Yhdenvertaisuuden ja antirasistisen toiminnan vahvistaminen Suomen valokuvataiteen museossa

Black Lives Matter -liikehdintä ympäri maailmaa on nostanut julkiseen keskusteluun epäoikeudenmukaisuuden ja syrjinnän synkän todellisuuden.

Rasistinen vallankäyttö ei ole vain jossakin kaukana tapahtuva ilmiö. Suoraa ja epäsuoraa rasismia ilmenee myös Suomessa. Valokuvataiteen museon on oltava valmis arvioimaan kriittisesti omia käytäntöjään.

Taidekentän historia on täynnä valkoista valtaa. On meidän tehtävämme tarkastella historiallista kontekstiamme uusin silmin ja olla aktiivisena osana muutosta.

Yhdenvertaisuus on Suomen valokuvataiteen museolle tärkeä arvo. Olemme iloisia, että meidät haastetaan mukaan oppimaan uutta ja tarkastelemaan omaa toimintaamme perusteellisesti. Ei riitä, että toiminta on ei-rasistista. Epätasa-arvoisessa maailmassa tarvitaan selkeän antirasistista toimintaa. Haluamme tehdä parhaamme, jotta antirasistinen toiminta tulee pysyväksi osaksi museon toimintaa. Tiedämme, että tämä työ ei tule ikinä valmiiksi, ja siksi etsimme pitkäjänteisiä ja sitoutuneita tapoja parantaa toimintaamme.

Aiomme tämän vuoden aikana julistaa organisaatiomme ja työyhteisömme syrjinnästä vapaaksi alueeksi oikeusministeriön yhdenvertaisuus.fi -sivuston toimenpiteiden mukaisesti.  Odotamme myös innolla Call for action taideinstituutioille Suomessa -aloitteen kysymyspatteristoa, jonka avulla pääsemme tarkastelemaan ja kehittämään omaa toimintaamme. Viestimme jatkossa aktiivisesti toimistamme syrjivien rakenteiden tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi.

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy