Alaston mies katsoo

Tuija Lindström: Christer Strömholm, 1985. Suomen valokuvataiteen museo. D1990:3/9

Alaston mies seisoo sivuttain ja katsoo olkansa yli kameraan. Hänen asentonsa on melkein liian jäykkä ja alleviivatun pysähtynyt. Hän on pysähtynyt kuvaajan eteen ja kuunnellut ohjeita. Miehen ilme on varma ja luottavainen vaikka häneltä on viety vaatteiden antama suoja. Hänet on riisuttu kulttuurin ja vallan merkeistä. Häntä suojaa vain kipsi vasemmassa kädessä ja kävelykeppi oikeassa kädessä.

Kuva on muotokuva Christer Strömholmista (1918–2002). Strömholm oli Ruotsin ehkä tunnetuin valokuvataiteilija ja valokuva-alan vaikuttaja. Hän toimi Fotoskolanin johtajana vuodet 1962–1974. Strömholmin vaikutus ja oppi nuorempiin valokuvaajiin oli voimakas.

Tuija Lindström on sanonut nähneensä Strömholmin kautta, että valokuvaaminen voi olla muutakin kuin dokumentaarista. Muotokuva Strömholmista on juuri tätä, paljon muutakin kuin dokumentaarinen muotokuva merkittävästä henkilöstä.

Vahvan ja vaikutusvaltaisen miehen sädekehä on poistettu ja hänet on konkreettisesti riisuttu. Kuvasta on löydettävissä klassisen muotokuvan kieli ja ehkä kuvan Strömholm oli Strömholm aidoimmillaan. Mutta kuvaan on latautunut paljon muutakin. Kyse on studiokuvasta, mutta se tuntuu lähes ajattomalta. Kuvaushetki kuvaajan ja kuvattavan välillä tuntuu käsin kosketeltavan herkältä ja pyhältä. He ovat olleet läsnä toisilleen. Ja samalla tulleet ilmaisseeksi jotakin todella universaalia ihmisyydestä. Hetken vain olemme osa kehoamme, johon synnymme. Ruumiimme elää, kolhiintuu ja kumartuu, lopulta katoaa.

Kuva raavaasta miehestä on sensuelli ja yksityiskohtiaan myöten ladattu tunteilla. Tunnen päättymisen ja lähtemisen. Pian kuvan mies kääntyy ja astuu sisälle tummaan taustaan kumartaen lähtiessään.

 

Taiteilija Tuija  Lindsröm syntyi vuonna 1950 Kotkassa. Hän muutti jo 1970-luvulla Ruotsiin. Lindsröm valmistui Tukholmasta Konstfackenista vuonna 1984. Jo vuonna 1982 Lindström palkittiin Moderna Museetin palkinnolla nuorelle lupaavalle valokuvaajalle. Lindström on pitänyt lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä. Hän toimi Göteborgin yliopiston valokuvakoulun professorina 1992–2002. Vuonna 2004 Liljevalchin taidehallissa Tukholmassa järjestettiin Lindströmin takautuva retrospektiivinen näyttely. Tammikuussa 2014 avautuu Valokuvataiteen museolla Lindströmin ensimmäinen Suomessa nähtävä retrospektiivinen näyttely.

 

 Tiina Rauhala, amanuenssi

 

Kokoelmanosto
Kuvasiskot, Margit Ekman ja Eila Marjala, olivat muotokuvauksen legendaarisia uudistajia 1960–1970 -luvuilla.
Kokoelmanosto
”Kuvassa olen minä, mutta en kuitenkaan. Siinä olet myös sinä jollain tavalla.” -Elina Brotherus
Kokoelmanosto
Vuonna 1900 matkusti Suomen suuriruhtinaskunnasta Saksaan Müncheniin nuori, innokas ylioppilas Alfred Nybom (1879–1963) opiskelemaan valokuvausta.
Kokoelmat
Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa lähes 3 miljoonaa valokuvaa. Museolla on myös tuhansien valokuvaukseen liittyvien esineiden kokoelma, valokuvakirjasto ja asiakirja-arkisto.
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy