Suomen valokuvataiteen museon julkaisutoiminta

Valokuvataiteen museolla on Suomessa tärkeä rooli valokuvakirjallisuuden laatujulkaisijana, jonka painopiste on tutkimuksellisissa, näyttelyihin liittyvissä kirjoissa. Museon visuaalisen kulttuurin ja valokuvataiteen erityistietämyksen toimittaminen tutkimuksellisten, temaattisten tai käsikirjatyyppisten julkaisujen muotoon takaa tiedon ja kuvien säilymisen ja leviämisen yhä laajemmille yleisöille.

Museon varhaisin julkaisusarja on Valokuvauksen vuosikirja, joka vuosina 1972-1995 esitteli temaattisten artikkelikokonaisuuksien ohella alan vuosittaisia tapahtumia ja luetteloi kotimaiset valokuvanäyttelyt. Sarja tarjoaa edelleen tutkijoille historiallista valokuva-alan perustietoa. Muutamat kirjojen aihekokonaisuuksista ovat edelleen ajankohtaisia, kuten vuoden 1986 suomalaisen valokuvataiteen historiaa esittelevä kirja tai vanhojen menetelmien ja valokuvan käsittelyn ja hoidon käsikirja vuodelta 1992.

Vuodesta 1983 ilmestyneeseen Kuvista sanoin -sarjaan sisältyy Martti Lintusen toimittamien kansainvälisten valokuvateoreettisten tekstien suomennosten ohella alan kotimaisia väitöskirjoja, kuten Janne Seppäsen Valokuvaa ei ole (2001), Jan Kailan Valokuvallisuus ja esittäminen nykytaiteessa (2002) ja Leena Sarasteen Valo, muoto vai elämä - Kameraseurat kohti modernia 1950-luvulla (2004). Tuoreimmat museon julkaisemat väitöskirjat ovat Johanna Frigårdin Alastomuuden oikeutus (2008) ja Mervi Autin Etsimessä neitikulttuuri. 1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä (2010). Valokuvateoreettisia teemoja käsittelivät vielä 1980-luvulla Martti Lintusen kääntämät John Bergerin Toisinkertoja (1987) ja Victor Burginin Taideteorian loppu (1989).

Museo ja sen tutkijat ovat olleet mukana luomassa ja toteuttamassa monia merkittäviä suomalaisen valokuvataiteen tutkimushankkeita, joiden pohjalta on valmistunut artikkelikokoelmia. Vuonna 1999 avatun laajan perusnäyttelyn yhteydessä tehty tutkimustyö koottiin museon kustantamana Jukka Kukkosen ja Tuomo-Juhani Vuorenmaan toimittamaksi kaksiosaiseksi julkaisuksi Valoa ja Varjosta (1999). Tämä suomalaisen valokuvataiteen historian projekti oli jatkoa museon vuonna 1986 toteuttamalle Minne? Suomalainen valokuvataide 1842-1986 -näyttelylle ja -julkaisulle (Valokuvauksen vuosikirja 1986) sekä 1992 valmistuneelle, Victor Barsokevitsch -seuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran rahoittamalle Valokuvan taide - Suomalainen valokuva 1842-1992 -projektille ja -kirjalle.

Perustietoa suomalaisen valokuvan varhaisvaiheista esittelevät myös Valokuvataiteen museon julkaisemat, Sven Hirnin kirjoittamat Kameran edestä ja takaa 1972 ja Ateljeesta luontoon 1977 sekä osin niiden pohjalta Hannu Sinisalon ja Ritva Tähtisen toimittama Suomen valokuvaajat 1892-1920 -matrikkeli 1996. Ajanmukaisesti matrikkelitiedot päivitetään nykyisin museossa sähköisesti ylläpidettävään Suomalaiset valokuvaajat 1893-1950 -tietokantaan. Valokuvahistoriaa käsittelevät tai siihen liittyviä ovat lisäksi sellaiset yhteisjulkaisut kuin Valokuvan tanssi - suomalaisen tanssin kuvat 1890-1997 tai Mainosvalokuva 1920-2000 ja vanhemmista julkaisuista esimerkiksi Reijo Porkan Sodasta kuvin - TK-valokuvaus 1941-1944, Kata Koskivaaran, Hannele Kolsion ja Fredrika Anderssonin toimittama IRIS. Suomalaisia naiskuvaajia 1910-1960 -luvuilta (1992) tai uusintapainoksena 1982 tehty Vilho Setälän Valokuvauksen taide (ensipainos 1929).

Tärkeä osa museon kirjoista liittyy esillä olleisiin näyttelyihin, viimeisimpänä Anna-Kaisa Rastenbergerin, Elina Heikan ja Kati Lintosen toimittama Liisa ihmemaassa -näyttelyluettelo (2011). Muita näyttelyihin liittyineitä julkaisuja ovat Elina Heikan ja Jukka Kukkosen toimittama Punamustavalkea 1918 (2008), Taneli Eskolan kirjoittama Valon aakkoset - valokuvakirja Suomessa (2009) ja Elina Heikan, Anna-Kaisa Rastenbergerin ja Kati Lintosen toimittama After Sauna Art - Elonkorjaajat ja valokuva (2010). Vanhempia näyttelyjulkaisuja ovat mm. Ulla Karttusen KUVA=TEKO (1993), Pirkko Siitarin toimittamat näyttelyluettelot Pertti Kekarainen, Jussi Niva ja Marko Vuokola (1999), Ristipaineessa (2001) ja Valokuva- ja videotaidetta Pekingistä (2001) ja Kati Lintosen julkaisu Hymyilevät rannat - I. K. Inhan luonnon hurmaus ja melankolia (2006). Asko Mäkelän toimittama Sara Hildénin taidemuseon näyttelyluettelo Kuvitelmia - Fantasies (2002) perustui Valokuvataiteen museon kokoelmiin.

Museon Pieni valokuvakirjasto -sarjassa ilmestyy pamflettimaisia teemakirjoja. Tähän mennessä siinä on julkaistu taskukirjat Leena Sarasteen Valon on kaikki, muoto on kaikki, ihminen on kaikki, Juha Suonpään Luontokuvan totuuden hetki, Santeri Tuorin Vallan kuva (kaikki kolme vuonna 2001) ja Olli Jaatisen Virne (2002).

Kaikki museon julkaisut ovat luettavissa Valokuvataiteen museon kirjastossa. Valokuvataiteen museon museokaupassa myynnissä olevat teokset löytyvät tästä linkistä.

1. Valokuvauksen vuosikirjat

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 72
Finnish Photographic Yearbook 72.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1972. 150 s.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1973
Finnish Photographic Yearbook 1973.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1973. 148 s.
ISBN 951-9086-03-X.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1974
Finnish Photographic Yearbook 1974.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1974. 153 s.
ISBN 951-9086-05-6.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1975
Finnish Photographic Yearbook 1975.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1975. 136 s.
ISBN 951-9086-06-4.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1976
Finnish Photographic Yearbook 1976.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1976. 150 s.
ISBN 951-9086-07-2.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1977
Finnish Photographic Yearbook 1977.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö.1977. 128 s.
ISBN 951-9086-10-2.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1978
Finnish Photographic Yearbook 1978.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1978. 151 s.
ISBN 951-9086-12-9.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1979
Finnish Photographic Yearbook 1979.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1979. 172 s.
ISBN 951-9086-14-5 sid. 951-9086-13-7 nid.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1980
Finnish Photographic Yearbook 1980.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1980. 143 s.
ISBN 951-9086-15-3.


VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1981
Finnish Photographic Yearbook 1981.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1981. 129 s.
ISBN 951-9086-16-1.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1982
Finnish Photographic Yearbook 1982.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö.1982. 160 s.
ISBN 951-9086-17-X.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1983
Finnish Photographic Yearbook 1983.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1983. 159 s.
ISBN 951-9086-20-X.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1984
Finnish Photographic Yearbook 1984.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1984. 175 s.
ISBN 951-9086-22-6.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1985
Finnish Photographic Yearbook 1985.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1985. 160 s.
ISBN 951-9086-24-6.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1986
Finnish Photographic Yearbook 1986.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1986. 208 s.
ISBN 951-9086-27-7.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1987
Finnish Photographic Yearbook 1987.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö.1987. 158 s.
ISBN 951-9086-28-5.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1988
Finnish Photographic Yearbook 1988.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1988. 167 s.
ISBN 951-9086-32-3.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1989
Kauneus ja hulluus.
Finnish Photographic Yearbook 1989.
Beauty and Madness.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö.1990. 146 s.
ISBN 951-9086-33-1.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1990
Finnish Photographic Yearbook 1990.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1990. 159 s.
ISBN 951-9086-36-6.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1991
Finnish Photographic Yearbook 1991.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö.1991. 159 s.
ISBN 951-9086-37-4.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1992
Finnish Photographic Yearbook 1992.
Kuvanhoidon käsikirja.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö.1992. 159 s.
ISBN 951-9086-41-2.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1994
Finnish Photographic Yearbook 1994.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1994. 158 s.
ISBN 951-9086-46-3.

VALOKUVAUKSEN VUOSIKIRJA 1995
Finnish Photographic Yearbook 1995.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1995. 158 s.
ISBN 951-9086-51-X.

2. Numeroidun julkaisusarjan ulkopuolella ilmestyneet

Sven Hirn
KAMERAN EDESTÄ JA TAKAA
Valokuvaus ja valokuvaajat Suomessa 1839-1870.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1972. 128 s.
ISBN 951-9086-01-3 nid. ISBN 951-9086-02-1 sid.

Sven Hirn
ATELJEESTA LUONTOON
Valokuvaus ja valokuvaajat Suomessa 1871-1900.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1977. 144 s.
ISBN 951-9086-08-0 nid. ISBN 951-9086-09-9 sid.

Reijo Porkka
SODASTA KUVIN
TK-valokuvaus 1941-1944. Haastatteluja ja muistelmia.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo säätiö. 1983. 189 s.
ISBN 951-9086-21-8.

KUVISTA SANOIN
Ajatuksia valokuvasta.
Toim. Martti Lintunen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1983. 255 s.
ISBN 951-9086-23-4.

KUVISTA SANOIN 2
Toim. Martti Lintunen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1984. 288 s.
ISBN 951-9086-23-4.

AMATÖRAPPARATER
Koneita taiteen harrastajille.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1984. 6 s.

KUVISTA SANOIN 3
Toim. Martti Lintunen
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1986. 248 s.
ISBN 951-9086-25-0.

John Berger
TOISINKERTOJA
Toim. ja suom. Martti Lintunen.
Helsinki: Literos ja Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1987. 158 s.
ISBN 951-95142-2-8.

KUVISTA SANOIN 4
Toim. Martti Lintunen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1988. 332 s.
ISBN 951-9086-30-7.

SUVIHUVI-SOMMARNÖJE
Teksti Bo Carpelan, kuvat Amatörfotografklubben i Helsingfors r.f.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 1988. 80 s.
ISBN 951-9086-31-5.

Victor Burgin
TAIDETEORIAN LOPPU
Toim. ja suom. Martti Lintunen, Tauno Saarela, Janne Seppänen.
Helsinki: Literos. Suomen valokuvataiteen museon säätiö.1989. 192 s.
ISBN 951-95142-7-9.

Kata Koskivaara, Hannele Kolsio, Fredrika Andersson
IRIS
Suomalaisia naiskuvaajia 1910-1960-luvuilta.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 1992. 30 s.
ISBN 951-9086-39-0. ISBN 951-96477-1-6.

Börje Söderholm
NÄIN NÄIN
40 vuotta ammattivalokuvausta.
Näyttelyluettelo.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo ja Börje Söderholm. 1992. 63 s.
ISBN 951-9086-38-2.

SETÄLÄ 1892-1985
Toim. Eila Haikarainen
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 1992. 65 s.
ISBN 951-9086-40-4.

Ulla Karttunen, Pirjo Porkka
ART=ACT
Näyttelyluettelo.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 1994. 12 s.
ISBN 951-9086-47-1.

Harri Laakso
HARMAA AINES -JÄLKINÄYTÖS - GREY MATTERS
Näyttelyluettelo.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2007. 47 s.
ISBN 978-951-9086-71-2.

3. Suomen valokuvataiteen museon julkaisusarja

1. SUOMEN VALOKUVAAJAT 1842-1920
Valokuvaajamatrikkeli.
Toim. Hannu Sinisalo ja Ritva Tähtinen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1996. 325 s.
ISBN 951-9086-49-8. ISSN 1239-6141.

2. Börje Söderholm
ELÄMÄNI NAISET
Lähihistoriamme naisenkuvia.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo ja Börje Söderholm. 1997. 112 s.
ISBN 951-9086-52-8. ISSN 1239-6141.

3. VALOKUVAN TANSSI
Suomalaisen tanssin kuvat 1890-1997.
Dance in Finnish Photography.
Toim. Hanna-Leena Helavuori et al., suom. Juri Kokkonen.
Oulu; Helsinki: Pohjoinen. Suomen valokuvataiteen museo. Victor Barsokevitsch -valokuvakeskus. 1997. 259 s.
ISSN 1239-6141. ISSN 0788-8155.

5. VALOA
Otteita suomalaisen valokuvan historiaan.
Toim. Tuomo-Juhani Vuorenmaa ja Jukka Kukkonen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 1999. 278 s.
ISBN 951-9086-55-2. ISSN 1239-6141.

6. VARJOSTA
Tutkielmia suomalaisen valokuvan historiasta.
Toim. Tuomo-Juhani Vuorenmaa ja Jukka Kukkonen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 1999. 358 s.
ISBN 951-9086-56-0. ISSN 1239-6141.

7. Joakim Eskildsen ja Cia Rinne
ICHICKENMOON
Kuvia Etelä-Afrikasta.
Valokuvien ja tekstien lisäksi teos sisältää
Cia Rinteen Indanyanissa äänittämää musiikkia ja ääniä.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2000. 60 s.
ISBN 951-9086-57-9. ISSN 1239-6141.

8. PERTTI KEKARAINEN, JUSSI NIVA JA MARKO VUOKOLA
Toim. Pirkko Siitari.
Näyttelyluettelo.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 1999. N. 40 s.
ISSN 1239-6141.

9. Stefan Bremer
RAIVO JA HALTIOITUMINEN
Toim. Tuomo-Juhani Vuorenmaa.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2000. 135 s.
ISSN 1239-6141.

10. Jorma Puranen
LANGUAGE IS A FOREIGN COUNTRY
Valokuvia 1991-2000.
Näyttelyluettelo.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2000. 31 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 951-9086-60-9.

11. Roger Palmer
CELL
Toim. Pirkko Siitari.
Näyttelyluettelo.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2000. 23 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 951-9086-61-7.

12. MAINOSVALOKUVA 1920-2000
Toim. Keijo Vuorinen, Jukka Kukkonen, Soile Welling.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Libris Oy. 2001. 184 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 951-9086-62-5.

13. MAGNETIC NORTH
Current Installation Photography in Finland.
Toim. Caryn Faure Walker.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. University of Art and Design. 2001. 85 s.
ISSN 0782-1778. ISBN 951-558-084-6. ISSN 1239-6141.

14. RISTIPAINEESSA
Valokuva- ja videotaidetta Pekingistä.
CROSS PRESSURES
Contemporary photography and video art from Bejing.
Vastaava päätoimittaja Pirkko Siitari.
Oulu; Helsinki: Oulun taidemuseo. Suomen valokuvataiteen museo. 2001. 92 s.
ISSN 0782-2375. ISBN 951-9234-87-X. ISSN 1239-6141. ISBN 951-9086-65-X.

15. Janne Seppänen
VALOKUVAA EI OLE
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2001. 240 s.
Kuvista sanoin 5.
ISBN 951-9086-66-8. ISSN 1239-6141.

16. KUVITELMIA - FANTASIES
Toim. Asko Mäkelä
Helsinki; Tampere: Suomen valokuvataiteen museo. Sara Hildénin taidemuseo. 2002. 123 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 951-9086-67-6.

17. Jan Kaila
VALOKUVALLISUUS JA ESITTÄMINEN NYKYTAITEESSA
Teoksia vuosilta 1998-2000.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2002. 166 s.
Kuvista sanoin 6.
ISSN 1239-6141. ISBN 951-9086-68-4.

18. Leena Saraste
VALO, MUOTO VAI ELÄMÄ
Kameraseurat kohti modernia 1950-luvulla.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2004. 272 s.
Kuvista sanoin 7.
ISSN 1239-6141. ISBN 951-9086-69-2

19. Jukka Kukkonen, Hannele Rantala
VUOSISADAN KATSE, SITAATTEJA AJASSA
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2005.
ISSN 1239-6141.

20. Kati Lintonen
HYMYILEVÄT RANNAT
I. K. Inhan luonnon hurmaus ja melankolia.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Maahenki Oy. 2006. 159 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 978-952-5328-86-8.

21. Hannes Heikura
PHOTOGRAPHS
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2008. 237 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 978-952-9851-89-8.

22. MATTI SAANIO - YHTEINEN ELÄMÄ
Toim. Elina Heikka, Leena Elina Krohn, Kati Lintonen, Tuoma-Juhani Vuorenmaa
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. Helsinki. 2008. 189 s.
ISSN 0788-2647. ISSN 1239-6141. ISBN 978-952-9851-92-8.

23. Johanna Frigård
ALASTOMUUDEN OIKEUTUS
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Suomen valokuvataiteen museo. 2008. 307 s.
Bibliotheca Historica, ISSN 1238-3503; 114. ISBN 978-951-746-976-0.

24. PUNAMUSTAVALKEA 1918 KUVAT
Toim. Jukka Kukkonen ja Elina Heikka.
Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Avain. Suomen valokuvataiteen museo. 2008. 167 s.
ISBN 978-951-9086-74-3. ISSN 1239-6141.

25. Ismo Hölttö
VALOKUVIA - PHOTOGRAPHS
Essee Elina Heikka.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2008.
ISBN 978-951-9086-74-3. ISSN 1239-6141.

26. Luigi Gariglio
2 a. m. - A FAMILY BUSINESS SOCIETY
Toim. Kimmo Lehtonen
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Luovan valokuvauksen keskus. 2008. 123 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 978-951-97304-7-9.

27. HELSINKI, VALON KAUPUNKI -
HELSINGFORS MED I. K. INHAS ÖGON
Toim. Jukka Kukkonen, Riitta Toiviainen, Kjell Westö.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. WSOY. 2009. 239 s.
ISBN 978-951-0-35022-5. ISSN 1239-6141.

28. Taneli Eskola
VALON AAKKOSET - VALOKUVAKIRJA SUOMESSA
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2009. 167 s.
ISBN 978-951-9086-77-4. ISSN 1239-6141.

29. Mervi Autti
ETSIMESSÄ NEITIKULTTUURI
1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Musta Taide. Acta Universitatis Lapponiensis 178. 2010.
Kuvista sanoin 8.
ISSN 1239-6141. ISBN 978-951-9086-78-1. ISBN 978-952-5818-12-3. ISSN 0788-7604.

31. AFTER SAUNA ART - ELONKORJAAJAT JA VALOKUVA

Toim. Elina Heikka, Anna-Kaisa Rastenberger, Kati Lintonen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Maahenki Oy. 2010. 128 s.
ISSN 1239-6141. ISBN 978-951-9086-80-4. ISBN 978-952-5870-17-6.

34. LIISA IHMEMAASSA - Alice i Underlandet - Alice in Wonderland
Toim. Anna-Kaisa Rastenberger, Elina Heikka, Kati Lintonen
Tekstit: Sheyi Bankale, Reetta Haarajoki, Elina Heikka, Kati Lintonen, Anna-Kaisa Rastenberger, Tiina Rauhala, Erja Salo
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. 2011. 180 s.
ISBN 978-951-9086-82-8, ISSN 1239-6141. 27,00 €

35. Reittiopas - ethän eksy?
Liisa ihmemaassa -näyttelyn muistikirja
Konsepti ja tekstit: Reetta Haarajoki ja Erja Salo
ISBN 978-951-9086-83-5, ISSN 1239-6141, 2,00 €

4. Pieni valokuvakirjasto

Leena Saraste
VALO ON KAIKKI, MUOTO ON KAIKKI, IHMINEN ON KAIKKI
Taidevalokuvauksesta sodanjälkeisessä Suomessa.
Toim. Tuomo-Juhani Vuorenmaa ja Jukka Kukkonen.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2001. 95 s.
Pieni valokuvakirjasto 1.
ISSN 1457-8344. ISBN 951-9086-63-3.

Juha Suonpää
LUONTOKUVAN TOTUUDEN HETKI: KESKUSTELU AITOUDESTA
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2001. 112 s.
Pieni valokuvakirjasto 2.
ISSN 1457-8344. ISBN 951-9086-64-1.

Santeri Tuori
VALLAN KUVA
Valokuva kontrollipolitiikan välineenä.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide 4/2001. 2001. 143 s.
Pieni valokuvakirjasto 3.
ISSN 1457-8344. ISSN 0788-2467. ISBN 952-9851-38-3.

Olli Jaatinen
VIRNE
Huumori suomalaisessa valokuvataiteessa.
Toim. Tuomo-Juhani Vuorenmaa.
Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide. 2002. 159 s.
Pieni valokuvakirjasto 4.
ISSN 1457-8344. ISBN 952-9851-44-8.

 

 
 

kysy_museolta_150x72

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1G
00180 Helsinki

Postios. Tallberginkatu 1 C 85
00180 Helsinki

Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Tietopalvelu: Kysy museolta

www.valokuvataiteenmuseo.fi

Näyttelyinfo 09-6866 3621
Näyttelyt ovat avoinna ti-su 11-18, ke 11-20.

Liput: 6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Museo on liikkumisesteetön.

Toimisto ti-pe 9-15
09-6866 360

Kuvapalvelu 09-6866 3623
Kirjasto 09-6866 3616
Ti-to 10-15, ajanvaraus

OPASTUKSET

HENKILÖKUNTA

LEHDISTÖLLE


Kaapelitehdas sijaitsee noin 300 metriä Ruoholahden metroasemalta ja raitiovaunu 8:n päätepysäkin vieressä.