Kokoelmapolitiikka

Valokuvakokoelman kokoelmapolitiikka

altPetri Anttonen: Ajan heijastus, 1991-1998

Kokoelmapolitiikka on asiakirja, johon on kuvailtu valokuvakokoelman historia ja nykytilanne sekä tavoitteet kokoelman hallinnasta, hoidosta ja käytöstä tulevaisuudessa.

Suomen valokuvataiteen museon kokoelmapolitiikka

 

0. Johdanto

Tämä asiakirja sisältää Suomen valokuvataiteen museon kokoelmapolitiikan periaatteet. Kokoelmapolitiikan liitteiksi kirjoitettavat ja tarvittaessa uusittavat säilytys-, hankinta- ja muut suunnitelmat yhdessä työprosessien kirjallisten kuvauksien kanssa täydentävät valmistuessaan ohjesääntöjen sarjan, jotka suuntaavat Suomen valokuvataiteen museon toimintaa. Muita museon toimintaa ohjaavia asiakirjoja ovat Suomen valokuvataiteen museon politiikat (2004), joka sisältää museon toiminnan yleiset periaatteet sekä Suomen valokuvataiteen museon strategia (2005), joka määrittelee toiminnan tavoitteet tiettyinä ajanjaksoina.

Suomen valokuvataiteen museon kokoelmapolitiikka on kirjoitettu museon johtajan ja henkilökunnan yhteistyönä. Sitä laadittaessa on soveltuvin osin hyödynnetty Valtion taidemuseon kokoelmapoliittisen ohjelman runkoa.

Asiakirja on hyväksytty Suomen valokuvataiteen museon säätiön hallituksessa 29.05.2007. Asiakirjan ja ohjesääntöjen ajantasaisuus tarkastetaan tarvittaessa tai vähintään kolmen vuoden välein.

 

1. MUSEON KOKOELMIEN PROFIILI JA PAINOPISTEET

1.1. Suomen valokuvataiteen museon identiteetti

Suomen valokuvataiteen museon säätiö ylläpitää museota suomalaisen valokuvataiteen ja valokuvakulttuurin edistäjänä ja vaalijana. Kokoelmatoiminnassa tämä näkyy neljänä pääperiaatteena: 1. Vaalimme valokuvan kulttuuriperinnön monipuolista säilymistä. 2. Kokoelmatoiminnan lähtökohtana pidämme valokuvaajan teoksia ja tuotantoa. 3. Erikoismuseon tehtäviä varten kehitämme uutta, tutkivaa työtapaa. 4. Edistämme kokoelmatyötämme kansainvälisessä yhteistyössä.

Valokuvataiteen museossa risteävät taidemuseon ja kulttuurihistoriallisen museon toimintatavat, koska valokuvat liittyvät sekä taiteen että median ja arjen kuvastoihin. Valokuvauksessa valokuvataide ja valokuvakulttuuri ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa.

Valokuvalle on ominaista monimuotoisuus, jota tuodaan esille kokoelmissa. Toinen merkittävä piirre on valokuvakulttuurin keskeinen asema yhteiskunnassa. Valokuva muodostaa tärkeän osan visuaalista ympäristöämme. Siksi museon valokuvataiteen ja valokuvakulttuurin monipuolinen kokoelma on keskeinen osa kansallista kulttuuriperintöämme. Kokoelmat muodostuvat sekä valokuvaajien valikoiduista teoksista että laajoista valokuva-arkistoista.

Museo toimii valokuvataiteen ja -kulttuurin valtakunnallisena erikoismuseona tehtävänään huolehtia kuva-arkistojen kokoelmatoiminnan työnjaosta ja hoidosta museokentällä sekä valokuvakokoelmiin liittyvän tiedon saatavuudesta. Tavoitteena on keskeisten arkistokokonaisuuksien saaminen järjestelmällisen arkistonhoidon piiriin. Yhteistyökumppaneina ovat museolaitoksen valtakunnalliset ja alueelliset museot.

Museo tarjoaa valtakunnallisesti tietopalveluja valokuvaajista, kuvaamoista ja valokuvakokoelmista. Museo tekee huomattavan laajaa tutkimustoimintaa, johon kuuluu myös kansainvälinen yhteistyö. Tutkimuksella kehitetään valokuvataiteen tuntemusta ja kokoelmatyön prosesseja. Kokoelmatyössä tutkivalla työtavalla pystytään luomaan mittavia tietokantoja esimerkiksi valokuvaajista, näyttelyistä ja suomalaisesta valokuvauksesta.

Kansainvälisenä tehtävänään museo tekee ulkomailla tunnetuksi omien kokoelmiensa lisäksi suomalaista valokuvataidetta ja esittelee kokoelmissaan ulkomaista valokuvataidetta.

1.2. Museon perustaminen ja kokoelmien kartunnan historia

Suomen valokuvataiteen museon säätiön perustava kokous pidettiin 6.5.1969 ja säätiö merkittiin säätiörekisteriin 4.7.1969 rekisterinumerolla 1709. Taustavaikuttajina olivat Valokuvajärjestöjen Neuvottelukunta (perustettu 1968) ja siinä Suomen Kameraseurojen Liitto r.y., joiden aloitteesta päätettiin perustaa Suomen valokuva-arkisto. Perustamisen yhteydessä nimi muutettiin Suomen valokuvataiteen museoksi.

Museon kokoelmien hankintaa hoitivat alkuvuosina hallitus ja kokoelmavaliokunta, joka 1969 käynnisti kokoelmatyön. Kokoelmavaliokunta pyrki löytämään suomalaisen valokuvauksen kehitykseen vaikuttaneiden valokuvaajien tuotantoa laatimalla tekijälistoja. Eri tahoilta tarjottuja lahjoituksia otettiin vastaan. Kuvakokoelmat luetteloitiin mahdollisuuksien mukaan viitekortistoina valokuvaaja- ja kuvaamokohtaisesti. Teoksia saatiin kokoelmiin 1970-luvulla lähinnä näyttelytilan käyttökorvauksina. Teosostot käynnistyivät 1980-luvun alussa kokoelmavaliokunnan ohjauksessa.

1980-luvulla pidettiin tärkeänä keskeisiksi ja nimekkäiksi katsottujen valokuvataiteilijoiden tuotannon seuraamista sekä uusien, mielenkiintoisten ja lahjakkaiden tekijöiden teosten hankkimista kokoelmiin. Minne -näyttelyn (1986) yhteydessä panostettiin ensimmäisen kerran taustatutkimukseen ja teoshankintoihin. Valokuvaajien ammattikoulutuksen myötä valokuvataiteen rooli alkoi korostua valokuvateoksien monimuotoisina hankintoina. 1990-luvulla valokuvataide asettui muun taiteen rinnalle ja valokuvauksesta tuli olennainen ilmaisukeino nykytaiteessa laajemminkin. Näyttelyiden taustatutkimus suuntaa edelleen tärkeällä tavalla teoshankintoja.

Kokoelmavaliokunta vastasi hankinnoista vuoteen 1983, sen jälkeen museonjohtaja, amanuenssi sekä ulkopuolinen asiantuntija yhdessä. 1990-luvulta alkaen hankinnat tekivät museojohtaja ja kokoelma-amanuenssi. Nyt hankinnoista vastaa johtaja ja valintoihin osallistuvat myös tutkijat ja amanuenssit. Kartuntasuunnitelman ulkopuoliset poikkeuksellisen suuret kokoelmaerät esitellään museon hallitukselle ennen varsinaista hankintapäätöstä.

1.3. Kokoelmat

Museon kokoelmien perustan muodostavat perustajien säätiölle lahjoittamat valikoitujen teoksien kokoelmat: Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n kuva-arkiston pysyväiskokoelma, Aarne Pietisen taiteellinen jäämistö, Pro Patria 1942 -näyttelyn aineisto ja muita historiallisia kuvia, Kameralehden Suurkilpailujen 1953-1968 aineisto, Suomen Lehtikuvaajat ry:n aineisto, Suomen Mainoskuvaajat ry:n materiaali, Suomen Valokuvaajain Liitto ry:n materiaali ja Maa ponteva Pohjolan äärillä -näyttely.

Kokoelmat jakautuvat teoskokoelmaan, valokuva- ja kulttuurihistorian kokoelmaan, esinekokoelmaan, kirjastoon ja asiakirja-arkistoon. Valokuvakokoelmiin kuuluu yli kolme miljoonaa negatiivia ja valokuvaa, pääasiassa negatiiveja. Kartuntaluetteloon on vuosina 1970 - 2005 merkitty 3302 vastaanotettua kokoelmaluovutusta. Näistä tärkeimmiksi luokiteltuja on 404. Määrältään suurimman ryhmän muodostavat yksittäisten kuvaajien ja kuvaamojen arkistot.

Keskeiset kuvakokoelmat koostuvat valokuvataiteesta, henkilökuvista, kameraseurakuvista, lehtikuvista, luontokuvista, mainoskuvista ja muotokuvista. Museon varhaisimmat kokoelmat ovat pääsääntöisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeneltä. 1800-luvun suomalaista aineistoa on kokoelmissa esimerkinomaisesti. Kuvaamoiden ja muotokuvan kehityksen seuranta alkaa 1900-luvun alusta. Lehtikuvauksen kokoelmat ovat maamme museoiden laajimmat sodanjälkeiseltä ajalta. Mainos- ja tuotekuvaus on hyvin edustettuna viime vuosikymmenien ajalta.

Teoskokoelmat

Teoksilla tarkoitetaan taiteelliselta arvoltaan merkittäviä yksittäisiä valokuvia ja kuvasarjoja. Teoskäsitettä käytetään kokoelmatoiminnassa apuna valokuvaajan tuotannon ja museon hankintatyön jäsentämiseksi, ei tekijänoikeuskeskustelussa käytettynä juridisena terminä.

Tyypillinen teoskokoelma on tuotettu valokuvataiteen kontekstissa. Teoskokoelman tuntomerkit saattavat myös täyttyä, mikäli valokuvaaja itse on poiminut kyseisen valikoiman tuotannostaan tai se on hankittu esimerkiksi keräilijän kokoelmana. Valinnan on voinut tehdä museon oma tai ulkopuolinen tutkija tai muu asiantunteva kokoelmanmuodostaja.

Visuaalisen kulttuurin yhteiskunnallinen arvostus on historiallisesti sidoksissa aikansa keskusteluun taiteesta ja tekniikasta. Valokuvien ymmärtäminen taideteoksiksi on Suomessa suhteellisen tuore ilmiö, joka liittyy valokuvataiteen institutionaalistumiseen 1960-luvulta alkaen. Silloin luotiin valtion taidehallinto ja myös Suomen valokuvataiteen museo. Samoin säännöllinen näyttely- ja julkaisutoiminta käynnistyi. Korkeakouluopetuksen myötä kasvoi valokuvataiteilijoiden identiteetti.

Valokuvataiteilijoiden lisäksi monet muut kuvataiteilijat työskentelevät valokuvaamalla. Heidän kuviaan esitellään ja niistä keskustellaan taiteen foorumeilla, joten nämä kuvat ovat lähtökohtaisesti valokuvataiteen teoksia. Näiden teosten lisäksi on suomalaisen valokuvauksen historiassa luotu suuri joukko merkittäviä ja mielenkiintoisia kuvia, jotka erilaisissa tutkimuksen ja julkaisemisen konteksteissa voidaan mieltää taideteoksiksi, vaikka niiden tekijät eivät aikanaan itse olisi identifioituneet taiteilijoiksi.

Valokuva- ja kulttuurihistoriallinen aineisto

Valokuvahistoriallinen aineisto jakautuu valokuvauksen tekniikan ja ilmaisun historiaan sekä kuvien käytön ja esitysmuotojen historiaan. Valokuvahistorian kokoelmat muodostuvat kuvaajien ja kuvaamoiden arkistokokonaisuuksista, joita seuraavat usein kuvauspäiväkirjat ja asiakaskortistot. Kuvien ohella on hankittu kuvaus- ja kuvanvalmistusvälineistöä, mainosmateriaalia, kuriositeetteja ja kirjallisuutta.

Valokuvahistoriallista arvoa saatetaan perustella esimerkiksi teknisfyysisillä seikoilla tai kuvaajan tuotannon erityislaatuisuudella. Kulttuurihistoriallista arvoa voidaan nähdä esimerkiksi ajallensa tyypillisillä, sisällöltään erityisillä tai kansallisesti merkittävillä valokuvilla. Valokuvahistoriallisissa ja kulttuurihistoriallisissa kokoelmissa voi olla myös teoksia, vaikka tämäntyyppisiä kokoelmia ei olisi tuotettu taiteen kontekstissa vaan johonkin tiettyyn käyttöön. Tutkimuksella määritellään ja voidaan muuttaa valokuvan teosluonnetta.

Kulttuurihistoriallisella aineistolla tarkoitetaan kuva-aiheiden kulttuurista merkitystä korostavaa kuvastoa. Alun perin satunnaisia kokoelmia on aikojen kuluessa täydennetty kattaviksi kokonaisuuksiksi, joiden avulla on mahdollista muodostaa kokonaiskuva valokuvauksen ilmaisullisesta ja ammatillisesta kehityksestä.

Esinekokoelma, kirjasto ja asiakirja-arkisto

Valokuvien lisäksi museoon on hankittu kuvaus- ja kuvanvalmistusvälineistöä, mainosmateriaalia, kirjallisuutta ja kuriositeetteja valokuvauksen alalta. Kirjaston aineistot koostuvat suomalaisen ja ulkomaisen valokuvauksen kirjakokoelmista, valokuvateorioita, valokuvatekniikoita ja valokuvauksen lajeja esittelevistä kirjoista, koti- ja ulkomaisten pienpainatteiden kokoelmasta sekä koti- ja ulkomaisista valokuvalehdistä. Kirjastossa on myös harvinaisuuksia.

Kirjastokokoelmaan on luetteloitu noin 13 000 niteen tiedot. Lehtinimikkeitä on kirjattu noin 750, yhteensä 220 hyllymetriä. Asiakirja-arkisto sisältää museon hallinnollisen arkiston lisäksi erilaisten valokuva-alan toimijoiden muodostamia asiakirjakokoelmia 80 hyllymetriä. AV-aineistojen kokoelma muodostuu pääasiassa valokuvahistoriallisista haastatteluista.

1.4. Originaalin käsite valokuvassa

Valokuvataiteen museon toiminta liikkuu taidemuseon ja kulttuurihistoriallisen museon rajapinnalla. Kulloisestakin kontekstista riippuen valokuvan peruskäsitteet voivat saada toisistaan poikkeavia sisältöjä. Koska valokuvan olennaisiin ominaisuuksiin kuuluu monistettavuus, erityistä huomiota saa originaalin käsite.

Valokuvan originaalilla voidaan tarkoittaa eri kuvatyyppejä eri aikoina ja erilaisissa teknisissä tuotantokonteksteissa ja esittämisyhteyksissä. Esimerkiksi lehtikuvaajille negatiivi, dia tai kuvatiedosto on originaali, ja he ovatkin järjestöjensä puheenvuoroissa ilmaisseet, etteivät halua taittajien rajaavan kuviaan. Muotokuvaajat valottavat monta negatiivia, joista valmistavat koevedoksia ja valitsevat lopulta sen, joka vedostetaan muotokuvaksi. Kun selvitetään, onko esimerkiksi tietty kokoelmaan kuuluva negatiivi vai vedos originaali asiaa pitäisikin aina kysyä sen valokuvaajalta. Jos tämä ei ole mahdollista, on päätöksen tueksi tarkasteltava kyseisen valokuvaajan tuotannon ja sen käytön historiaa.

Kun negatiiveista valmistetaan museolla esimerkiksi näyttelyihin uusia vedoksia, käytetään vedostamisessa hyväksi kaikki saatavilla oleva tieto alkuperäisen tekijän vedostamiskäsialasta ja esteettisestä ajattelusta. Tällöin huonokuntoinenkin alkuperäinen vedos auttaa uuden kappaleen vedostajaa. Vaikka nykymateriaalit väistämättä tuottavat erilaisen jäljen näyttelykuvia tehtäessä, näköisvedokseen pyrkiminen on tärkeää. Uuden vedoksen on oltava mahdollisimman lähellä alkuperäisen teoksen ilmaisua ja fyysistä olemusta. Tutkimusta varten voidaan negatiivi vedostaa niin, että tavoitetaan suurin mahdollinen osa negatiivin sisältämästä informaatiosta. Uudet yksityiskohdat saattavat puuttua alkuperäisvedoksesta johtuen negatiivin valmistusajankohtana tarjolla olleista materiaaleista tai vedostajan taidoista, mutta pelkistäminen on saattanut olla myös selkeä esteettinen valinta. Uusilla vedoksilla on täten dokumentin luonne eikä niitä pidä sekoittaa originaaliin. Aina kerrotaan, kun kyseessä on uusi vedos.

1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun taidemarkkinoilla toimivat valokuvataiteilijat ovat tuoneet originaalin käsitteelle uuden ulottuvuuden antamalla teoksille editionumerot . Haasteena on originaliteetti- ja editionumeroinnin käytännön selkeyttäminen. Museo pyrkii tekemään yhteistyötä Valokuvataiteilijoiden liiton kanssa selkeän ohjeistuksen luomiseksi. Ohjeistusta kaipaisivat myös mm. vakuutusyhtiöt.

 

2. KOKOELMATOIMINTAA SÄÄTELEVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ, ASETUKSET, OHJESÄÄNNÖT JA SOPIMUKSET

Suomen valokuvataiteen museon säätiö on 4.10.2002 hyväksynyt museolain edellyttämät toiminnan ja hallinnon säännöt. Museolain 729/92 3§ määritellyksi valtakunnalliseksi erikoismuseoksi Suomen valokuvataiteen museo nimettiin opetusministeriön päätöksellä 1.8.1994. Erikoismuseosopimus Museoviraston kanssa allekirjoitettiin 15.10.1996.

Vuoden 2005 museoasetuksen mukaan museon tulee edistää kulttuuriperintöä koskevan tiedon saatavuutta tallentamalla ja säilyttämällä aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä tuleville sukupolville, harjoittamalla siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa.

Museon toimintaan vaikuttavat Museolain ja museoasetuksen lisäksi tekijänoikeuslaki (821/2005), henkilötietolaki (523/1999) ja julkisuuslaki (621/1999).

Kuvapalvelussa ja valokuvien kappaleiden valmistuksessa museo noudattaa tekijänoikeuslakia (821/2005). Kansallisen lainsäädännön lisäksi tekijänoikeutta suojataan EU:n direktiiveillä ja kansainvälisillä sopimuksilla.

Kokoelmatoiminnan eettisenä perustana on Kansainvälinen museoneuvoston (International Council of Museums) museotyön eettiset säännöt (http://finland.icom.museum/etiikka.html#liite).

Kokoelmien saavutettavuuden osalta Suomen valokuvataiteen museo pyrkii noudattamaan Taidemuseoalan kehittämisyksikön (KEHYS) Kulttuuria kaikille -palvelun asettamia tavoitteita (http://www.kulttuuriakaikille.fi).

 

3. KARTUNTAPOLITIIKKA

3.1. Tutkimus ja traditio ohjaavat kartuntapolitiikkaa

Museon keskeisiä kokoelmia täydennetään ajallisten ja laadullisten jatkumoiden tavoittamiseksi. Kartuntapolitiikkaa ohjaavat tutkimus ja traditio: valokuvauksen kehityksen seuranta ja yhteistyö alan toimijoiden kanssa. Museo huolehtii siitä, että kokoelmiin hankitaan alueelliselta, kulttuuriselta ja sosiaaliselta sisällöltään sekä taidearvoltaan vaihtelevia aineistoja.

Kartuntapolitiikan tavoitteen mukaan museo voi asettaa tutkimuksen käyttöön monipuolista aineistoa ja näyttelyissään rinnastaa valokuvan kulttuurin kuvastoa ja esineistöä taiteen kontekstissa tuotettuihin kuviin.

3.2. Kartuntasuunnitelma

Kokoelmien kartuntapolitiikkaa toteutetaan kirjallisen kartuntasuunnitelman mukaan. Johtaja ja kokoelmatyöntekijät muodostavat kartuntatyöryhmän. Suunnitelma kirjoitetaan ja sitä täydennetään tarkastelemalla kokoelmaluetteloa suhteessa näyttelyistä, julkaisuista ja tutkimuksesta saatavaan tietoon. Museon hallitus vahvistaa kartuntasuunnitelman.

Kartuntasuunnitelma tarkistetaan vähintään kolmen vuoden välein. Siihen voi tehdä muutosesityksiä kirjallisesti kartuntatyöryhmälle.

3.3. Hankintapäätökset ja sopimukset

Museon kartuntasuunnitelman mukaisesti yksittäisen hankinnan perustelut kirjataan tietokantaan. Hankintasopimukseen kirjataan aineiston tekijänoikeudet ja aineiston käytöstä sovitut asiat.

Sopimuspolitiikan lähtökohtana on julkisen palvelun edellytysten turvaaminen. Kuva-aineistot ovat osa kansallista kulttuuriperintöämme. Museo luetteloi, konservoi, kuvaa, digitoi ja pitkäaikaissäilyttää kokoelma-aineiston julkisin varoin ja aineiston on siksi oltava myös yhteisessä käytössä. Hankintaeriä koskevia sopimuksia laadittaessa pyritään hankkimaan aineistoon omistusoikeuden lisäksi riittävän laajat käyttöoikeudet. Käyttöoikeuksilla tarkoitetaan, että museo saa valmistaa kopioita kokoelmaan hankituista kuvista ilman erillistä rahallista korvausta tekijänoikeuksien omistajille. Museo saa käyttää valmistamiaan kopioita arkistonhallinnassa, omissa tuotteissaan ja julkaisuissaan sekä välittää kopioita kolmannelle osapuolelle. Julkaisuilla tarkoitetaan julkaisemista näyttelyssä, painotuotteissa ja julkisessa tietoverkossa. Kuvapalvelujen hinnoittelussa pyritään edistämään kokoelmien tutkimuksellista ja opetuskäyttöä.

Hankintapäätöstä tehtäessä otetaan huomioon aineiston ennustettavissa oleva elinkaari, materiaalien erityisominaisuudet sekä hoidon ja säilytysolojen vaatimukset. Teoksista valitaan kokoelmiin mahdollisimman hyväkuntoisia yksilöitä. Teoksia, joissa on runsaasti käsittelystä ja valolle altistumisesta aiheutuneita vaurioita, tai joissa on selkeitä merkkejä valmistusvaiheiden virheistä, ei hankita. Hankalasti hoidettavien tai säilytettävien teosten hankinnan pitää olla erittäin hyvin perusteltu. Museoon ei myöskään hankita aineistoa, joka aiheuttaa vaaraa ihmisille tai kokoelmien muille objekteille fyysisen, kemiallisen tai biologisen kuntonsa vuoksi.

3.4. Poistot kokoelmista

Aineistojen poistaminen museon kokoelmista edellyttää ymmärrystä kokoelmien merkityksestä ja luonteesta sekä oikeudellisesta asemasta. Kukaan museon henkilökunnasta ei voi yksin tehdä poistopäätöstä.

Suomen valokuvataiteen museo voi pysyvästi poistaa aineistoa kokoelmista siirtämällä, vaihtamalla, palauttamalla tai tuhoamalla. Poistamispäätökset, niiden perustelut, poistetun aineiston luettelo ja raportti poistamistavasta liitetään kokoelmatietokantaan.

Sellaisia kokoelmia tai kokoelmien osia, jotka on arvioitu kokoelmapolitiikassamme
toissijaisiksi, voidaan siirtää muihin julkisiin kokoelmiin, jotka ovat niistä kiinnostuneita.

 

4. KOKOELMIEN DOKUMENTOINTI JA LUETTELOINTI

4.1. Kokoelman dokumentointi

Kokoelmia koskeva tieto kirjataan tai liitetään museon tietokantaan. Dokumentoimalla ja luetteloimalla luodaan tietokantana kokoelmaluettelo, joka mahdollistaa aineiston hallinnan ja käytön sekä tarjoaa tietoa kartuntasuunnitelman pohjaksi. Dokumentoinnista ja luetteloinnista vastaa arkistopuolen tutkija.

Museon tiedonhallintajärjestelmä SIPI:n rakenteellinen lähtökohta on ISAD(G) , maailman käytetyin arkistostandardi. Sen periaatteiden mukaan aineistot luetteloidaan monitasoisesti ja hierarkkisesti. Suunnittelussa on hyödynnetty EU-rahoitteisen SEPIA II -projektin tuloksena syntynyttä SEPIADES-suositusta , joka on toistaiseksi ainoa valokuvien luetteloinnista annettu kansainvälinen suositus. SIPI on suunniteltu suurten kuvamäärien hallintaan ja tukemaan museaalisesti tarkoituksenmukaista työnkulkua.

Valokuvien luetteloinnissa noudatetaan provenienssi- eli alkuperäperiaatetta: valokuva-aineisto ja valokuvakokoelmat nimetään pääsääntöisesti kokoelmanmuodostajan mukaan ja kokoelman alkuperäinen ryhmittely ja järjestys dokumentoidaan mahdollisimman tarkkaan. Näin kokoelmaluettelon tietoja tarkastelemalla on mahdollista muodostaa käsitys kokoelmanmuodostajan toiminnasta. Dokumentoimalla kokoelman tuotannon historiaa ja olosuhteita voidaan kuvien merkitys suhteuttaa aikansa muuhun tuotantoon.

Aiheenmukaisia pertinenssikokoelmia muodostetaan vain sellaisesta aineistosta, josta puuttuu provenienssitieto tai se on aineiston luonteen vuoksi järkevintä järjestää aiheen tai valokuvatyypin mukaan. Tarvittavat aiheenmukaiset kokonaisuudet laaditaan virtuaalisesti tiedonhallintajärjestelmään.

Tavoitteena on julkaista kokoelmaluettelo kuvadokumentteineen julkisessa tietoverkossa, jossa se on saavutettavissa ajasta ja paikasta riippumatta.

4.2. Priorisoinnin eli kokoelmien keskinäisen arvottamisen periaatteet

Kokoelmien luetteloinnin toimenpidejärjestys määritellään tunnuksilla. Kokoelma arvotetaan suhteessa muihin kokoelmiin ja siihen kulttuuriseen viitekehykseen, jossa se on tuotettu ja sen sisältöä ja esteettistä laatua verrataan museon kartuntapolitiikkaan. Prioriteettitunnuksella merkitään kokoelman osa, josta on muodostettu sarja. Prioriteettitunnus ei ole ehdoton ja lopullinen totuus kokoelman arvosta. Ensisijaisesti selvitetään kokoelmat, jotka sisältävät valokuvateoksiksi arvotettuja objekteja. Kokoelman dokumentointia ja luettelointia voidaan kiirehtiä myös sen kunnon perusteella. Prioriteettitunnus voidaan muuttaa, kun esimerkiksi tutkimus- tai näyttelyhankkeen seurauksena kokoelman merkitys joutuu uudelleenarvioitavaksi.

Työjärjestystä määrittävät tunnukset:

1= teoskokoelma
2= valokuvahistorian kokoelma
3= kulttuurihistorian kokoelma
4= voidaan siirtää muihin arkistoihin tai palauttaa luovuttajalle
5= voidaan poistaa

4.3. Kokoelmaselvitys

Kokoelmaselvityksellä tarkoitetaan hankintaerän rakennetta koskevan tiedon ja kokoelmanmuodostumisen historian hankkimista ja kirjaamista kokoelmaluetteloon.

Kokoelman kuvailun vähimmäistaso on kokoelmaselvityksen valmistuminen ja tietojen kirjaaminen luetteloon. Eri aineistoluokat (valokuvat, esineet, kirjalliset dokumentit, AV-aineisto, muut) on erotettava omiksi sarjoikseen ja niiden sisällöt kuvailtava ryhminä.

4.4. Luettelointi

Luettelointi on kokoelman objektien tutkimisesta tehtyjen päätelmien kirjaamista tietokantaan. Yhdistämällä huolellinen kontekstualisointi objektien kuvailuun pyritään tavoittamaan kuvaston alkuperäisiä merkityksiä ja mahdollistamaan uusien merkitysten tuottaminen. Museo kehittää yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa luetteloinnissa käytettäviä luokituksia ja asiasanastoja.

Teoksiksi katsotut kuvat luetteloidaan yksittäisen kuvan tasolla, dokumentoidaan kirjallisesti ja valokuvaamalla. Yksittäisen kuvan kuvailusta pitäisi käydä ilmi sen valokuvaaja, kuvausaika, kuvauspaikka, teknisfyysiset tiedot, kuvan keskeinen sisältö, ilmaisukeinot, tiedot kuvan julkistamisesta sekä provenienssista ja ulkoasusta.

Aineistoista voidaan tehdä jälkituotantoa tai esitellä sitä näyttelyssä ja julkaisuissa vasta kun se on luetteloitu.

4.5. Museon oman toiminnan dokumentoiminen

Museon oman työn dokumentointi ja työssä syntyneet hallinnolliset asiakirjat talletetaan museon arkistointisuunnitelman mukaisesti. Sen perusperiaatteena on toimintojen nimeämisestä syntyvä kirjallinen ja sähköinen kansiosto. Yhdenmukaisella kansioinnilla selkeytetään myös dokumenttien arkistointia. Sähköposteista säilytetään vastaavalla kansioinnilla se kirjeenvaihto ja ne asiakirjat, jotka olennaisesti kuvailevat kunkin toiminnan muodostumista ja joilla on juridista merkitystä. Toimintaa dokumentoidaan myös valokuvina.

4.6. Kuvallinen dokumentointi

Suomen valokuvataiteen museon kuvallisesta dokumentoinnista vastaa valokuvausosasto. Kuvallisen dokumentoinnin tarkoituksena on tuottaa teoksesta turvakopio ja käyttödia/tiedosto. Tämä jälkituotanto helpottaa museon kokoelmien saavutettavuutta tutkimus-, julkaisu- ja yleisökäytössä. Turvakopio säilytetään pitkäaikaissäilytyksessä, jotta tulevaisuudessa voitaisiin esimerkiksi rekonstruoida teos.

Valokuvausosasto dokumentoi näyttelyt sekä museon työpajoja, avajaisia ja muita tapahtumia, tuottaa tiedotuskuvia museosta sekä näyttelyvedoksia. Myös museon muut osastot tuottavat kuvallista dokumentointia.

Kokoelmien osat tai niistä yksittäiset objektit, joiden elinikä on ennakoitavissa lyhyeksi, dokumentoidaan kaikin puolin erityisen tarkkaan, jotta tarvittaessa tulevaisuudessa on mahdollista valmistaa siitä kopio tai kappale tarkoituksenmukaisella menetelmällä.

Kaikki jälkituotanto ja muu kuvallinen dokumentointi luetteloidaan ja tallennetaan säilytysstrategian mukaisesti.

5. KOKOELMAT JA TUTKIMUSTYÖ

5.1. Tietokannat tutkimuksen apuna

Tutkimuksen kannalta kokoelmatyö vaatii jatkuvaa aineiston priorisointia ja tavoitteellista hankintapolitiikkaa. Dokumentointiin ja luettelointiin pohjautuvalla tutkivalla työtavalla pyritään kokoelmien merkityksen uudelleenarviointiin lukemalla sisältöä ja kontekstia.

5.2. Perustutkimus

Kokoelmien perustutkimus on luonteeltaan tiedon kokoamista, järjestämistä, jalostamista ja eteenpäin siirtämistä. Tutkimus suuntautuu yleensä käytännön tavoitteisiin, kuten tietokantoihin, näyttelyihin ja julkaisuihin. Suomen valokuvataiteen museossa harjoitetaan perustutkimusta kolmella alalla:
- valokuvan teknisfyysisten ominaisuuksien tunnistusta ja määrittelyä oikeaa käsittelyä ja säilytystä painottaen,
- suomalaisten valokuvaajien elämäkerta-, tuotanto- ja arkistotietoja selvittäen,
- valokuvan tiedonhallinnan menetelmien kehittäen.

Valokuvan teknisfyysinen tutkimus tähtää kuvatyyppien ja -materiaalien tunnistukseen, säilytykseen ja turvalliseen käyttöön. Tutkimustietoa jaetaan muille valokuva-arkistoille sekä yksityishenkilöille.

Toinen perustutkimuksen linja kohdistuu maan koko valokuvaajainstituutioon, kuva-arkistokenttään ja sen hajanaiseen kokoelmatoimintaan. Museo on koonnut kuvaajien biografia-, tuotanto- ja julkaisutietoja koko toimintansa ajan painopisteenä itsenäisyyden aika erityisesti 1970-luvulta lähtien. Tutkimuksesta syntyvä henkilötietokanta tarjoaa välitöntä apua tekijänoikeudellisiin kysymyksiin, helpottaa opiskelijoiden ja tutkijoiden arkityötä ja virittää uusia tutkimusaiheita. Tutkimus- ja julkaisuhankkeiden yhteydessä kuvaajatietokannan pohjalta syntyy myös pienoiselämäkertoja.

Valokuvan muisti -tutkimushankkeessa selvitetään kysymyssarjoin kuva-arkistojen perustilaa sähköisiin arkistoihin siirryttäessä. Arkistotiedot ovat esillä museon kotisivuilla luovuttajien määrittelemin rajoituksin. Tietokanta suomalaisista kuvakokoelmista kattaa ammatillisesti hoidetun museo- ja arkistokentän sekä valikoiman valokuvaajien yksityisarkistoja. Muita tärkeitä tutkimuskantoja ovat kustantajien, suurimpien lehtitalojen ja kuvatoimistojen arkistot sekä suomalaisen valokuvan varhaiskokoelmat 1840 - 1880-luvuilta.

5.3. Tutkimusprojektit

Museo on mukana erilaisissa tutkimusprojekteissa tarjoten tutkijoille työtilaa, välineitä ja aineistoja. Väitöskirjahankkeiden parissa työskentelevät tutkijat tuovat museoon tietotaitoa ja hoitavat eräänlaista henkilökunnan sisäistä tutkijakoulutusta. Tutkijoiden toimesta on erilaissa seminaareissa ja tapahtumissa voitu esitellä museon vielä heikosti tunnettuja kokoelmia.

Tutkijat osallistuvat eri tavoin museon toimintaan kartuttamalla kokoelmia, tekemällä tallennustyötä sekä avustamalla tekstituotannossa ja näyttelytoiminnassa. Tutkimuksen avulla nostetaan esiin arkiston luetteloimattomia kokoelmia ja niiden osia sekä alustetaan kokoelmapoliittista keskustelua. Useimmat tutkijoista liittävät keskeisen osan aineistoviitteistään museon tietokantoihin. Samalla syntyy uusia valikoituja sähköisten kuvien kokoelmia.

5.4. Kokoelmien tutkimuksen haasteet

Museo toimii yksityisten tutkijoiden ja toimijoiden yhteistyökumppanina ja samalla julkaisujen levittäjänä. Sopimuskäytäntöä eri osapuolien välillä kehitetään selkeyttäen ohjaustyötä ja tekijöiltä tulevaa palautetta. Tutkimusten ja opinnäytteiden tuottamaa tietoa hyödynnetään museon kokoelmatyössä.

Kokoelmiin kohdistuvaa tutkimusta kehitetään suunnitelmallisesti julkaisu- ja näyttelytoimintaa tukevaksi. Julkaisutoiminta edellyttää ohjelmallista suunnittelua, panostusta tutkimusresursseihin ja entistä selkeämpää erikoistumista ja kouluttautumista.

Erikoismuseotoimintaan liittyvää kansallista kokoelmatietojen tallennusta kehitetään tulevaisuudessa edistämällä eri museoiden tietokantatyötä, luomalla mahdollisuuksia kokoelmatietojen yhdistämiseen ja ohjaamalla hakumenettelyjä. Omiin kokoelmiin kohdistuvia tutkimushankkeita varten on avainkokoelmien järjestelmällistä luettelointia ja konservointia tehostettava. Samalla tutkimuksen ulottuville tulisi saattaa vielä vailla hakemistoja olevat kokoelmien osat.

6. SÄILYTYS, HOITO JA TURVALLISUUS

6.1. Konservointi

Suomen valokuvataiteen museon kokoelmien säilytyksestä, hoidosta ja turvallisuudesta vastaa konservointiosasto. Kokoelmien säilyminen tuleville sukupolville mahdollisimman muuttumattomana on yksi museon perustehtävistä. Valokuvamateriaalien erikoispiirteenä on erityisen suuri herkkyys kemiallisille vaurioille, ja säilymisen ehtona onkin tehokas ennaltaehkäisevä konservointi.

Ennaltaehkäisevä konservointi käsittää museon omien tilojen ja erillisten näyttelytilojen olosuhteiden kehittämisen, seurannan ja kontrolloinnin. Lisäksi ennaltaehkäisevää konservointia on kokoelmien kuntokartoitus, jonka pohjalta niille voidaan laatia konservointisuunnitelmat. Henkilökunnan koulutus ja ohjaus valokuvien ja esineiden käsittelyssä ja esille asettamisessa on myös oleellinen osa ennaltaehkäisevää konservointia.

Konservointiosasto tekee kokoelmille ja yksittäisille teoksille kuntotarkastuksen ja tarvittavat konservointitoimenpiteet ja asettaa valokuvat ja esineet asianmukaisiin säilytysmateriaaleihin ja -tiloihin. Vaurioiden, menetelmien ja materiaalien tutkimus ja analyysit ovat osa konservointia, joka tähtää toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Kuntotarkastuksen yhteydessä pyritään arvioimaan kokoelmien ja yksittäisten teosten elinkaarien pituudet ja niiden pohjalta määrittelemään kullekin asianmukainen esilläpito-, hoito- ja säilytysohjelma.

Konservoinnin kaikki vaiheet dokumentoidaan kirjallisesti ja tarpeen mukaan myös kuvallisesti. Dokumentit talletetaan säilytyssuunnitelman mukaisesti.

Kokoelmien säilytyksessä pyritään noudattamaan kansainvälisiä ISO-standardien suosituksia, joissa on määritelty tarkasti olosuhteet valokuvien pitkäaikaissäilytyksessä. Myös valokuvien ja esineiden käyttö esimerkiksi näyttelyissä perustuu kansainvälisiin olosuhdesuosituksiin (valon määrä, aika, suojausmateriaalit, tilat ja kalusteet).

Konservoinnissa noudatetaan museoalaa ohjaavan ICOM, museotyön eettiset säännöt, 2005 lisäksi myös konservointialan E.C.C.O. Ammatillinen ohjeisto I-III, 2005 sääntöjä.

6.2. Kuva- ja tietokantojen säilytys

Museon pääomaa ovat myös digitaaliset kuva- ja tietokannat. Niiden säilymisen turvaamiseksi museolla on säilytysstrategia, jossa on kuvailtu datan varmuuskopioinnin tiheys ja erilaiset varmistusmediat, joita säilytetään toisista erillään ja yhtä paloturvallisessa paikassa. Tietokantojen tuotannossa vahinkojen mahdollisuus on ennakoitu ja varmuuskopioinnin tiheys riittävä, jotta ongelmien sattuessa päivittäisen työn hävikkiä ei tapahdu.

Museon hallinto-, näyttely- ja kokoelmatoiminnasta syntyviä sopimuksia ja muita kirjallisia dokumentteja säilytetään pysyvästi. Nämä ovat yhä useammin sähköisiä dokumentteja. Tiedostojen virheettömyys ja niiden avaamismahdollisuus myös tulevaisuudessa varmistetaan varmuuskopiointi- ja tiedonsiirtosuunnitelmalla.

6.3. Pelastussuunnitelmat

Museon työntekijöiden ja yleisön turvallisuudeksi on laadittu vuonna 2004 pelastussuunnitelma (lain 468/2003 mukainen), jonka tietoja päivitetään tarvittaessa. Suunnitelmassa on kartoitettu riskit ja pyritty varautumaan niiden varalle. Erillinen kokoelmien pelastussuunnitelma katastrofitapauksissa pitää valmistaa.

7. KOKOELMIEN ESILLÄPITO

7.1. Yleiset periaatteet

Museon kokoelmia esitellään kokoelmanäyttelyssä ja vaihtuvissa näyttelyissä sekä niihin liittyvissä julkaisuissa. Näyttelyihin liittyvässä oheisohjelmistossa, työpajoissa, opastuksissa ja näyttelyissä välitettävässä informaatiossa sekä tiedotuksessa tavoitteena on kuvien asiayhteyden, historian ja sisällön avaaminen katsojille ja katsojan omien tulkintojen rohkaiseminen. Valokuvan erikoismuseona museo jakaa tietoa kokoelmiinsa kuuluvien teosten valmistustavoista ja valokuvan historiasta. Näyttelyiden tarkoitus on palvella museokävijöitä niin, että osallistuminen ja elämyksien saaminen on kaikkien saavutettavissa.

Saavutettavuus koostuu erilaisista osa-alueista. Kokonaisvaltaisessa tarkastelussa huomioidaan rakennetun ympäristön esteettömyys, saavutettavuus eri aistien avulla, tiedon ja tiedotuksen saavutettavuus, taloudellinen saavutettavuus, asenteellinen saavutettavuus sekä sosiaalinen ja kulttuurinen saavutettavuus.

7.2. Kokoelmat ja näyttelyt

Kokoelmanäyttelyt esittelevät lähinnä suomalaisen valokuvan eri osa-alueita ja historiaa. Kokoelmanäyttelyä voidaan tarvittaessa täydentää teoslainoilla. Sille on varattu noin puolet museon suuresta näyttelytilasta. Tarvittaessa koko näyttelytila on käytössä erityisen merkittävälle vaihtuvalle näyttelylle.

Museon kokoelmista tuotetaan myös erikoisnäyttelyitä, jotka voivat esitellä tietyn taiteilijan tuotantoa tai muulla tavoin rajattua osakokoelmaa. Ne toimivat samalla esimerkkeinä museon tavasta käsitellä ja tulkita omia kokoelmiaan. Vaihtuvat, myös museon ulkopuolelta tulevat erikoisnäyttelyt voidaan nähdä suhteessa perusnäyttelyyn, ja näyttelyt voivat kommunikoida keskenään täydentäen toisiaan ja mahdollistaen uusia tulkintoja.

Lisäksi museo tuottaa kokoelmista ulkopuolelle lähteviä kiertonäyttelyitä. Kiertonäyttelyissä käytetään ensisijaisesti kopioita originaaliteosten sijasta.

Yksittäiset teokset tai teossarjat museon kokoelmista voivat olla myös osana muuta näyttelyä joko museossa tai lainattuina muissa museoissa tai kulttuuri-instituutioissa.

7.3. Esilläpidon edellytykset kokoelmien säilymisen kannalta

Esilläpito edellyttää yksilöllistä kuntotarkastusta, luettelointia, konservointia ja dokumentointia. Teosten kunto vaikuttaa siihen, kuinka pitkäksi aikaa ja miten ne voidaan asettaa esille. Tarvittaessa museon kokoelmiin kuuluvista teoksista voidaan harkinnan mukaan tehdä näyttelyihin uusia kopioita, tekijänoikeuslain puitteissa. Esilläpidon edellytyksenä on myös teosten suojaaminen esimerkiksi pohjustamalla ja kehystämällä. Näyttelytilan olosuhteet ja ripustus järjestetään niin, etteivät ne aiheuta teoksille tai esineille vaurioita. Muualta lainatun aineiston käsittelyssä noudatetaan samoja periaatteita kuin kokoelma-aineiston kohdalla.

7.4. Miten yleisö saa tietoa kokoelmien teoksista

Tietoa kokoelmista ja yksittäisistä teoksista tarjotaan näyttelyiden, oheisohjelmiston, julkaisujen sekä museon verkkosivujen kautta. Näyttelyissä, julkaisuissa ja tutkimuksessa esitellään sellaisiakin valokuvataiteen teoksia, joita ei säilytyssyistä voida liittää kokoelmiin.

Kokoelmanäyttelyiden teoskylteissä on näyttelyiden prosessinkuvailussa määritellyt vakiotiedot teoksista ja tekijöistä. Kaikki teoskyltit, salitekstit ja muu näyttelyissä jaettava informaatio tuotetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Näyttelyissä olevaa tekstimateriaalia pyritään kehittämään huomioimalla kävijöiden erilaiset kulttuuriset lähtökohdat.

Näyttely- ja tutkimusjulkaisut esittelevät kokoelmia esimerkiksi historian, teemojen tai taiteilijoiden kannalta. Museon verkkosivuilla kokoelmia esitellään kuvaesimerkkien, artikkelitekstien ja verkkonäyttelyiden avulla. Kokoelmien teoksien kuvia julkaistaan myös museon esitteissä ja muussa tiedotuksessa. Teoksista voidaan teettää kokoelmatoimintaa tukevia myyntituotteita museokauppaan. Kokoelma-aineistoa julkaisuissa ja tuotteissa käytettäessä otetaan huomioon tekijänoikeuteen liittyvät sopimukset ja luvat.

7.5. Museopedagogia ja kokoelmat

Museopedagogian tehtävä on tuoda esiin yleisön näkökulma museossa ja ottaa huomioon erilaisten kävijöiden tarpeita. Museopedagoginen toiminta on kaksisuuntaista, se toimii välittäjänä museon ja yleisön välillä. Museopedagogia tarkastelee museota ja museokäyntiä kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään museon kokoelmien esittämän sisällön kannalta.

7.6. Yleisötutkimukset ja kävijäpalaute

Suomen valokuvataiteen museo pyrkii keräämään paitsi jatkuvaa kirjallista kävijäpalautetta myös tekemään yleisö- ja kävijätutkimuksia sekä huomioimaan oppaiden ym. yleisöpalveluhenkilökunnan kautta saatua palautetta. Suullisen ja kirjallisen palautteen ja yleisötutkimusten merkitys on siinä, että niistä saadut tulokset voivat suoraan tai välillisesti kertoa henkilökunnalle kuinka hyvin näyttelyt ja muut palvelut ovat saavuttaneet niille asetetut tavoitteet ja missä on parantamisen varaa.

 

8. LAINAUS- ,TALLENNUS- JA SIJOITTAMISPERIAATTEET

8.1. Lyhytaikaiset lainat Suomen valokuvataiteen museosta

Jokainen lainapyyntö harkitaan erikseen. Päätöstä tehtäessä otetaan huomioon mm. teoksen kunto, näyttelypaikan olosuhteet varsinkin materiaaliltaan arkojen teosten osalta, teoksen asema Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa ja muut lainan kannalta olennaiset seikat.

Museo lainaa teoksia yleensä vain sellaisille museoille ja näyttelynjärjestäjille, joilla on museoammatillista henkilökuntaa. Suojattomia teoksia ei lainata, museo pohjustaa ja kehystää teokset ennen kuljetusta. Jokainen teos myös kuvataan ja sen kunto tarkastetaan ennen lainaksi antoa. Mahdolliset konservointitoimenpiteet ja suojaus tehdään lainaajan kustannuksella.

Lainapyynnöt on esitettävä kirjallisesti. Suurissa hankkeissa kirjallinen pyyntö on toimitettava puoli vuotta ennen laina-ajan alkua ja pienemmissä kolme kuukautta ennen. Suositeltavaa on, että seuraavan vuoden lainatoiveet saataisiin tietoon edellisen vuoden lokakuun loppuun mennessä. Lainoista laaditaan aina kirjallinen lainasopimus.

Valokuvateokset ovat erityisen herkkiä sekä kemiallisesti että fyysisesti. Pitkäaikaisia lainoja ei niiden kohdalla voida hyväksyä. Museo ei lainaa kokoelmistaan tiettyjä alkuperäisteoksia, esimerkiksi suolapaperivedoksia tai autochrome-dioja. Tapauskohtaisesti teoksista voidaan valmistaa kopioita, joita on mahdollista antaa pitempiaikaiseen lainaan.

Myöskään negatiiveja tai ei-teokseksi luokiteltuja materiaaleja ei lainata ulkopuolisille tahoille kopiointia tms. käyttöä varten. Edellä mainituissa tapauksissa museo valmistaa tarpeen mukaan tilauksesta kopioita asiakkaan kustannuksella ja tekijänoikeuslain puitteissa.

8.2. Lyhytaikaiset lainat Suomen valokuvataiteen museoon

Museo voi lainata teoksia julkisista tai yksityisistä kokoelmista tutkimusta, näyttelyä tai dokumentointia varten omistajan suostumuksella ja ehdoilla. Lainasta laaditaan aina kirjallinen lainasopimus, jossa sovitaan laina-ajasta ja ehdoista. Lainatun aineiston tekijänoikeudet on selvitettävä ja tarvittaessa laadittava erillinen sopimus teoksen kopioinnista ja esittämisestä tekijänoikeuksien omistajan kanssa.

Museo sitoutuu noudattamaan samoja periaatteita lainatun aineiston käsittelyissä kuin se noudattaa omien kokoelmiensa kohdalla. Myös lainan antajan erityistoiveita noudatetaan. On toivottavaa, että teoksen kunnosta on laadittu raportti lainan antajan toimesta jo ennen kuljetusta.

Suomen valokuvataiteen museo välttää huonokuntoisten teosten tai esineiden lainaamista. Mikäli huonokuntoinen teos kuitenkin päätetään lainata, eikä lainaava taho pysty suorittamaan konservointia vaan pyytää museota tekemään sen, teoksen pitää olla museon konservointilaitoksella riittävän ajoissa.

8.3. Pysyvä tai pitkäaikainen lainaaminen eli tallentaminen

Valokuvataiteen museo ei pääsääntöisesti ota vastaan talletuksia. Talletusten ehtona on, että se tulee kulttuuriperintölaitoksen piiristä ja sen hoitoon ja esillepanoon on osoitettu erillinen määräraha. Talletuksia käsitellään kuin omia teoksia.

 

9. ASIAKASPALVELU

9.1. Asiakaspalvelu yleisesti

Tutkijapalveluun kuuluvat kuva- ja tietopalvelu sekä avustaminen kirjastossa. Asiakaspalvelut pyritään siirtämään mahdollisuuksien mukaan museon verkkosivuille, jossa ne ovat kaikkien saavutettavissa. Tutkijoita palvellaan asiakaspalveluaikana, josta tiedotetaan mm. museon verkkosivuilla. Museo tarjoaa tekijänoikeuksien ja ennaltaehkäisevän konservoinnin periaatteiden puitteissa tutkijoiden, median ja muun yleisön nähtäväksi kokoelmiinsa kuuluvia aineistoja. Kokoelmiin kuuluvista valokuvista voidaan myös valmistaa jäljenteitä julkaisukäyttöön. Jäljenteiden käyttäjä sitoutuu kunnioittamaan käyttöä säänteleviä ohjeita ja oikeuksia ja vastaa toiminnastaan, mikäli ristiriitoja ilmenee.

9.2. Tietopalvelu

Asiakaspalvelua hoitavat tutkijat pyrkivät vastaamaan valokuvauksen historiaa, valokuvan museologiaa ja kokoelmien hallinnan menetelmiä käsitteleviin kysymyksiin. Konservaattorit auttavat valokuvatyyppien historiaan ja säilytykseen liittyvissä kysymyksissä. Puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse esitettyihin kysymyksiin vastataan mahdollisimman nopeasti. Tietoa tarjotaan myös museon verkkosivuilla. Osa palveluista on maksullisia.

Museon kirjasto on tutkimuskirjasto eikä sieltä lainata aineistoa talon ulkopuolelle. Myös asiakirjakokoelmat ovat tutkijoiden käytettävissä mikäli niiden käyttöön ei ole asetettu rajoituksia.

Tutkijat ja konservaattorit järjestävät museon toimintatapojen ja tilojen esittelyitä museoalan ammattilaisille ja museologian opiskelijoille. Valokuva-alan, konservoinnin ja taidehistorian opiskelijaryhmiä perehdytetään mm. kirjaston käyttöön ja museon tutkimustoimintaan.

9.3. Kuvapalvelu

Kuvapalvelu pyritään toteuttamaan mahdollisimman pitkälti kokoelmaluetteloa selaamalla ja originaaliaineistoa säästäen. Originaaleja annetaan katseltavaksi vain erityisistä syistä ennalta tilattuina ja niitä näytetään tarkoitukseen varatussa katselutilassa. Julkaisukäyttöön tulevat kuvat tarjotaan ensisijaisesti kuvatiedostoina ja siitä kokoelman osasta, johon museolla on tekijäoikeudet. Kuvien toimitusehdot sekä valmistamisen ja käytön hinnasto on nähtävissä mm. museon verkkosivuilla.

Museon valokuvausosasto tuottaa kaikki asiakkaiden tilaamat jäljenteet kohtuullisen toimitusajan puitteissa. Kiireellisissä tapauksissa toimituksista peritään kiireellisyyslisä.

 

10. HENKILÖSTÖPOLITIIKKA

10.1. Kokoelmatyöt

Suomen valokuvataiteen museon henkilöstöpolitiikka tukee kokoelmatoimintaa, koska vain jatkuva kouluttautuminen takaa ammattitaitoisen kokoelmanhoidon. Noudatamme asiantuntijuuteen perustuvaa suunnittelu- ja päättämistapaa, jonka mukaan kokoelman parhaiten tunteva henkilö esittelee asian päätöstä varten.

Valokuvia käsittelevän henkilökunnan pitää ennaltaehkäisevän konservoinnin periaatteen mukaan tuntea ja omaksua oikeat kuvien käsittelytavat, jotka eivät aiheuta riskiä kuvien säilymiselle.

Kokoelmien parissa työskentelevien pitää tuntea tekijänoikeuslain keskeiset periaatteet ja osata hankkia tarvittavat tiedot oikeuksienomistajien selvittämiseksi. Lisäksi on tunnettava henkilötieto- ja julkisuuslakien arkisto- ja museotoiminnalle asettamat vaatimukset.

Kokoelmaselvityksen tekeminen edellyttää tekijältään, erityisesti suurempien kokoelmien ollessa kyseessä, erityistietoa valokuvakokoelmien muodostamisesta, rakenteista ja tavallisista järjestysperiaatteista.

Yksittäisten kuvien luetteloijan pitää hallita hyvä suomen kielen kirjoitustaito ja valokuvien sanallisen kuvailun käytännöt. Hänen täytyy tuntea myös asiasanoittamisen ja luokittelun työmenetelmät.

Konservaattorina voi toimia ainoastaan alan koulutuksen saanut henkilö.

10.2. Projektityöt

Pitkäkestoisia projekteja varten laaditaan projektisuunnitelmat, joihin kirjataan tilapäisen työvoiman tarve ja tehtävän suunniteltu kesto. Määräaikaiset työsopimukset tehdään näiden suunnitelman mukaisiksi. Projekteissa pyritään käyttämään pääasiassa sellaista henkilökuntaa, joka entuudestaan osaa ja tuntee museon työtavat.

Museoammatilliset harjoittelijat ovat tärkeässä osassa koulutettaessa uutta sukupolvea museoon tai sen alalle. Harjoittelijoille laaditaan harjoittelusuunnitelma, josta ilmenevät työtehtävät, työhön varattavat materiaalit ja tilat. Työllistettäviä ja työelämään tutustujia otetaan vain tehtäviin, joihin heillä on tarvittava valmius. Kaikille harjoitteluluontoisiin tehtäviin tuleville määrätään ohjaaja, jotta varmistetaan kokoelmien asianmukainen käsittely.

 
 

SVM_LOGO_FI_6X6_S_RGB

Facebook
Twitter
Instagram
Flickr
Youtube
Terävyysalue-blogi

Tilaa uutiskirje!

YHTEYSTIEDOT
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 G
00180 Helsinki

Postios. Tallberginkatu 1 C 85
00180 Helsinki

Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Näyttelyinfo 09-6866 3621

Tietopalvelu: Kysy museolta

digikuvanhistoriakuka_kuvasi_anim_150x72

Kysy_museolta_200x100_animaatio

 

AUKIOLOAJAT
Näyttelyt ovat avoinna
ti–su 11–18, ke 11–20.


Poikkeavat aukioloajat

 

PÄÄSYLIPUT
Liput: 8 / 5 €
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.

Ilmainen sisäänpääsy
joka kuun viimeinen
ke klo 17–20.

Meille pääsee Museokortilla
museokortti-logo 

 

OPASTUKSET 

Yleisöopastus näyttelyihin sunnuntaisin klo 13–14 pääsylipun hinnalla.

Ilmainen yleisöopastus joka kuun viimeinen keskiviikko klo 18–19. 

MUSEON VUOSIKORTTI


20 / 30 (2 hlö) / 8,5€ taiteilijat,
taideopiskelijat, OAJ, Grafia

 

Museo on liikkumisesteetön.

 

Toimisto ti–pe 9–15

09-6866 360

Kuva- ja tietopalvelu ja kirjasto
09-6866 3623

 

HENKILÖKUNTA

LEHDISTÖLLE


Kaapelitehdas sijaitsee raitiovaunu 8:n Länsisatamankadun pysäkillä, noin 600 metriä Ruoholahden metroasemalta.

Yhteistyössä:

ikahulogo_75px