Sari Tervaniemi:

Häivähdys punaista, 13 still-kuvaa

Sari Tervaniemi sarjasta Häivähdys Punaista, 13 still-kuvaa, 2002

Sari Tervaniemi:

Häivähdys punaista, 13 still-kuvaa

Valokuvataiteen museo, Projekti-tila

5.4.–12.5.2002
Teoskuvia
Sari Tervaniemi on kiinnostavalla tavalla käsitellyt tuotannossaan kysymyksiä naiseudesta ja toiseudesta, ruumillisuudesta ja seksuaalisuudesta. Hänen teoksensa ovat usein kertomuksia, joissa Tervaniemi kuvaa myös itseään kuviteellisenä henkilönä esim. Minni Hiirenä teoksessa Mennie Mousie Project (1997) ja 'vampyyrinä' Guilty (2000) ja Häivähdys punaista -teoksissa (2002)

Sari Tervaniemi työskentelee useiden välineiden parissa: hän on tehnyt valokuva- ja videoteoksia sekä installaatioita. Nyt esillä oleva Häivähdys punaista koostuu kolmentoista valokuvan sarjasta. Häivähdys punaista on elokuvallinen teos. Sarjassa nähdään still-kuvien muodossa fragmentteja tapahtumista synkässä talossa ja hautausmaalla. Valokuvateoksen tunnelma on sama kuin vanhojen mykkien kauhuelokuvien. Pääosissa on kaksi naista, joista on vaikea sanoa, ovatko he 'vainottuja' vai 'vainoajia'. Mitä ilmeisimmin he ovat ystäviä tietystä tummanpuhuvasta jännitteestä huolimatta. Hahmot häilyvät arkipäiväiväisen ja eksentrisen rajamailla.

Häivähdys punaista leikittelee ja parodioi kauhuelokuvien konventioilla. Kuvauspaikat nousevat esiin näissä kuvissa voimakkaasti. Talo huokuu englantilaisen kauhuromantiikan perinnettä. Olohuoneen seinät on maalattu tummanruskeiksi 1700-luvulta olevan talon alkuperäiseen tyyliin. On helppo uskoa, että tämän talon liepeillä liikkui pahamaineinen Jack the Ripper. Samoin kuin Mary Shelly, joka äitinsä kuoleman jälkeen mielellään vietti aikaa hautausmaalla lueskellen, viihtyvät nämä naiset Abney Parkin hautasmaalla Lontoossa. Yksityinen talo ja puoliksi hylätty hautausmaa ovat tiloja, joihin ei yhdisty yhteiskunnallisesti merkittävää vallankäyttöä. Teossarjan henkilöiden tapaan nämä tilat edustavat toiseutta ja marginaalia.

Häivähdys punaista-teoksessa väkivalta on läsnä mahdollisuutena, mutta ei toimintana. Kauhu syntyy siitä, kun jokin luotettava ja tuttu muuttuu yllättäen pelottavaksi. Sarjan mustavalkoiset kuvat kallistuvat kauhun ja komiikan puolelle kun toinen naisista irvistelee kameralle muoviset kulmahampaat suussaan. Värikuvissa taas liikutaan tutun ja todellisen alueella. Ero näiden kahden todellisuuden välillä ei kuitenkaan ole suuri: pieni muutos ilmeissä saa hahmot näyttäytymään Frankestainin morsiammen sisarina.

Naiset, jotka joissakin kuvissa näyttävät olevan hirviöiden sukua, edustavat toista, omituista, erilaista. Hautausmaalla on myös kaunista. Kaikki onkin ok. Vai onko sittenkään? Miksi viimeisessä kuvassa ei enää näy ketään? Minne naiset katosivat?

Valokuvataiteen museo, Projekti-tila

5.4.–12.5.2002
Teoskuvia