Kuraattorit kertovat näyttelystä.
Miten ihmemaan Liisa liittyy myös
valokuvataiteen historiaan?                            

Alicen seikkailut ihmemaassa kirjoittanut Lewis Carroll, oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson (1832 -1898), oli intohimoisen kiinnostunut valokuvasta. "...what is the use of the book without pictures or conversations?" (...mitä hyötyä on kirjasta ilman kuvia tai juttelua?), kysyy Alice tarinansa ensi sivulla. Tarinan, joka syntyi heinäkuussa vuonna 1862, kun Lewis Carroll souteli yhdeksänvuotiaan Alice Liddellin ja tämän kahden sisaren kanssa helteisellä Thames-joella.

Souturetkeä siivittääkseen Carroll kertoi Alicesta sadun, joka muutamaa vuotta myöhemmin julkaistiin nimellä Alice's Adventures in Wonderland (1865), Liisan seikkailut ihmemaassa (suom. Anni Swan 1906).

Lewis Carroll oli viktoriaanisen ajan Britanniassa tunnustettu valokuvaaja, Julia Margaret Cameronin ja Oscar Gustav Rejlanderin aikalainen. Pappiskoulutuksen saanut, ujo ja änkytyksestä kärsinyt Carroll toimi vuosikymmenien ajan matematiikan opettajana Oxfordin Christ Collegessa.

Kuuluisien lastenkirjojensa ohella hän kirjoitti useita teoksia matematiikasta ja logiikasta. Vuosien 1856-1880 välillä Carroll omistautui intohimoisesti valokuvaukselle tuottaen ajalle poikkeuksellisen suuren, yli 2500 negatiivin kokoelman perhemuotokuvia, muotokuvia ajan kuuluisuuksista ja lapsista, erityisesti nuorista tytöistä.

Juuri valokuvaharrastuksensa kautta Carroll oli tutustunut Liddellin sisaruksiin. Vuonna 1856, ostettuaan ensimmäisen kameransa, hän oli kohdannut Christ Church Collegen dekaani Liddellin tyttäret, tuolloin kolmivuotiaan Alicen, kaksivuotiaan Edithin ja kuusivuotiaan Lorinan. Satojen valokuvausta koskevien päiväkirjamerkintöjen mukaan, samalla kun Carrollin taito ja rakkaus valokuvaan kohtaan kasvoi, kasvoi hänen kiintymyksensä Alice Liddelliä, ehkä hänen kaikkein rakkainta malliaan kohtaan.

Olisi pikemminkin hämmästyttävää, jos valokuva ei olisi kiehtonut Carrollia, joka oli äärimäisen kiinnostunut järjen ja mielikuvituksen suhteesta, kielipeleistä ja numeroista. 1800-luvun puolen välin Britanniassa valokuvaus oli ajan muodikas harrastus, jossa tieteelliset ja taiteelliset kunnianhimot saattoi yhdistää. Silti valokuva oli puolittain ihmeen ja taikuuden rajoilla. Valokuva muistutti maailmaa, mutta sen merkitys ja tulkitseminen vaati kokemusta ja älyä.

1850-luvulla maailma kameran etsimen läpi näkyi ylösalaisin, maa korvasi taivaan, ihmiset kulkivat ylösalaisin, tarkentavan linssin avulla pienen saattoi muuttaa suureksi ja kaukaisen läheiseksi. Silmien edessä oli omaa maailmaamme muistuttava näkymä, mutta kuitenkin vain heijastuksena siitä.

Pimiössä taikuus jatkui, kun kuva kemikaalien ansiosta ilmaantui tyhjästä näkyviin ja samalla valkea muuttui mustaksi ja musta valkeaksi, positiivinen negatiiviseksi ja päinvastoin.

Ei ihme, että Liisan ihmemaan kirjoittajalle valokuvasta tuli miltei pakkomielle neljännesvuosisadan ajaksi.

Teksti: Liisa ihmemaassa -näyttelyn kuraattorit Anna-Kaisa Rastenberger, intendentti ja  Elina Heikka, museonjohtaja, Suomen valokuvataiteen museo

Näyttelyn teemoja taustoittava  Liisa ihmemaassa -näyttelyluettelo esitellään täällä.

Lisätietoja Lewis Carrollista ja hänen valokuvistaan löydät mm. täältä.