Kokoelmien kartuttaminen

altKonservaattori tekee kuntoraporttia Heini Höltän teoksesta. Kuva Virve Laustela

Museon kokoelmia täydennetään jatkuvasti. Museo huolehtii siitä, että kokoelmiin hankitaan alueelliselta, kulttuuriselta ja sosiaaliselta sisällöltään sekä taidearvoltaan monipuolisia aineistoja. Siten museo voi tarjota tutkimuksen käyttöön erilaisia aineistoja ja rinnastaa näyttelyissään valokuvakulttuurin kuvastoa ja esineistöä taiteen kontekstissa tuotettuihin kuviin.

Suomen valokuvataiteen museo ottaa vastaan myös lahjoituksia. Lahjoitus voi olla valokuvia, albumeita, valokuvaajien päiväkirjoja, valokuvakirjallisuutta, kameroita ja muuta valokuvaajiin ja valokuvaukseen liittyvää esineistöä ja aineistoa. Lahjoituksesta neuvotellaan museon kanssa. Lahjoitukseen liittyvissä kysymyksissä kannattaa ottaa yhteyttä Valokuvataiteen museon toimistoon (p. 09-6866 360), josta yhteydenottaja ohjataan asiasta vastaavan henkilön luokse.

Ennen yhteydenottoa pyri selvittämään seuraavat asiat:
Kenen valokuvaajan teoksista on kyse? Kuinka paljon kuvia on? Milloin valokuvat on otettu?
Mitä aiheita kuvat esittävät? Kuka valokuvat nyt omistaa? Millaisesta esineestä, esimerkiksi kamerasta on kyse?

 
     

    facebook-a

    kysy_museolta_150x72

    kuka_kuvasi_anim_150x72

    Suomen valokuvataiteen museo
    Kaapelitehdas
    Tallberginkatu 1 G
    00180 Helsinki

    Postios. Tallberginkatu 1 C 85
    00180 Helsinki

    Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
    Tietopalvelu: Kysy museolta

    www.valokuvataiteenmuseo.fi

    Näyttelyinfo 09-6866 3621
    Näyttelyt ovat avoinna
    ti-su 11-18, ke 11-20.
    Poikkeavat aukioloajat.

    Liput: 6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt
    vapaa pääsy.
    Museo on liikkumisesteetön.

    Toimisto ti-pe 9-15
    09-6866 360

    Kuva- ja tietopalvelu ja kirjasto
    09-6866 3623
    ti-to 10-15, ajanvaraus                                                  

    OPASTUKSET

    HENKILÖKUNTA

    LEHDISTÖLLE


    Kaapelitehdas sijaitsee
    noin 300 metriä Ruoholahden metroasemalta ja raitiovaunu 8:n Länsisatamankatu-pysäkillä.