Hannele Rantala:

Passikuvia

Hannele Rantala, sarjasta passikuvia. Kuvaa on rajattu.

Hannele Rantala:

Passikuvia

Valokuvataiteen museo

16.8.–22.9.2002
Teoskuvia
Passikuvia triptyykkisarja on syntynyt elokuun 1999 ja elokuun 2002 välisenä aikana. Suuren osan tästä ajasta olen asunut Länsi-Euroopassa seudulla, jossa asuu paljon siirtolaisia Euroopan ulkopuolelta. Vaikka olen itsekin asuinpaikassani ulkomaalainen, koen olevani kansalaisuuteni vuoksi etuoikeutettu.

Passini antamaa oikeutta ylittää rajoja on hyvin harvoin asetettu kyseenalaiseksi. Viime kädessä nimittäin passi määrittää ihmisen oikeuden liikkumiseen.

Passikuva on tunnistamisen tärkeimpiä välineitä; kuva jota aina kantaa mukanaan, mutta ei miellä kuvaksi.

Triptyykeissä olevat keskuskuvat on otettu passikuva-automaateissa eri puolilla Eurooppaa ja esiinnyn niissä itse mallina. Vaikka kuvat ovat automaatin ottamia on itse tapahtuma ollut aina keskittynyt kuvaustilanne. Triptyykeissä oleva muu kuva- ja tekstimateriaali on löydettyä.

Olen saanut tukea monilta ystäviltäni sekä Suomen kulttuurirahastolta. Lämmin kiitos.

Hannele Rantala

Valokuvataiteen museo

16.8.–22.9.2002
Teoskuvia