Valokuvien säilytys

Kolme yleisintä kysymystä valokuvien säilyttämisestä:

alt

Hyvin säilytettyjä valokuvia. Kuva: Virve Laustela

1. Miten säilyttää vanhoja valokuvia niin, että ne kestäisivät mahdollisimman pitkään?

Valokuvien pitkäaikaisen säilytyksen avainsanat ovat huolellinen käsittely, suojaus ilman epäpuhtauksilta ja valolta asianmukaisin materiaalein, asianmukaisissa olosuhteissa.

Huolellinen käsittely takaa sen, ettei kuva vaurioidu fyysisesti (naarmut, hankaumat, taitteet, repeämät, halkeilut, tahrat jne.). Valokuvat, joiden halutaan säilyvän mahdollisimman kauan, on syytä suojata mahdollisimman hyvälaatuisilla, puhtailla materiaaleilla. Suojaus voidaan tehdä esim. käärimällä valokuva ensin paperikuoreen ja sen jälkeen asettaa se tukevaan pahvilaatikkoon.

Vaikka hyvä, moninkertainen suojaus vaimentaakin olosuhteiden vaihteluiden vaikutusta, tulisi säilytystilan ilman olla mahdollisimman puhdas, kuiva ja viileä. Suojaamattomina valokuvat ovat alttiita ilman epäpuhtauksille ja valolle, sekä kosteudelle ja lämmölle, jotka kaikki, joko erikseen, tai yhdessä voivat aiheuttaa kuvissa kemiallisia muutoksia.

alt

Huonosti säilytettyjä valokuvia. Kuva: Virve Laustela

2. Mikä on valokuvalle turvallisin pohjustusmenetelmä?

Paras tapa pohjustaa valokuva on kiinnittää se tukevalle, hyvälaatuiselle pahville, joka on suurempi kuin itse valokuva. Kuva kiinnitetään pahville käyttäen paperisia kuvakulmia. Kuvakulmat teipataan pohjapahviin siten, ettei teippi osu lainkaan valokuvaan.

Kuvakulmien ja teipin tulee myös olla laadultaan sellaista, ettei niistä irtoa mitään aineita, jotka saattaisivat vaurioittaa valokuvia. Esimerkiksi tavallinen maalarinteippi on erittäin huonoa, sillä sen pitokyky heikkenee nopeasti ajan myötä aiheuttaen samalla haittaa valokuvan säilyvyydelle. Hyvänä teippinä voidaan suositella esim. Filmoplast P 90 paperiteippiä.

Pohjustuksen lisäksi kannattaa kuvan suojaksi leikata ikkuna-aukkopahvi, sekin hyvälaatuisesta materiaalista. Ikkuna-aukko voi olla kuvaa hieman pienempi, jolloin kuvakulmat peittyvät siististi aukkopahvin alle. Aukkopahvi kiinnitetään pohjustuspahviin yhdeltä sivulta hyvälaatuisella, vahvalla teipillä.

alt

Vedostuksen koeliuskat kerätään erikseen ongelmajätteeseen valokuvauspaperissa olevan hopean takia. Kuva: Virve Laustela

3. Miten mustavalkoiset valokuvat valmistetaan mahdollisimman hyvin säilyviksi?

Mustavalkoisia valokuvia vedostettaessa suositellaan käytettäväksi kuitupohjaisia paperilaatuja. Vedostuksessa kannattaa käyttää vedostuspaperin valmistajan suosittelemia, tuoreita kemikaaleja sekä valmistajan suosittelemia käsittelyaikoja näissä kemikaaliliuoksissa.

Kiinnitekäsittelyn ja lyhyen, tehokkaan välipesun jälkeen kannattaa vedos käyttää heikossa natriumsulfiittiliuoksessa. Tämä auttaa muuttamaan kiinnitejäämät helpommin poishuuhdottaviksi.

Loppupesu on erittäin tärkeä toimenpide, jossa valokuvasta poistetaan kaikki ylimääräiset kemikaalit. Pesu tulee suorittaa runsaassa, juoksevassa vedessä, ja riittävän kauan. Tulee myös huolehtia siitä, etteivät vedokset takerru toisiinsa pesuastiassa, jotta vesi pääsee huuhtelemaan kemikaalijäänteet pois kaikkialta tasaisesti.

Mustavalkoiset vedokset tulee myös sävyttää. Sävytyksellä muutetaan valokuvan kuvahopea vastustuskykyisemmäksi ilman epäpuhtauksia vastaan. Sävytykseen suositellaan käytettäväksi joko rikkipohjaisia tai seleenipohjaisia sävytteitä. Sävytteet muuttavat yleensä vedosten värisävyä, rikkisävytteet ruskeaan ja seleenisävytteet violettiin suuntaan.

Muutosten määrä ja värisävy vaihtelevat jonkin verran käytetystä vedostuspaperista, sävytteen laimennussuhteesta sekä sävytysajasta riippuen. Sävytteitä käytettäessä tulee käyttää hengitys- ja käsisuojaimia, sillä kemikaalit ovat terveydelle vaarallisia.

 

alt

Suomen valokuvataiteen museon negatiivivarasto. Kuva: Virve Laustela

VALOKUVIEN SÄILYTYS KOKOELMISSA JA ARKISTOISSA

Teksti: Riitta Koskivirta, vastaava konservaattori, Suomen valokuvataiteen museo

Valokuvat ovat muihin museokokoelmien materiaaleihin verrattuina erittäin herkkiä vaurioitumaan. Jo varhain ymmärrettiin, että niiden säilyttäminen tuleville polville on vaativaa.

Vuonna 1855 asetettiin Englannissa komitea tutkimaan syitä hopeakuvien vaurioitumiseen. Komitean huomaamat vaurioitumisen perusteet pätevät yhä sekä hopeakuvien että tulosteiden osalta: huolimaton prosessointi, ilman kosteus ja ilmassa olevat epäpuhtaudet.

Lisäksi uudemmat tutkimukset ovat varmistaneet myös lämmön ja valon osuuden valokuvien vaurioiden synnyssä. Museot ja arkistot eivät juuri voi vaikuttaa kokoelmiinsa tulevien valokuvien valmistusprosessien huolellisuuteen, mutta muut tekijät ovat hallittavissa asianmukaisella säilytyspolitiikalla.

470_luku7_luettelointi

Myös luetteloinnin yhteydessä on huomioitava valaistuksen vaikutus valokuvamateriaaliin. Suomen valokuvataiteen museon amanuenssi Anni Wallenius luetteloi Matti Saanion negatiivikokoelmia. Kuva: Virve Laustela

Valokuvien säilytykseen on laadittu kansainvälisiä suosituksia, standardeja, jotka perustuvat pitkäaikaisiin ja perusteellisiin tutkimuksiin laboratorio-olosuhteissa ja normaalikäytännössä. Standardit määrittelevät säilytystilojen ihanneolosuhteet (lämpötila, ilman suhteellinen kosteus, ilman puhtaus ja ilmanvaihto sekä valon laatu ja määrä), sopivat kalusteiden ja rakenteiden materiaalit ja käsittelyaineet sekä säilytysmateriaalit. Standardeja on saatavissa Suomen standardoimisliitolta.

Ennaltaehkäisevä konservointi on:

- huolellista käsittelyä,

- suojausta valolta,

- suojausta ilman epäpuhtauksilta,

- suojausta lämpötilan ja suhteellisen kosteuden vaihteluilta,

- riittävää ilmanvaihtoa.

Valokuvien vaurioitumisen aiheuttaa yleensä useampi yhtäaikainen tai perättäinen tekijä. Vauriot eivät myöskään yleensä ilmene välittömästi, vaan ne voivat tulla näkyviin pitkälläkin viiveellä. Esimerkiksi ilmassa olevat hapettavat kaasut reagoivat valokuvan eri aineiden kanssa sysäten alkuun vaurioprosessin, joka vasta ilman suhteellisen kosteuden äkillisesti noustessa alkaa näkyä muutoksena kuvassa. Tämän vuoksi on sekä käsittelyssä että säilytyksessä oltava erityisen huolellinen ja varottava kaikkia mahdollisia ärsykkeitä.

Varsinkin valokuvia digitoitaessa tulee huomioida, että esim. tasoskannereissa lämpötila saattaa nousta äkillisesti jopa 20 celsiusastetta. Tämä ei heti näkyvästi vaikuta valokuvaan, mutta voi ajan kuluessa näkyä dramaattisina vaurioina.

Lämpötila ja kosteus

470_luku9_varasto

Kuvassa Suomen valokuvataiteen museon kuva-arkistossa toimiva vakioilmastointikone, jonka tehtävänä on säädellä ja kontrolloida säilytystilan  lämpötilaa ja ilmankosteutta. Kuva: Virve Laustela

Säilytystiloissa lämpötilan ja ilman suhteellisen kosteuden tulee olla mahdollisimman alhainen ja erityisesti tasainen koko vuorokauden ja ympäri vuoden. Nopeat ja suuret vaihtelut olosuhteissa voivat aiheuttaa valokuvien vaurioprosessien käynnistymisen, ja yhdessä ilman epäpuhtauksien kanssa tästä voi seurata pysyvää vahinkoa kuville.

Valokuvat, varsinkin hopea- ja värikuvat sekä eräät tulostetyypit, ovat kemialliselta rakenteeltaan epästabiileja ja reagoivat ulkopuolisiin ärsykkeisiin. Vaurioprosessit tarvitsevat muiden kemiallisten reaktioiden tapaan jonkin verran kosteutta ja nopeutuvat lämmön vaikutuksesta. Suuret kosteusarvot auttavat erilaisia mikrobeja ja homeitiöitä löytämään valokuvista oivan kasvualustan. Suurta herkkua mikrobeille on vaikkapa valokuvien gelatiini. Homekasvusto saattaa pahimmillaan muuttaa kuvaemulsion (hopeaa gelatiinissa) vesiliukoiseksi, jolloin kuvan puhdistaminen vesipitoisilla aineilla poistaa homeen mukana koko kuvan.

Mikäli säilytystilojen olosuhteita ei voida säädellä koneellisesti esimerkiksi jäähdyttämällä ja kuivaamalla, pitäisi säilytysyksiköt sijoittaa mahdollisuuksien mukaan rakennusten keskelle, kauas ikkunoista ja ulkoseinistä mieluiten omiin tiloihinsa. Jos vielä voidaan rajoittaa kulkua säilytystiloihin, pystytään saavuttamaan melko kohtuulliset lämpötila- ja kosteusarvot.

Säilytystilojen olosuhteita kannattaa seurata, vaikkei niitä pystyttäisikään kontrolloimaan. Markkinoilla on erilaisia mittausvälineitä. Esimerkiksi perinteinen käyrää piirtävä hydrografi näyttää tilanteen ja tallentaa tiedot myöhempää käyttöä varten. Saatavilla on myös lukuisia erilaisia dataa kerääviä digitaalisia yksiköitä, joista hienostuneimmat lähettävät tiedot langattomasti tietokoneelle. Halvempien versioiden data täytyy aika ajoin purkaa tietokoneelle, jotta sitä voidaan tarkastella.

Kerättiinpä tietoa paperille tai tiedostoon, sitä analysoimalla voidaan parantaa säilytystilojen olosuhteita. Lämpötilan ja ilman suhteellisen kosteuden laskeminen parantaa kaiken materiaalin säilyvyyttä. Esimerkiksi lämpötilan laskeminen 24 asteesta 19 asteeseen hidastaa valokuvien värien haalistumisvauhtia puoleen. Melko pienillä parannuksillakin säilytystiloissa tai kuvien käyttötiloissa voidaan siis vaikuttaa paljon valokuvien säilyvyyteen. Oikeaoppisten pitkäaikaissäilytystilojen lämpötilat pidetään jopa miinusasteissa.

Ilmanvaihto

Ilmanvaihto säilytystiloissa on oleellisen tärkeää. Tilojen ilma pitää vaihtaa puhtaaseen vähintään kerran kahdessa tunnissa. Mikäli kokoelmissa on materiaaleja, joista erittyy epäpuhtauksia (esimerkiksi selluloosanitraatti filmin tai selluloosa-asetaattifilmien hajoamistuotteet tai huonolaatuisen paperimateriaalin tuottamat peroksidit) tai jos ilman suhteellinen kosteus (SK) kohoaa yli 60 %:n, on erityisen tärkeää tuulettaa epäpuhtaudet tai homeitiöt pois.

On myös muistettava, että ilma johdetaan tiloista suoraan ulos, eikä sitä kierrätetä esimerkiksi työtilojen kautta. Muuten epäpuhtauksista kärsivät myös työntekijät.

Ilman epäpuhtaudet

Ilmassa on aina jonkin verran epäpuhtauksia, erilaisia kaasuja ja pienhiukkasia, jotka voivat vaurioittaa valokuvia. Epäpuhtauksia syntyy mm. tehtaiden ja ajoneuvojen päästöistä, kosmetiikasta ja siivouskemikaaleista, sisäpintojen käsittelyaineista sekä tuoreista puu- ja muovipinnoista.

Ulkoa tulevat epäpuhtaudet voidaan poistaa asentamalla ilman tulokanaviin suodattimet sekä partikkeleita että kaasumaisia saasteita varten. Sisäilma voidaan pitää ”puhtaana” valitsemalla kalusteet, pintamateriaalit ja siivousaineet huolella. Myöskään sisäilmaan epäpuhtauksia tuovia erilaisia elektronisia laitteita, kuten kopiokoneita, fakseja tai tulostimia, ei pitäisi sijoittaa valokuvien käyttö- tai säilytystiloihin. Erilaiset pakkaus- ja säilytysmateriaalit tuottavat myöskin epätoivottavia ainepäästöjä: esimerkiksi tavallista pahvia tai kierrätysmassasta valmistettuja paperituotteita ei pidä viedä säilytystiloihin.

Tiloja remontoitaessa tai uusia tiloja suunniteltaessa pitää huomioida, että maaleilla ja lakoilla on pitkät kuivumisajat, ja niistä haihtuu pitkään valokuville vahingollisia kaasuja. Vaikka maali tai lakka tuntuisi kosketuskuivalta, haitallisten aineiden haihtuminen jatkuu edelleen. Öljymaalien ja lakkojen kuivumisaika on minimissään kaksi kuukautta (Feldman), lateksimaalien useita vuorokausia. Valokuvat sijoitetaan näihin tiloihin vasta kuivumisen jälkeen.

Kokoelmissa olevat erilaiset valokuvat voivat myöskin tuottaa vaurioita toisilleen. Olisikin suositeltavaa, että esimerkiksi hopeakuville, fotomekaanisille kuville ja tulosteille sekä aidoille värivalokuville varattaisiin omat erilliset tilansa. Fotomekaanisten kuvien ja tulosteiden värien sidos- yms. aineet päästävät kuivumistuotteita hyvin pitkään ja ne saattavat olla haitallisia muille valokuville.

Säilyttämisen suhteen ongelmallisin valokuvatyyppi lienee varhainen selluloosa-asetaattifilmi. Se on erityisen epästabiilia ja vaurioituessaan saattaa tuhota myös muut lähellä olevat valokuvat. Selluloosa-asetaattifilmien pohjamuovi erittää hajotessaan muita valokuvia vaurioittavaa etikkahappoa. Tärkeintä säilytyksessä olisi pitää lämpötila mahdollisimman alhaisena ja kontrolloida säilytysolosuhteita.

Asetaattifilmikokoelmien kunnon seuraamiseen ja säilyvyyden ennustamiseen on kehitelty yksinkertainen ja nopea testimenetelmä. Acidity Detector -liuskoilla (AD-Strips) voidaan mitata happamuutta filminsäilytysyksikössä. Testiliuska asetetaan filmin säilytyspussiin n. 24 tunniksi, jonka jälkeen liuskan väriä verrataan referaattiväriin. Värin muutosten perusteella voidaan laskea, kuinka pitkään filmi säilyisi nykyisissä tai parannetuissa olosuhteissa. Pohjaksi tarvitaan luotettavaa tietoa säilytyslämpötilasta ja -kosteudesta. Selluloosanitraattifilmien säilymistä edistää mahdollisimman yksilöllinen suojaus ja hyvä ilmanvaihto.

Maineestaan huolimatta vain tiiviisti yhteen säilötyt nitraatit, kuten esimerkiksi hyvin pitkät elokuvafilmirullat tiiviissä metallikotelossaan, tuottavat erityistä syttymisvaaraa. Yleensä museoiden ja arkistojen kokoelmissa on nitraattifilmejä vähäisiä määriä, ja jos niitä säilytetään omissa paperipusseissaan, ei niistä ole suurempaa huolta. Paloviranomaisia täytyy kuitenkin informoida tiloista, joissa nitraattifilmejä säilytetään. Esimerkiksi jokaiselta arkistolta vaadittavaan pelastussuunnitelma-asiakirjan riskikartoitukseen täytyy merkitä selluloosanitraattivaraston olemassaolo ja sijainti.

470_luku9_varasto_2Valokuvavedosten säilytystila Suomen valokuvataiteen museossa. Kuva: Virve Laustela

 

Valo

Varsinkin valon ultraviolettisäteet (UV) ovat vahingollisia valokuville, ja ne tuleekin aina suodattaa pois kaikista valon lähteistä. UV-säteet mm. haalistavat värejä, aiheuttavat vanhojen muovipäällysteisten vedosten (PE, RC) muovin halkeilemista ja tuhoavat ns. optisia kirkasteita moderneissa (n. 1980 lähtien) valokuvavedostuspapereissa.

Myös voimakas ja pitkäaikainen valo, josta on suodatettu UV pois, haalistuttaa kaikkia värejä, toisia enemmän, toisia vähemmän. Valo myös kellastuttaa albumiini- ja gelatiiniemulsioita sekä haalistuttaa kuvahopeaa varsinkin varhaisissa hopeavedoksissa.

Ultraviolettisäteiden määrä eri valolähteissä
(Suositusarvo pienempi kuin 75 μW/lumen)

- päivänvalossa (myös epäsuora auringonvalo) runsaasti

- erilaisissa loisteputkissa yleensä runsaasti

- energiansäästö- eli halogeenilampuissa runsaasti

- hehkulampussa yleensä alle suositusarvojen.

 

Säilytysmateriaalit

Ihanteellista valokuvien säilymisen kannalta olisi suojata jokainen kuva erikseen valokuva- aktiviteettitestin läpäisseeseen säilytysmateriaaliin. Mitä lähempänä säilytysmateriaali on valokuvaa, sen tärkeämpää on, ettei se tuota vahinkoa kuvalle.

Paras säilytysmateriaali valokuville on paperi, joka hengittää eli päästää mahdolliset vahingolliset kaasut pois kuvan pinnalta. Joskus täytyy kuitenkin tehdä kompromisseja. Mikäli valokuvan käyttö on runsasta ja mikäli käyttö- ja säilytystilojen kosteus ei nouse tilapäisestikään liikaa, on turvallista valita säilytysmateriaaliksi läpinäkyvä muovi.

Valokuva-aktiviteetti-testi

- kansainvälinen standarditesti, ISO 18916

- tutkii materiaalin (paperi, pahvi, muovi, väriaineet, liimat yms.) soveltuvuuden valokuvien säilyttämiseen

- valmistajan tai myyjän esitettävä testin läpäisemisestä ajanmukainen raportti.

 

Jos säilytysmateriaali on muovia, valitaan:

- tuotteita, joista saat materiaalitiedot

- polyesterituotteet (PET)

- polypropyleeni- tai polypropeenituotteet (PP)

- polyetyleeni- tai polyeteenituotteet (PE).

Säilytysmateriaaleja myydään erilaisin mainoslausein. Alla on esimerkkejä erilaisista epämääräisistä määreistä, jotka eivät yksin takaa materiaalin soveltumista valokuvien säilytykseen:

- arkistokelpoinen = materiaali itse ei tuhoudu herkästi

- museokelpoinen = jokin museo käyttää tai on joskus käyttänyt materiaalia johonkin

-  pH-neutraali tai happovapaa = materiaali on joko itsessään tai se on keinotekoisesti tiettyjä aineita lisäämällä tehty pH:ltaan neutraaliksi (pH n. 7); ei takaa sitä, ettei tuote ole pohjimmiltaan hapan.

 

Vältä seuraavia materiaaleja valokuvien säilytyksen yhteydessä

- polyvinyylikloridimuovi (PVC)

- kierrätysmassasta tehdyt materiaalit, esim. sanomalehtipaperi

- kumituotteet (esim. kuminauhat)

- tarrat, liimat

- materiaalit, joista et saa tarpeeksi tuotetietoja

- materiaalit, jotka eivät ole läpäisseet valokuvaaktiviteettitestiä.

 

VALOKUVA-ARKISTON KÄSITTELY- JA SÄILYTYSTILOJEN OPTIMAALISET OLOSUHTEET

- ilmanvaihto min. 12 kertaa vuorokaudessa

- valaistuksesta suodatettu ultraviolettisäteet

- lämpötila ja ilman suhteellinen kosteus mahdollisimman alhainen ja tasainen läpi vuorokauden ja vuoden

- tuloilmassa sekä partikkeli- että aktiivihiilisuodatus

- kalusteet polttomaalattua metallia

- säilytysmateriaalit (laatikot, pussit, suojapaperit yms.) läpäisseet valokuva-aktiviteettitestin

- tiloissa ei vesi- tai viemäriputkia, eikä sähkölaitteita

- tilojen viimeistelyaineet ja -materiaalit eivät päästä vahingollisia kaasuja (esim. kaikki maali- ja lakkapinnat ovat kuivuneet vähintään kahden kuukauden ajan ennen aineiston sisääntuloa)

- tiloissa ei otsonia tai pienhiukkasia tuottavia kojeita, esimerkiksi kopiokoneita, tulostimia, fakseja tms.

 

 Aiheesta lisää muualla:

Helsingin Sanomat haastatteli museon konservaattoria Riitta Koskivirtaa valokuvien säilytykseen liittyvistä asioista. Lue juttu täältä.

Helsingin Sanomat listasi seitsemän vinkkiä, joilla vältät mokat kuvien säilytyksessä. Lue vinkit täältä.

 
 

SVM_LOGO_FI_6X6_S_RGB

Facebook
Twitter
Instagram
Flickr
Youtube
Terävyysalue-blogi

 

YHTEYSTIEDOT
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 G
00180 Helsinki

Postios. Tallberginkatu 1 C 85
00180 Helsinki

Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Näyttelyinfo 09-6866 3621

Tietopalvelu: Kysy museolta

digikuvanhistoriakuka_kuvasi_anim_150x72

Kysy_museolta_200x100_animaatio

 

AUKIOLOAJAT
Näyttelyt ovat avoinna
ti–su 11–18, ke 11–20.


Poikkeavat aukioloajat

 

PÄÄSYLIPUT
Liput: 8 / 5 €
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.

Ilmainen sisäänpääsy
joka kuun viimeinen
ke klo 17–20.

Meille pääsee Museokortilla
museokortti-logo 

 

OPASTUKSET 

Yleisöopastus näyttelyihin sunnuntaisin klo 13–14 pääsylipun hinnalla.

Ilmainen yleisöopastus joka kuun viimeinen keskiviikko klo 18–19. 

MUSEON VUOSIKORTTI


20 / 30 (2 hlö) / 8,5€ taiteilijat,
taideopiskelijat, OAJ, Grafia

 

Museo on liikkumisesteetön.

 

Toimisto ti–pe 9–15

09-6866 360

Kuva- ja tietopalvelu ja kirjasto
09-6866 3623

 

HENKILÖKUNTA

LEHDISTÖLLE


Kaapelitehdas sijaitsee raitiovaunu 8:n Länsisatamankadun pysäkillä, noin 600 metriä Ruoholahden metroasemalta.

Yhteistyössä:

ikahulogo_75px