Kalle Kultalan kokoelma

470kultala_testi

Kalle Kultala Puolassa 1964.

Lehtikuvaaja Kalle Kultala (1924-1991) oli sodanjälkeisen Suomen keskeisiä dokumentoijia. Hänen monipuolinen kuvaajantyönsä ulottui julkkiskokkareilta politiikan kabinetteihin. Kultala ryhtyi 1963 freelanceriksi ja erikoistui vähitellen yhteiskunnallisten aiheiden ja poliittisen elämän valokuvaajaksi. Hänen monet presidenttikuvansa Urho Kekkosesta ja Mauno Koivistosta kuuluvat kiintopisteinä kansalliseen kuvamuistiin.

Kultalan laaja yli 200.000 negatiivia ja valokuvaa sisältävä kokoelma on siirtynyt Opetusministeriön toimesta Suomen valokuvataiteen museon hallintaan. Arkistointityöhön osallistuivat lisäksi Yleisradio, Suomen Yhdyspankki ja Yhtyneet Kuvalehdet. Käytettävissä on lähes 11.000 sähköisen kuvan arkisto sekä useita tekstikantoja, joiden avulla tehdään hakuja koko negatiivikokoelmaan. Allaolevia linkkejä klikkaamalla pääset tutustumaan teeman mukaisiin kuvasarjoihin.

KALLE KULTALAN KEKKONEN

Presidenttiä tekemässä

Kalastusta ja kuntoilua

Valtiovieraita

Politiikan ovilla

 
     

    kysy_museolta_150x72

    kuka_kuvasi_anim_150x72

    Suomen valokuvataiteen museo
    Kaapelitehdas
    Tallberginkatu 1 G
    00180 Helsinki

    Postios. Tallberginkatu 1 C 85
    00180 Helsinki

    Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
    Tietopalvelu: Kysy museolta

    www.valokuvataiteenmuseo.fi

    Näyttelyinfo 09-6866 3621
    Näyttelyt ovat avoinna
    ti-su 11-18, ke 11-20.

    Liput: 6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt
    vapaa pääsy.
    Museo on liikkumisesteetön.

    Toimisto ti-pe 9-15
    09-6866 360

    Kuvapalvelu ja kirjasto
    09-6866 3623
    ti-to 10-15, ajanvaraus

    OPASTUKSET

    HENKILÖKUNTA

    LEHDISTÖLLE


    Kaapelitehdas sijaitsee
    noin 300 metriä Ruoholahden metroasemalta ja raitiovaunu 8:n Länsisatamankatu-pysäkillä.