Ke 16.9. - ke 6.1.   

Sivukaupalla - Suomalainen valokuvakirja

Kun valokuvauksen keksintö julkaistiin 170 vuotta sitten vuonna 1839, kirja oli jo valmis käyttöliittymä. Kesti kuitenkin vuosikymmeniä, ennen kuin kirja ja valokuva yhdistyivät omaksi viestinnän välineekseen ja valokuvataiteen lajiksi. 1900-luku olikin sitten painetun valokuvan voittokulkua.

Sivukaupalla - Suomalainen valokuvakirja näyttely esittelee valokuvakirjoja 1880-luvulta tähän päivään asti. Pääosassa ovat monografiat, yksitäisen taiteilijan teokset, mutta myös työpareilla ja laajoilla toimitustöillä on tärkeä roolinsa. Esillä on myös kuvateoksia, jotka jälkeenpäin toimitettuina tuovat päivänvaloon arkistojen aarteita. Valokuvakirjassa kuvat tavoittavat yleisöjä, joita muut kuvankäytöt eivät. Näyttely jakautuu teemoihin, joiden avulla kävijä voi tutustua valokuvakirjojen erilaisiin aiheisiin, kuvastoihin ja käyttöihin. Luontokuvien ystävälle aukeavat aavat suot, tilannekuvien ottajalle puolestaan opaskirjojen pino. Esillä on muutaman kappaleen pienpainatteita, käsin tehtyjä portfolioita eli kuvasalkkuja sekä suuren myynnin painosten kuninkaita. Näyttelyssä kirjojen rinnalla esitetään runsaasti kirjojen tekijöiden valo- ja painokuvia. Näyttelyssä voi myös selailla kirjoja, katsoa kuvia, lukea tarinoita ja ottaa kirjan syliin.

Näyttelyn kuraattorina on toiminut valokuvataiteilija Taneli Eskola. Näyttelyyn liittyy Eskolan kirjoittama kirja Valon aakkoset - valokuvakirja Suomessa (Suomen valokuvataiteenmuseo, 2009).