Vuosaari 21: Uusi arki

UUSI ARKI / DET NYA VANLIGA / THE NEW ORDINARY
Valokuvanäyttely kauppakeskus Columbuksessa

5.12.2020–31.1.2021

 


Mitä on hyvä elämä silloin kun uusi ja tuntematon muuttaa tutun toiseksi?

 

Keväällä 2020 meille kaikille koitti uusi arki. Vuosaarelaiset lähtivät Vuosaari 21 -yhteisötaidehankkeen työpajoissa rohkeasti tallettamaan tekstein ja valokuvin muutosta ja sen herättämiä tunnelmia. Erikoinen vuosi on saanut asukkaat havainnoimaan ja pohtimaan tarkemmin sitä, mikä on aivan lähellä, mikä on tärkeää, mistä arki koostuu, mikä arjessa ilahduttaa ja hämmentää. 

Yhteisen projektin aikana on huomattu valokuvien voima toimia etäällä olevien ihmisten välisenä yhdistävänä siltana; kohtaamisia kuvien äärellä on pidetty yllä muuttuneista tilanteista huolimatta ja arjen pienten asioiden jakamisen merkitys on tullut esille yhtenä arkea kannattelevana asiana. Toisaalta lähiluonnon poluilla on kuljettu uuden arjen myötä kenties tavallista ahkerammin ja siellä kohdattuja maisemia arvostaen. 

Työpajoissa syntyneen materiaalin pohjalta koottu Uusi arki -valokuvanäyttely levittäytyy joulukuussa 2020 kauppakeskus Columbuksen tiloihin ja on esillä aina tammikuun 2021 loppuun saakka. Columbus on kaikille tasavertaisesti saavutettava näyttelypaikka ja kuvat voi kohdata vaikka kauppareissulla. Esillä on valokuvia Vuosaaren Kotikaupunkipoluilta, kuvaajien tärkeiltä paikoilta sekä arjen pienistä hetkistä.
 

Näyttelyn valokuvaajat: Juhani Greinert, Kari Mod, Tuija Mod, Matti Pöhö, Arja Sääksmäki, sekä Anna-Maija, Hannu, Leo, Mikko, Raija, Sarita ja Tarja.

Työskentelyä ohjaamassa: valokuvataiteilijat Kastehelmi Korpijaakko, Noora Sandgren & Liisa Söderlund sekä tuottaja Julia Hovi & teatteripedagogi Malla Riionheimo.

 

 

Facebook: Vuosaari 21 / https://www.facebook.com/events/1794702770682742
Instagram: @vuosaari21
Lisää Kotikaupunkipoluista: https://vuosaari.fi/kotikaupunkipolut/

UUSI ARKI / DET NYA VANLIGA / THE NEW ORDINARY
Kauppakeskus Columbus
Vuotie 45, 00980 Vuosaari, Helsinki
Avoinna ma-la 7-22, su 9-22
www.columbus.fi

5.12.2020–31.1.2021

Other websites

Address
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
See on the map Kämp Galleria
Opening hours
Mon–Fri 11am–8pm, Sat–Sun 11am–6pm
Tickets
16/6/0 €
Museokortti
Under 18 y.o. free admission
Address
The Cable Factory
Kaapeliaukio 3, staircase G, 00180 Helsinki
See on the map The Cable Factory
Opening hours
Tue–Sun 11 am. – 6 pm. Wed 11 am – 8 pm
Tickets
12/6/0 €, 16/6/0 € from January 1st 2024
Museokortti
Under 18 y.o. free admission