Ison koon peilikamerat

Ensimmäiset peilikamerat esiteltiin jo 1800-luvun lopulla. Ne olivat varsin suuria ja juhlallisen näköisiä. Ne olivat myös varsin kalliita ja suurin osa jäi harvinaisuuksiksi. Myös näihin kameroihin liittyviä linkkejä on vaikea löytää.


ERNEMANN



Ermanox-Reflex


Valovoimaisella objektiivilla varustettua Ermanox-kameraa tehtiin peilikamerana nimellä Ermanox-Reflex. Se on perusrakenteeltaan sama kuin tavallinen Ermanox, mutta tarkennus tapahtuu kiertämällä objektiivia ja kamera on hieman kookkaamman näköinen. Peili vie tilaa ja avattu etsinkuilu tekee kamerasta korkeamman.

1900-luvun alun peilikamerat olivat suuria ja juhlallisen näköisiä laatikoita. Ernemann Spiegel-Reflex -kameraa valmistettiin 9x12 cm:n ja 13x18 cmn koon levyille. Kameroissa on verhosuljin, jonka ajat ulottuvat T:stä ja B:stä aina 1/2500 s saakka. Kamera toimitettiin kolmella kaksoiskasetilla ja esim. 13x18 cm:n kamera painaa 5150 g ja on  kooltaan etsinkuilu kasattuna 23x25x23 cm. Kameroita toimitettiin Ernemannin tai Hüttigin objektiiveilla. Vuonna 1908 kyseinen laite maksoi noin 2000 euroa Hüttigin 6,8 Lloyd -Anastigmaatilla varustettuna.

http://www.pacificrimcamera.com/pp/zeiss/ermanox/ermanox.htm


HÜTTIG, ICA


Künstler-kamera


Künstler-kamera esiteltiin vuonna 1906. Verhosulkimella varustettu peilikamera antoi mahdollisuuden käyttää vaihto-objektiiveja. Kamerassa oli patentoitu kääntöperä, jolla sai helposti käännettyä takalaudan vaakakuvasta pystykuvaan. Kamerasta tuli niin suosittu, että sitä tehtiin 1908 kahdeksan runkomuunnelmaa 6x9 cm:n koosta 13x18 cm:n kokoon saakka. Kameroita toimitettiin useilla kymmenillä objektiivivaihtoehdoilla, joiden valovoimat ja polttovälit vaihtelivat.

Pitkä valmistusaika tekee näistä kameroista vaikeasti määritettäviä. Usein ei voi olla varma siitä, onko esim. objektiivi sovitettu kameraan jälkeenpäin vai ei. Künstler-malliston myynti jatkui vielä ensin ICA:n nimellä ja lopuksi Zeiss Ikon -tehtaan nimissä ja esim. Solion luettelo 1927 esittelee neljä mallia.

Solio Oy:n mainoksessa 1927 sanotaan: ”Kokoonpantava, mukava ja helposti käsiteltävä. Verhosulkija asetettava 1/15-1/1000 s. Kahdella liikkeellä saatetaan etuosa ja tarkennusruuvi nopeasti käyttökuntoon. Tarkennus objektiivin kiertoasetuksella. Tämän samoin kuin sulkijan asettamisen voi tehdä kasetin ollessa avattuna.”
Vuonna 1927 maksoi 9x12 cm:n kokoinen malli f:4,5 Tessarilla 1540 euroa.

http://www.qsl.net/xq2fod/photo/ica/camera.html


IHAGEE



Ihageen valmistamat peilikamerat ovat nykyään harvinaisia, vaikka niitä mainostettiinkin usein Suomen Valokuvaaja -lehdessä. Osa malleista, esim. Patent-Klapp-Reflex oli niin kallis, että sitä ei monta saatu kaupaksi ja 6x6 cm:n Roll-Paff taas oli nimensä mukaan tehty pahvista, eivätkä ne ehkä ole kestäneet yli 70 vuotta. Näitä pahvisia peilikameroita eivät suomalaiset kerääjät ole nähneet yhtään kappaletta, eikä tiedetä, onko niitä ahkerasta mainonnasta huolimatta saatu lainkaan kaupaksi.

Rol-Paff-Reflex
Plan-Paff-Reflex
Serien-Reflex


Roll-Paff-Reflex maksoi maahantuojan hinnastossa 6x6 cm:n kokoisena kalliimmalla Meyerin Trioplanilla 104 euroa. Plan-Paff-Reflex oli samanlainen laite, mutta tarkoitettu levyille.

http://www.peterlanczak.de/rollpaff.jpg
http://www.peterlanczak.de/planpaff.jpg
http://www.peterlanczak.de/serienrefl.jpg
http://www.pacificrimcamera.com/pp/ihagee/rollpaf.htm


Patent-Klapp-Reflex


Patent-Klapp-Reflex on peiliheijastuskamerasarja 6,5x9, 9x12 ja 10x15 cm:n koon kuville. Kamera taittuu kokoon kuljetusta varten ja avattuna se on varsin iso, näyttävä ja jännittävän näköinen. Laitteissa ei lue tyyppinimeä, vaan ainoastaan valmistajan nimi kookkaana sokkopainatuksena. Kamera oli kallis ja sellaisen saattoi hankkia varakas kuvaaja. Kalliin hinnan vuoksi kovin monta Suomeen ei ole tuotu, vaikka maahantuoja SVO esittelikin niitä hinnastossaan näyttävästi.
Kamera maksoi 9x12 cm:n koossa f:4,5 Tessarilla 1320 euroa.

http://www.peterlanczak.de/patentklapp.jpg
http://www.exaktaphile.com/klapp/gal1.html


KODAK



Graflex N:o 3 a


Kookas peiliheijastuskamera: 25x12x17 cm, joka painoi yli kaksi kiloa. Rullafilmejä käyttävässä kamerassa on sekä keskus- että esirippusuljin (verhosuljin) aina 1/1000 s saakka. Kamera on tehty nahalla päällystetystä mahongista. Kuvakoko on 8x14 cm ja objektiiveina f:6,3 tai f:4,5/21 cm Tessar tai f:4,5/21 cm Cooke.
Ja hintaa kameralla 1916 oli 1250 euroa. Vaikka kameraa mainostettiin Suomessa, yhdestäkään alkuperäisestä Suomessa myydystä ei ole havaintoja, vaan kaikki ovat keräilijöiden 1980-1990-luvuilla Suomeen muista maista tuomia.

http://www.graflex.org/speed-graphic/graphic-models.html
http://www.cosmonet.org/camera/grafle_e.htm


MENTOR



Mentor-tehdas, oikeastaan Goltz &Breutmann, valmisti suuren valikoiman peilikameroita studiokäyttöön 1898 alkaen 1970-luvulle saakka. Niitä tuotiin Suomeen runsaasti, joitakin malleja mainostettiin  Suomen Valokuvaajassa vielä 1957.

http://members.lycos.co.uk/jolommencam/mentor/
http://www.fotomuseetiosby.nu/rmentor.html
http://www.fotografianegliannitrenta.com/mentor.htm

Mentor Studio Reflex

Sarja laatikkomaisia, paljetarkenteisia kameroita. Objektiivilautaa voi kallistaa eteen ja taaksepäin ja kiertää sekä oikealle että vasemmalle, näin terävyysaluetta voidaan säädellä.
Hinta ilman objektiivia oli 1957 1255 euroa.


PLAUBEL



Palkkikameroita tuottanut tehdas toi 1950-luvun lopulla markkinoille oman peilikameransa. Se jäi Suomessa harvinaiseksi eikä siitä löydy juuri tietoja internetistäkään.

http://www.nsobject.jp/cameraPage.html

MAKIFLEX STANDARD



9x9 koon peilikamera, jossa mahdollisuus käyttää 6x9 rullafilmikasettia. Verhosuljin 1/8-1/125 s, palautuva peili ja automaattihimmennin. Kamera on iso, vaaleanharmaa ja ruma. Erikoisuutena matkamittari; kamerassa on 10 000 asti ulottuva laukaisujen laskin. Kameraan voidaan liittää Plaubelin Peco-sarjan lisälaitteita.
Vakio-objektiivina oli Schneider Xenar 4,5/150 mm.
Rungon hinta 1966 1350 euroa.


Makiflex 9x9

Makiflex Standardista kehitetty malli, jossa verhosulkimen ajat  olivat 4-1/500 s. Tästä voidaan rakentaa lisävälinein palkkikameran tyyppinen.
Hinta 1966  2440 euroa.


Pecoflex


Pecoflex on palkkipeilikamera, jossa perusrunko on Makiflexin runko ja etulauta Plaubelin Peco Juniorin objektiivinpidin. Näin peilikameraan on saatu objektiivipitimen siirrot. Automaattihimmennin toimii kaksoislankalaukaisimella, lisävälineinä objektiivit 180-260 mm.
Hinta 1966  3310 euroa.


ZEISS IKON



Simplex-Ernoflex 853
Ermanox-Reflex 862
Miroflex-sarja


Miroflex on alunperin Contessa-Nettel-tehtaan tuote, Contessa-Nettel liittyi Zeiss Ikoniin 1926. Miroflexia on eniten valmistettu ja myyty juuri Zeissin logolla. Yksisilmäisiä peilikameroita 6x9 ja 9x12 cm:n koon levyille, kameran voi kuljetuksen ajaksi taittaa kasaan ja se avataan kuvauksen alussa komeaksi ”tötteröksi”. Kamera on metallista valmistettu palkeellinen verhosuljinkamera, jossa tarkennus tapahtuu objektiivia kiertämällä.
Vuonna 1929 maksoi 9x12 Miroflex 3,5/16,5 Tessarilla 1750 euroa.

http://www.pacificrimcamera.com/pp/zeiss/miroflex/miroflex.htm

 

Näppää nyt! Sata vuotta valokuvausvälineitä

 
 

SVM_LOGO_FI_6X6_S_RGB

Facebook
Twitter
Instagram
Flickr
Youtube
Terävyysalue-blogi

Tilaa uutiskirje!

YHTEYSTIEDOT
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 G
00180 Helsinki

Postios. Tallberginkatu 1 C 85
00180 Helsinki

Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Näyttelyinfo 09-6866 3621

Tietopalvelu: Kysy museolta

digikuvanhistoriakuka_kuvasi_anim_150x72

Kysy_museolta_200x100_animaatio

 

AUKIOLOAJAT
Näyttelyt ovat avoinna
ti–su 11–18, ke 11–20.


Poikkeavat aukioloajat

 

PÄÄSYLIPUT
Liput: 8 / 5 €
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.

Ilmainen sisäänpääsy
joka kuun viimeinen
ke klo 17–20.

Meille pääsee Museokortilla
museokortti-logo 

 

OPASTUKSET 

Yleisöopastus näyttelyihin sunnuntaisin klo 13–14 pääsylipun hinnalla.

Ilmainen yleisöopastus joka kuun viimeinen keskiviikko klo 18–19. 

MUSEON VUOSIKORTTI


20 / 30 (2 hlö) / 8,5€ taiteilijat,
taideopiskelijat, OAJ, Grafia

 

Museo on liikkumisesteetön.

 

Toimisto ti–pe 9–15

09-6866 360

Kuva- ja tietopalvelu ja kirjasto
09-6866 3623

 

HENKILÖKUNTA

LEHDISTÖLLE


Kaapelitehdas sijaitsee raitiovaunu 8:n Länsisatamankadun pysäkillä, noin 600 metriä Ruoholahden metroasemalta.

Yhteistyössä:

ikahulogo_75px