| SAMI PARKKINEN PARATIISI-SARJASTAAN |
|
"Paratiisi? Paratiisi-sarjan kuvat kertovat elämästäni masentuneen silmin. Kuvien kautta tutkin omaa elämääni ja maailmaa. Kuvaaminen oli minulle tapa selviytyä ja oivaltaa uutta. Etsin näyttelyn kuvien kautta omaa henkilökohtaista onneani. Samanaikaisesti Paratiisi-sarjan kuvat ovat myös laajempi kannanotto ihmisten luontosuhteeseen. Kiireinen nykymaailma ja ihmisen onnellisuus ovat ristiriidassa. Koen, että elämme liian kiireisessä ja materialistisessa suoritusyhteiskunnassa, jossa ihmisen arvoa liian usein mitataan työn ja rahan kautta. Nykyihmistä vaivaa tietynlainen levottomuus, halu olla kaikkialla yhtä aikaa. Ihminen hakee myös turhalla kuluttamisella lohtua kiireiseen ja painostavaan elämään. Pahimmillaan jopa ihmis- ja parisuhteet ovat kulutussuhteita, jossa toisesta ihmisestä otetaan vain hetken hyöty irti. Elämme kiireisessä maailmassa, jossa mahdollisuuksia on liikaa. Elämä koostuu hetkellisistä innostuksista. Meidän pitäisi pystyä pysähtymään kiireen, itsekkyyden ja loputtoman kulutuksen keskellä. Yhä useammat palavat loppuun. Suomessa joka neljäs ihminen sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Nuoret voivat pahemmin kuin koskaan ennen, ja vanhukset jäävät liian usein yksin. Kuitenkin Suomi on mittareiden mukaan maailman paras maa elää. Eikö tässä ole jokin ristiriita? Miksi emme ole valmiita hidastamaan elämää ja luopumaan omastamme sen eteen, että kaikilla olisi parempi olla? Miksi toimimme itseämme ja luontoa vastaan? Nämä kysymykset esitin itselleni Paratiisi-projektini alussa. Aloin havainnoida ympärilläni olevaa maailmaa kuvaamalla ympäristöäni ja elämääni päiväkirjamaisesti yhden kuvan päivässä. Minusta tuntuu, että projektini jälkeen olen ottanut ison askeleen lähemmäksi onnea. Olen myös oppinut olemaan kiitollisempi elämää kohtaan, ja nauttimaan pienistä asioista ja luonnosta ympärilläni. Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että masennus on eräs parhaista asioista, mitä minulle on elämäni aikana tapahtunut. Se pakotti minut pysähtymään ja lopulta näkemään tarkemmin sekä kunnioittamaan todellista rakkautta ja elämää ympärilläni. Tarkoitukseni ei ole saarnata asiallani. Haluan kertoa kuvieni kautta oman tarinani. Lopullista totuutta onnesta ei ole. Kuvani ovat subjektiivisia huomioita tästä maailmasta. Onnellisuus on jokaiselle henkilökohtainen asia. Toivon Paratiisi-sarjan kuvien innostavan ihmisiä kuvaamaan omia kuvapäiväkirjoja sekä alentavan ihmisten kynnystä puhua masennuksesta." Sami Parkkinen
|
Sami Parkkinen: sarjasta Paratiisi , 2008-2010

