Työ- ja harjoittelupaikat

Suomen valokuvataiteen museolla työskentelee 18 vakituista ammattilaista sekä projektityöntekijöitä eri hankkeissa. Lisäksi museossa on vuosittain harjoittelijoita näyttelyjen, yleisötyön, kokoelmien, konservoinnin, valokuvauksen tai viestinnän työtehtävissä.

 

Somen taitava osa-aikainen viestintäassistentti Suomen valokuvataiteen museoon


Suomen valokuvataiteen museo on aktiivinen, kansainvälisesti toimiva asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää ja vaalia valokuvataidetta ja valokuvakulttuuria. Museo on valokuvan valtakunnallinen vastuumuseo, joka toimii Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa ja Kämp Galleriassa Helsingin keskustassa.

Etsimme joukkoomme viestintäassistenttia, joka tuntee erinomaisesti sosiaalisen median. Hallitset Facebookin, Twitterin sekä Instagramin ja ehkä myös Tiktok on sinulle tuttu alusta.

Päätyötehtävä on museon näyttelyihin ja muuhun toimintaan liittyvä sosiaalisen median kanavien ylläpito sisällön suunnittelusta moderointiin asti.  Lisäksi työtehtäviin kuuluu Drupal-pohjaisten verkkosivujen päivittäminen, uutiskirje sekä avustaminen muissa viestinnän tehtävissä, kuten tiedotteissa, viestintäkampanjoissa sekä pressitilaisuuksissa.

Viestintäassistentti työskentelee viestintätiimissä viestintäasiantuntijan alaisuudessa. Toimit tiiviissä yhteistyössä näyttely-, yleisötyö- ja kokoelmatiimien kanssa. Teet yhteistyötä myös median, yleisön ja taiteilijoiden kanssa.

Tehtävässä menestyy parhaiten positiivinen ja oma-aloitteinen tekijä, joka on kiinnostunut kuvista ja kulttuurialasta. Osaat viestiä eri kanavilla kohderyhmät huomioon ottaen. Keskeistä on, että osaat tuottaa sisältöjä sosiaalisen median kanaviin monipuolisesti, vaivattomasti ja luovasti. Seuraat aktiivisesti sosiaalisen median trendejä sekä verkkoviestinnän kehittymistä ja tuot ideoita niiden hyödyntämisestä työyhteisöön. Sinulla on erinomainen suomen kielen taito ja oikeinkirjoituksessa olet pilkuntarkka. It-taitosi ovat hyvällä tasolla. Adoben ohjelmien (Photoshop & Indesign) perustaidot katsotaan hakijalle eduksi.

Työ sopii hyvin esimerkiksi viestinnän, taiteiden tutkimuksen tai kulttuurintutkimuksen opiskelijalle. Työaika on 7 h 15 min kahtena päivänä viikossa. Kuukausipalkka on 1000 e/kk. Tehtävä alkaa 2.1.2023 tai sopimuksen mukaan, ja jatkuu vähintään 1.9.2023 asti.

Hakemus ja cv viimeistään 11.12.2022 yhtenä pdf-tiedostona osoitteeseen fmp@fmp.fi. Viestin aihekenttään ”Viestintäassistentti”. Lisätiedot viestintäasiantuntija Jaakko Laasanen (puh. 0406800307) 2.12. klo 13–14 ja 8.12. klo 15–16.

 

Två svenskspråkiga guider 


Finlands fotografiska museum är Europas äldsta fotomuseum och ett riksomfattande specialmuseum för fotografi och fotokultur. Vi finns på Kabelfabriken i Helsingfors och i augusti 2020 öppnade vi en ny utställningslokal på bottenvåningen av Kämp-gallerian.

Konsttestarna är ett nationellt program i konstfostran. Programmet riktar sig till åttondeklassare och våren 2023 kommer sammanlagt 800 svenskspråkiga skolelever att besöka Finlands fotografiska museum genom Konsttestarna. 

Under rundan med Konsttestarna (längd ca 90 min) använder vi oss av guidningsmetoder som baserar sig på grupporienterade aktiviteter och interaktion. Syftet med guidningarna är att modigt experimentera och att lyfta fram elevernas erfarenhet av delaktighet i centrum. Utgångspunkten är att aktivera Konsttestarnas eget förhållande till empati och förmågan att föreställa sig hur någon annan känner. Som metoder för skapandet används fotografering och berättelser, som enligt forskning har visat sig öka förmågan för empati. Berättelserna plockas både ur utställningarnas konstverk och ur texter som eleverna producerar. Fotouppgifterna kombineras med skrivande, diskussion och fantasi/simulering, där eleverna får träna på att verbalisera en konstupplevelse. 

Huvudguidens uppgift är att planera Konsttestarna-gruppernas besök och att leda verksamheten på svenska. Du planerar strukturen för besöket i samarbete med museilektorn och leder 50 % av alla grupper som besöker museets utställningar. Arbetet sker på freelance-basis under perioden 1.2-12.5.2023. Planeringsarbetet (30h) sker i februari-mars 2023 och de 90 minuter långa Konsttestarna-besöken ordnas 11.4-12.5.2023 ti-fre mellan kl. 9-14. Timantalet varierar på veckobasis. I arbetet ingår orientering på plats. 

Av dig önskar vi lämplig arbetserfarenhet eller studier i t.ex. konsthistoria, bildkonst eller konstfostran. Du har erfarenhet av att leda grupper samt gillar att jobba med unga. Erfarenhet inom museibranschen ser vi som en fördel. Museets värderingar diskuterande, visionär, ansvarsfull och sakkunnig hoppas vi att även beskriver ditt förhållningssätt till arbetet. 

Vi erbjuder dig en grundlig orientering till arbetsuppgiften samt ett intressant och mångsidigt jobb, där du har möjlighet att jobba med konst i en foto- och fotokonstspecialorganisation. 

En fritt formulerad ansökning med CV kan skickas per e-post som en PDF-fil till adressen fmp@fmp.fi (rubrik: “huvudguide”) senast 4.12. Intervjuerna hålls 12.-16.12.2022. 

Mer info fås av intendenten för publikarbete Erja Salo tel +358 44 2706216 (telefontid 24.11 kl. 9-10 och 1.12. kl. 14.30-15.30) och museilektor Kastehelmi Korpijaakko tel +3585775742 (29.11. kl. 11–12) 

 

Työharjoittelu
 

Museon harjoittelut ovat usein korkeakouluharjoitteluja muutaman kuukauden työsopimuksella. Jos olet kiinnostunut harjoittelupaikasta, ota yhteyttä museonjohtaja Elina Heikkaan (elina.heikka@fmp.fi).

Museon henkilökunnan yhteystiedot löytyvät täältä.
Suomen valokuvataiteen museo on valokuvan valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tehtävänä on edistää ja vaalia suomalaista valokuvataidetta ja valokuvakulttuuria.
Suomen valokuvataiteen museossa tehdään paljon muutakin kuin näyttelyitä. Olemme mukana kansallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa, joissa tuetaan valokuvaan liittyviä oppimisen, tekemisen ja kokemisen muotoja tai edistetään alan ammattilaisten ja organisaatioiden välistä yhteistyötä. Kokoelma- ja tutkimushankkeissa syvennämme tietoa valokuvauksen historiasta ja taltioimme nykyistä valokuvakulttuuria.
Address
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
See on the map Kämp Galleria
Opening hours
Mon–Fri 11am–8pm, Sat–Sun 11am–6pm
Tickets
12/6/0 €
Museokortti
Under 18 y.o. free admission
Address
The Cable Factory
Kaapeliaukio 3, staircase G, 00180 Helsinki
See on the map The Cable Factory
Opening hours
Tue–Sun 11 am. – 6 pm. Wed 11 am – 8 pm
Tickets
12/6/0 €
Museokortti
Under 18 y.o. free admission