Hannes Heikura kyseenalaistaa monin tavoin politiikan ja yhteiskunnan pintakuvastoon ankkuroituvaa lehtikuvaa. Hän pyrkii tietoisesti luomaan "omaa kuvastoa". Siihen kuuluu korostunut pyrkimys teosluonteiseen tuotantoon, joka erottuu päivittäisessä kuvavirrassa. Tuntomerkkeinä ovat intensiivinen suhde aiheeseen ja lopputulosta leimaava tunnistettava persoonallinen kädenjälki: sommittelu, kuvakulmat, rajaukset ja ennen muuta valon ja värin käyttö. Heikura lähestyy aihettaan usein silmän normaalikorkeudelta. Silloin harvoin, kun hän kuvaa tiukasti ylä- tai alakulmasta, syntyy yllätyksellisistä perspektiiveistä tuoreita tulkintoja kuluneista näyttämöistä.
Hannes Heikuran kuvasto houkuttelee katsojaa hakemaan tapahtumasisällön läpi kuvien sisäisiä merkityksiä. Lehtityön tuottamaa kuvakirjoa sitoo humanistin maailmankatsomus ja eettinen vastuuntunto. Kuvat kertovat kuvaajasta jotain hyvin olennaista: yhtäaikaista ulkopuolisuutta ja osallistuvuutta, eräänlaista katukuvaajan näkymättömyyttä, jossa harvoin syntyy katsekontaktia tai dialogia. Vakaviin aiheisiin liitetty kuvaajan omaperäinen huumori kääntyy usein kohti ironiaa ja satiiria.
Suomen valokuvataiteen museo
1. kerros
Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, Helsinki
