Hannele Rantala: Oma huone (yksityiskohta installaatiosta), 2011

Milja Laurila ja Hannele Rantala
Oma huone

Kun kuvataiteilijat Hannele Rantala ja Milja Laurila tekevät museon Projekti-tilasta Oman huoneensa, he luovat tilaan installaatioita, jotka käsittelevät rajattua tilaa, yksilön riippumattomuutta ja toimeentuloa sekä taiteellista työtä.

Taiteilijan työhuone ja haltuun otettu näyttelytila rinnastuvat toisiinsa työn kannalta välttämättöminä, konkreettisina omina tiloina. Rinnastusten keinoina käytetään tekstejä ja kuvia sekä esinekoosteita, joiden välinen vuorovaikutus on keskeinen elementti niin Laurilan kuin Rantalankin taiteessa.

Kumpikin taiteilija tekee tilaan omia teoksiaan, mutta taiteilijoiden käymät keskustelut ja yhteiset työskentely-ympäristöt ovat vaikuttaneet töihin.

”Näyttelymme lähtökohtana on kirjahyllystä löytynyt Oma huone -niminen kirja. Kirjassa kuvataan illallisia, torikäyntejä, kirjastoon pääsemisen vaikeutta, jättiläiskurkkuja ja puutarhan ruusuja; kirjallisuudesta ja kirjojen suhteesta todellisuuteen puhutaan paljon. Kirjan kertoja on kiinnostunut myös erilaisista tiloista ja naisten mahdollisuudesta tehdä taidetta.”

”Meidän mielestämme taiteen tekemiseen tarvitaan rahaa, valoa, lämpöä, onnea, tuoli, pöytä, sänky, pesupaikka ja sen verran rauhaa, ettei joku ole koko ajan mankumassa että tee pullaa.”

Näyttelyä ja taiteilijoita ovat tukeneet Saaren kartano / Koneen säätiö, Taiteen keskustoimikunta, Alfred Kordelinin säätiö, Lietsalo-projektiateljee / Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Uudenmaan taidetoimikunta sekä Kivikaiverrus Signum.

Suomen valokuvataiteen museo
Projekti-tila

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

25.11.2011–15.1.2012
Teoskuvia
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy