Ensi näkemältä kuvataiteilija Catarina Ryöpyn (s. 1939) valokuvan yksinäinen, valkoinen muovituoli muistutti alkavasta syksystä. Tuolin jalkojen juureen oli helppo kuvitella puista pudonneita omenoita ja syksyn lehtiä ja taustalle puutarhan puiden tummat rungot. Kun kuvaa katsoo tarkemmin, voi kuitenkin erottaa taustassa rivin pääkalloja ja koko tulkinta heittää kuperkeikkaa.
Pariisin katakombeissa kuvattu, noella käsitelty valokuva on osa installaatiota PoissaLäsnä / AbsencePrésence (1997), joka jatkoi Ryöpyn teemaa "näkymättömistä" ihmisistä. Aiemmissa sarjan teoksissa aiheena olivat olleet Pariisin kaduilla elävät kodittomat ja Sidotut-sarjassa kaduille unohtuneet vaatteet.
Pariisissa katakombivierailut ovat yksi suosituimmista turistikohteista ja kohde vaatii valvontaa siinä kuin mikä tahansa turistinähtävyys. Katakombivalvojat istuvat valokuvassa näkyvissä muovituoleissa ja pyrkivät hillitsemään yli-innokkaita turisteja ottamasta matkamuistoja mukaan. Ryöppy, joka kävi katakombeissa kuvaamassa monta kertaa, sai kuulla vartijoilta, että päivittäin oli aina joku turisti, joka yritti salakuljettaa luita tai pääkalloja mukanaan.
Installaatioon kuuluu valokuvien lisäksi säveltäjä Max Savikankaan tekemä äänitausta ja Catarina Ryöpyn kirjoittama teksti:
Pariisin katakombeihin on kasattu kuuden miljoonan nimettömän
ihmisen luut.
Kuvasin siellä kertakäyttöisellä kameralla kolmiulotteisia kuvia. Kolmiulotteisuus irrottaa kuvan paperin pinnasta. Sitä ei voi koskettaa.Kuvia ympäröivä sametti on kosketukselle pehmeä.
Kuvat tuntuvat ristiriitasilta kuin suhtautumisemme kuolemaan.
Katakombien käytävissä on pysähtynyt hiljaisuus.
Omien askelten kaiku on ainoa merkki ajan kulumisesta.
Aika ahdistaa ajatusta.
Joukkohaudat, entiset ja nykyiset sodat ovat läsnä joka hetki.
"Kollektiivinen ja sosiaalinen tajunta muodostuu kuolleiden läsnäolosta." *
Keitä he olivat, kuka minä olen?
*Julia Kristeva
Erja Salo, museolehtori
