LAUANTAI

Lauantai-projektissa mukana olevat kolme nuorta eurooppalaista valokuvaajaa ovat lähettäneet toisilleen kuvia säännöllisin väliajoin. Kohta kolmen vuoden ajan jatkuneesta kirjeenvaihdosta on syntynyt nyt Suomen valokuvataiteen museon Projektiin nähtäville tuleva kokonaisuus.

Lauantaissa mukana olevat espanjalainen, norjalainen ja suomalainen valokuvaaja kertovat yksittäisten kuvien kautta toisilleen itsestään ja kotipaikoistaan. Osanottajia ajaa tietynlainen uteliaisuus kansallisten, maantieteellisten ja intellektuaalisten erilaisuuksien ymmärtämiseen. Toisaalta projektissa on kyse myös ystävyydestä ja yhteisestä rakkaudesta valokuvaukseen. Tässä mielessä Lauantai-projekti tähtää aktiivisesti kahteen päämäärään: sen kautta osanottajat pyrkivät löytämään uusia lähestymistapoja valokuvaukseen, mutta myös murtamaan heidän välillään olevia raja-aitoja.

Kuvilla ei sinänsä ole jatkuvaa teemaa, vaan niiden suhteen ennalta sovittua on vain toteutustapa (se, että kuvat ovat värikuvia ja niiden muoto on neliö) sekä kuvien lähettämisen ajallinen takaraja. Kuvien lähettämisen takarajasta tuleekin projektin nimi - jokaisen kuvan on oltava postissa viimeistään tietyn kuun viimeisenä lauantaina. Kommunikaatio tapahtuu rituaalinomaisesti, jokainen lähettää yhden ja saa kaksi kuvaa. Lauantai-nimi edustaa myös sitä naiivia innostusta, joka projektin osanottajille on tärkeää: ‘lauantai' on kaunissointuinen ja merkitykseltään avoin sana - se asettaa tekemiselle avoimen viitekehyksen.

Katsojan kannalta voi Lauantaissa mielenkiintoiseksi osoittautua projektin tietynlainen paradoksaalisuus. Koska projektissa kommunikaatiotapa on rajattu yksittäisiin valokuviin, ovat nämä kuvat siten potentiaalisesti täynnä henkilökohtaisia merkityksiä. Jokainen kuva pyrkii summaamaan suuren määrän kokemuksia ja tietoa. Jokaisen kuvan ottamisen ongelma onkin tavallaan ollut tämä: miten kertoa toiselle ihmiselle elämästään jotain olennaista vain ja ainoastaan valokuvan keinoin?

Vaikka usein sanotaan, että hyvä valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, osoittautuu tämä tehtävä helposti mahdottomaksi. Valokuvilla tuskin sinällään on mitään varsinaista erityisasemaa muiden kommunikaatiotapojen joukossa. Mutta perustavanlaatuinen tarve kommunikoida säilyy ja ajaa etsimään uusia mahdollisuuksia. Valokuvan ehkä ristiriitainenkin asema Lauantaissa on olla yhtä aikaa ääriään myötä täynnä tarkoitusta ja toisaalta huokua salaperäistä tyhjyyttä.

Lauantai on Asier Larraza (Espanja), Olaf Knarvik (Norja) ja Ari-Pekka Auvinen (Suomi).

Suomen valokuvataiteen museo
Projekti-tila

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

2.3.–15.4.2001
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy