapahtuvaa kellastumista.

Albumiinissa on myös hyvin usein pieniä halkeamia, jotka näkyvät varsinkin luupilla tarkasteltaessa. Albumiinivedokset valmistettiin melko ohuelle paperille, ja ne ovat miltei aina pohjustettuja. Pohjustamattomat albumiinivedokset yleensä ovat kiertyneet ohuiksi kääröiksi. Albumiinivedokset voivat olla haalistuneita, jos niitä ei ole sävytetty.

470_kuva3Platinasävytetty kollodiumvedos, jonka säilytyspussiin on muodostunut ”haamukuva” platinan vaikutuksesta.

Kollodiumvedokset ovat yleensä erittäin hyvin säilyttäneet alkuperäiset sävynsä, sillä ne miltei aina sävytettiin kullalla tai platinalla. Platinalla sävytettyjen valokuvien, samoin kuin pelkästään platinaa sisältävien platinotyyppien ominaispiirteenä on, että näiden kuvien päällä pitkään olleissa paperimateriaaleissa (suojapaperi, toisen kuvan tausta yms.) on nähtävissä eräänlainen ”haamukuva”. Platina on aiheuttanut paperin vaurioitumisen,
joka näkyy tummenemisena.

Hopeagelatiinivedoksissa ja -lasinegatiiveissa näkee usein ”hopeapeiliä”. Runsaasti hopealle peilaavat vedokset ovat myös haalistuneet ja ruskistuneet varsinkin vaaleilta kuva-alueiltaan. Kromogeeniset värikuvat ovat niin amatöörien kuin ammattilaiskuvaajienkin tuotannossa tavallisin värikuvatyyppi. Niiden värit ovat yleensä muuttuneet. Ne haalistuvat epätasaisesti: jokin kolmesta väristä (syaani, magenta tai keltainen) haalistuu enemmän kuin toiset. Värit näyttävätkin vääristyneen pikemmin kuin haalistuneen. Myös kromogeenisen värikuvan valkoiset alueet, esimerkiksi valkoiset reunat, ovat yleensä värjäytyneet, usein harmaanruskeaksi. Kodakin
1940- luvun värivedosten valkoisilla alueilla on taipumusta muuttua keltaisiksi.

Negatiiveja tunnistettaessa on tärkeintä erottaa selluloosanitraatti- ja selluloosa-asetaattinegtiivit moderneista selluloosatriasetaatti- ja polyesteripohjaisista negatiiveista. Varhaiset asetaattipohjamateriaalit olivat hyvin epästabiileja ja niissä saattaa esiintyä vakavia vaurioita, jotka vaarantavat muut valokuvat. Vaurio tunnetaan nimellä vinegar syndrome eli etikkasyndrooma. Jo varhaisessa vaiheessa etikan haju kokoelman lähettyvillä kertoo vaurioitumisen käynnistyneen. Kerran alettuaan vaurioprosessi etenee nopeasti: haju vahvistuu, negatiivin reunat aaltoilevat ja lopulta pohja irtautuu kuvaemulsion ja antirullautumiskerroksen muodostaessa ilmapussiverkostoja.

470_vauriot_kuva4Vaurioituneita selluloosa-asetaattinegatiiveja, vasemmalla pohja- ja oikealla kuvaemulsiopuoli.

Materiaalien tunnistusoppaita

Valokuvatyyppien tunnistamisen avuksi on olemassa lukuisia hyviä oppaita ja työkaluja. Esimerkiksi IPI:n  Graphics Atlas-verkko-opas tarjoaa runsaasti tietoa eri valokuvatyypeistä ja kuvia pääsee jopa tarkastelemaan virtuaalisesti eri suunnilta. Digitulosteen tunnistusopas löytyy The Digital Print Identification Website -verkkosivuilta tai sellaisen voi ostaa The American Institute for Conservation of Historic and Artistic Works -verkkosivuilta. Negatiivien materiaalien tunnistusopaskirja on ladattavissa IPI:n verkkosivuilta.

Näiden oppaiden rinnalle voi museo koota tunnistettuja kuvatyyppejä sisältävän opetuskokoelman. Valmiina on saatavissa digitulosteiden opetuskokoelma, jonka hankkimista suositellaan kaikille kuva-arkistoiden hoitajille. Opetuskokoelmien avulla voi harjaannuttaa kuvien ulkoisten olemusten havainnointia, ja ne toimivat referaattiaineistona, johon tuntemattomia kuvatyyppejä voi verrata in situ.

Kaavio valokuvien tunnistamisesta: valokuvat, tulosteet ja fotomekaaniset kuvat. Kuva: Riitta Koskivirta, Suomen valokuvataiteen museo.

 

 
 

SVM_LOGO_FI_6X6_S_RGB

Facebook
Twitter
Instagram
Flickr
Youtube
Terävyysalue-blogi

 

YHTEYSTIEDOT
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 G
00180 Helsinki

Postios. Tallberginkatu 1 C 85
00180 Helsinki

Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Näyttelyinfo 09-6866 3621

Tietopalvelu: Kysy museolta

digikuvanhistoriakuka_kuvasi_anim_150x72

Kysy_museolta_200x100_animaatio

 

AUKIOLOAJAT
Näyttelyt ovat avoinna
ti–su 11–18, ke 11–20.


Poikkeavat aukioloajat

 

PÄÄSYLIPUT
Liput: 8 / 5 €
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.

Ilmainen sisäänpääsy
joka kuun viimeinen
ke klo 17–20.

Meille pääsee Museokortilla
museokortti-logo 

 

OPASTUKSET 

Yleisöopastus näyttelyihin sunnuntaisin klo 13–14 pääsylipun hinnalla.

Ilmainen yleisöopastus joka kuun viimeinen keskiviikko klo 18–19. 

MUSEON VUOSIKORTTI


20 / 30 (2 hlö) / 8,5€ taiteilijat,
taideopiskelijat, OAJ, Grafia

 

Museo on liikkumisesteetön.

 

Toimisto ti–pe 9–15

09-6866 360

Kuva- ja tietopalvelu ja kirjasto
09-6866 3623

 

HENKILÖKUNTA

LEHDISTÖLLE


Kaapelitehdas sijaitsee raitiovaunu 8:n Länsisatamankadun pysäkillä, noin 600 metriä Ruoholahden metroasemalta.

Yhteistyössä:

ikahulogo_75px