Konservointiosasto

Suomen valokuvataiteen museon konservointiosasto huolehtii museon kokoelmien kunnossapidosta ja säilytyksestä. Konservointiosasto huolehtii myös museon kokoelmien valokuvaamisesta varmuus- ja käyttökopioiksi. Samoin osaston tehtäviin kuuluu näyttelyihin tulevien teosten kunnon tarkastaminen, sekä näyttelyitä ennen, että niiden jälkeen.

Konservointiosasto on aktiivisessa vuorovaikutuksessa alan kansallisten ja kansainvälisten tahojen kanssa mm. osallistumalla kongresseihin ja projekteihin, tarjoamalla työharjoittelupaikkoja alan opiskelijoille sekä järjestämällä koulutusta liittyen valokuvien hoitoon ja säilytykseen. Valtakunnallisesti tärkeimpien valokuvien kunnon ja säilytysolosuhteiden kartoittaminen kuuluu Suomen valokuvataiteen museon konservointiosaston tehtäviin.

 Museon konservointiosaston yhtenä tavoitteena on tuottaa kuva-arkistoille ohjeistoja kokoelmien kartutuksen ja hallinnan apuvälineiksi. Yhdessä eri arkistojen kanssa laadittavat suositukset ja ohjeet käsittelevät kuva-arkistojen yleistä kokoelmapolitiikkaa ja työnjakoa sekä kokoelmien käsittelyä, luettelointia ja konservointia. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisäksi jatkuvaa koulutusta kuva-arkistojen hoitoon.

Konservointiosastolta kysytään paljon mm. valokuvien säilymisestä ja säilyttämisestä. Valokuvien valmistus, käsittely, hoito ja säilytys selviävät oheisesta linkistä. Kysymyksiin vastataan joko sähköpostilla Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai Kysy museolta -verkkotietopalvelun kautta.

 
     

    kysy_museolta_150x72

    Suomen valokuvataiteen museo
    Kaapelitehdas
    Tallberginkatu 1G
    00180 Helsinki

    Postios. Tallberginkatu 1 C 85
    00180 Helsinki

    Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
    Tietopalvelu: Kysy museolta

    www.valokuvataiteenmuseo.fi

    Näyttelyinfo 09-6866 3621
    Näyttelyt ovat avoinna ti-su 11-18, ke 11-20.

    Liput: 6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
    Museo on liikkumisesteetön.

    Toimisto ti-pe 9-15
    09-6866 360

    Kuvapalvelu 09-6866 3623
    Kirjasto 09-6866 3616
    Ti-to 10-15, ajanvaraus

    OPASTUKSET

    HENKILÖKUNTA

    LEHDISTÖLLE


    Kaapelitehdas sijaitsee noin 300 metriä Ruoholahden metroasemalta ja raitiovaunu 8:n Länsisatamankatu-pysäkillä.