Kokoelmat

Valokuvaaja Ilmari Heikkilän kokoelmasta tuli vastaan kaksi väkevästi dekadenssilta haiskahtavaa vedosta.

160 vuotta vanha kokoelmakuva kätki itseensä pitkään salaisuuden.

Wladimir Schohinin kadonneita piktorialistisia teoksia on säilynyt vanhoina postikortteina.

Arno Rafael Minkkisen omakuvissa pohditaan ihmisen ja luonnon suhdetta.

Suomalaisen lintukuvauksen pioneerin Gunnar Granbergin lintukuvissa tähdiksi nousevat suuret petolinnut: kotkat, haukat ja kalasääkset.

Valokuvaaja Auvo Lukin laajassa dia- ja negatiiviarkistossa avautuu laaja näkökulma suomalaiseen 1980-luvun työelämään. Ja bluesiin.

Varhaisimpia Vuoden lehtikuva -kilpailun voittaneita kuvia yhdisti humoristisuus.

Risto Jarva oli työskenteli valokuvaajana ennen uraansa elokuvaohjaajana.

Caj Bremer kertoo sarjasta "Falls Road", joka kuvaa Pohjois-Irlannin vuoden 1969 levottomuuksia.

Dramaattisen jylhän muotokuvan taustalla on suunnittelua, tilannetajua ja vilkasta juttelua.

Mitä metsä merkitsee sinulle?

Katuvalokuvaus on samalla arkipäiväinen ja maagisuuden lävistämä genre.

Valokuvat kertovat tunteikkaasti ihmisten ja eläinten yhteisestä elämästä, mutta kokemus ei olisi kokonainen ilman hajumuistoja.

Jari Silomäki kuvasi vuosien ajan yhden kuvan päivässä.

1920-luvun visiittikorttikehys herättää kysymyksen: kun valokuva kehystää valokuvaa, millaiseksi niiden välinen suhde muodostuu?

Miten valokuvalla voi osoittaa huolenpitoa? Valokuvataiteilija Raakel Kuukka kertoo, mikä läheisten kuvaamisessa on ihanaa ja lempeää.

Abstraktien valokuvien todellisuus rakentuu katsojan mielessä.

Kirjailija Hilja Haahdin muotokuva herätti valokuvataiteilija Päivi Setälän kirjoittamaan hänestä ja hänelle.

Valokuvaaja Matti Koivumäki kertoo, kuinka valokuvaosuuskunta Saftra päätyi Suojelupoliisin tarkkailun kohteeksi 1970-luvulla.

Kuvat ja sanat kohottavat toisiaan uusiin ulottuvuuksiin Susanna Majurin teoksissa. Museon äänitteet, dokumenttikuvat ja sanasto kertovat Majurin työskentelytavoista ja teosten sisäisistä maailmoista.

Eteerinen, hauras, puhtoinen, viaton. Vaiko sittenkin boheemi, seksisymboli, tuulahdus queeriyttä edvardiaanisessa Englannissa, skandaaleissa ryvetetty monipuolinen, ristiriitainen ja älykäs taiteilija? Kuka oli Maud Allan?

Erkki Raskisen valokuvat avaavat näkymiä missimaailman kulissien taakse.

Kaksisilmäinen Rolleiflex on ollut monelle valokuvaajalle erityisen rakas työväline.

1800-luvun loppupuolella ateljeevalokuvauksessa käytetyt taustakankaat eli fondit nauttivat kultakauttaan.

Miltä näyttää suomalainen joulu? Sata vuotta vanhalta kiiltokuvalta, jos suomalaisissa kaupoissa tänä jouluna myynnissä olleita joulukortteja on uskominen.

Kuvien muokkaus on ollut taitolaji jo kauan ennen photoshoppausta.

Hannele Rantalan vangitsevan upeissa seurantasarjoissa kurkistetaan moskovalaisen Natashan arkeen 1980-luvulla ja 2000-luvun alussa.

Kesäloma alkaa, kun otat sopivan asennon valitsemallasi laiturilla

Marjukka Vainiolla oli kyky nähdä ja tehdä näkyväksi kasvien sisäinen hohde, maan valo.

Neulanreikäkamera on kamera pelkistetyimmillään. Sen yksinkertaisuus ja yllätyksellisyys inspiroi niin valokuvaharrastajia kuin taiteilijoitakin luoviin kokeiluihin.

Vuonna 2012 Touko Hujanen etsi kuvattavia töölöläisistä koirapuistoista ja koirabuduaarista.

Sormenpään kokoiset, 120 vuotta vanhat valokuvakorut kertovat valokuvan käyttämisen ja näyttämisen historiaa, vaikka kuvien henkilöt ovatkin meille tuntemattomia.

Miten kuvat, kamerat tai vaikka kirjaluonnokset ovat alun alkaen päätyneet museon kokoelmaan , ja miten kokoelma karttuu nykyään? Entä kuka päättää, kenen Insta-feedi nostetaan osaksi museon kokoelmaa?

Per-Olov Janssonin valokuva patsaiden täyttämästä ateljeesta on monille tuttu Tove Janssonin kirjan Kuvanveistäjän tytär kansikuvana. Harvempi tietää, että veistoksia tähyävä tyttö on liitetty kuvaan jälkikäteen.

Tout va bien -kirjassa JH Engström on palannut maailman metropoleista Värmlannin maaseudulle asuttamaan valkoista puutaloa ja seuraa nyt kaksostensa kasvua oman lapsuutensa kotiseudulla. Valokuvakirja on intiimi ja melankolinen kuvaruno ohikiitävästä ajasta.

Valokuvataiteen museon uusi kokoelma-aarre on daguerreotyyppi, jossa poseeraa taistelussa kasvoihin haavoittunut luutnantti Schatelowicz. Luutnantti on saanut kasvoilleen vienon punan, mutta takin kaulukset, epoletti olkapäällä ja rinnan yli kulkeva kultavitja on väritetty voimakkaasti.

Valokuvaaja Ben Kailan kirjojen luonnokset ja taittomallit kertovat kirjojen suunnitteluprosessista, jossa kirjan koko, muoto, materiaalit ja sisältö löytävät toisensa monien vaiheiden kautta.

”Kymmeniä tuhansia kilometrejä matkustettuaan he huomasivat viidakon kadonneen. Mitään ei ollut enää tehtävissä; saattoi vain nojautua taaksepäin ja yrittää viihtyä.” Näillä sanoilla alkaa Merja Salon foliokokoinen valokuvakirja Musta kasvisto – illuusioita luonnosta, 1984. Salo kuvasi mustavalkoisen sarjansa valtaosin 1980-luvun alun Helsingissä.

Hannu Väisäsen kuvasarja kertoo helsinkiläisen aikuisopiskelijan arjesta. Aluksi kuvista tekee oman tulkinnan, mutta lukemalla kuvatekstit valokuvat saavat uusia merkityksiä. Kuvasarjassa on jotain humoristista, jopa itseironiaa.

Vuosi 2018: puhelimella kuvataan, filtteröidään, päivitetään, tägätään, tehdään töitä, shoppaillaan, pelataan – muun muassa, ja missä tahansa. Ennen puhelimella oli tasan yksi funktio: soittaminen.

Valokuvataiteilija Andrei Lajusen tuotannossa näkyy filosofi Ludwig Wittgensteinin vaikutus.

Elina Brotheruksen valokuvassa nainen istuu patjalla mustissa vaatteissaan huoneessa, joka näyttää tyhjältä. Nainen polttaa tupakkaa ja katse on kohdistettu suoraan kameraan, katsojaan.

Aarne Pietinen Oy:n 1950-luvun mainosvalokuvilla ja nykypäivän ruokakuvilla on paljon yhteistä. Ympäri käydään, yhteen tullaan – myös elintarvikkeiden valokuvauksessa.

Atelieri O. Haapalan Seikkailut on sarja teoksia, joissa rouva Onyxei Haapala ja hänen uskollinen avustajansa Helmut Schweinstein esiintyvät erilaisissa 1800–1900-lukujen vaihteeseen sijoittuvissa ja tuon ajan henkeä ilmentävissä kohtauksissa.

Juuso Noronkosken ja Mikko Rikalan yhteisteos Clouds over the Library (2015) koostuu kahdesta osasta. Yksi osa on kirja, jonka sivuilla toistuu yhä uudelleen kuva kirjastossa istuvasta miehestä. Toinen on kehystetty mustavalkoinen valokuva: rantamaisema, jossa pilvet leijuvat väreilevän veden yllä.

Kaupunkiympäristön muutoksen huomaa parhaiten valokuvissa, joissa vanha väistyy uuden tieltä. 1960-luvulla kyytiä saivat etenkin kantakaupungin puutalot. Nyt purkuikään ovat tulleet jopa 1980-luvun rakennukset, esimerkiksi Pasilan juna-asema. Katsotaankohan siitä otettuja kuvia vielä joskus kaiholla?

”Ellei sinulla ole lihaksia, hanki itsellesi sellaisia”. Saksalaissyntyisen valokuvaaja Heinrich Ifflandin Suomen Kuvalehdelle vuonna 1934 kuvaama sarja kehonrakentaja Harry Tilgmannista esittelee rautaisella tahdonvoimallaan kehonsa uudeksi muovanneen koneihmisen. ”Voittakaa laiskuutenne”, julistaa lehtijutun otsikko.

Nuoruus taiteen aiheena on askarruttanut ja kiinnostanut kautta aikojen. Kontrastina tämän päivän someen IRC-Galleria nähdään usein jo menetettynä, todellisen aitouden alttarina. Aitoudenhalulla ja nuoruudella on ollut vahva linkki valokuvassa ennen someakin.

Jari Silomäen Harjoitelmia aikuisuuteen (1997–2001) on valokuvan keinoin toteutettu kertomus nuoruudesta ja sen vaikeuksista aikuistumisen kynnyksellä.

Matti Saanio tallensi Aarno Ruusuvuoren (1925–1992) suunnitteleman Roihuvuoren kansakoulun rakentamista ja vastavalmistuneen koulun tiloja ja käyttäjiä.

Syksyllä 1946 Helsingissä rakennettiin kiivaasti. Sanomalehti Uusi Suomi oli lähettänyt kuvaajan Leppäsuonkadulle, jonne kohosi arkkitehti Pauli Salomaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle suunnittelema Domus Academica.

Erja Hannula ja Jorma Hinkka lahjoittivat 27.11.2012 museolle yli kahdensadan valokuvateoksen kokoelmansa, jonka ydin sisältää suomalaisen valokuvataiteen keskeisten tekijöiden valokuvia yli kolmenkymmenen vuoden ajalta.

Pertti Hietasen jo vuodesta 1971 museolla ollut Kilometri keskustasta -sarja edustaa aikansa tärkeää dokumenttivalokuvausta ja tarjoaa samalla edelleen ajankohtaisen puheenvuoron köyhyydestä.

Valokuvataitelija Iiu Susiraja (s. 1975) löytää kuvataiteen vuosisataisesta asetelmatraditiosta uutta ammennettavaa.

Rafael Roos oli suomalaisen teollisuuden tallentaja ja visualisoija.

Nykyisenkaltaiset aurinkolasit kehitettiin hiukan yli sata vuotta sitten. Keväistä päivää puistonpenkillä paistattelevan pikkupojan kuvasi Kalle Havas (1898–1936) arviolta 1920-luvun lopussa tai 1930-luvun alussa.

Porvarilliseksi hämäräksi kutsutaan viimeistä hämärän vaihetta aamulla ennen auringon pilkahdusta esiin horisontista. Inspiraatiota pimeisiin iltoihin ja yöllisiin retkiin voi ammentaa Pertti Nisosen valokuvista.

Kristian Runeberg on keskeisiä suomalaisen muoti- ja mainoskuvauksen uudistajia.

Mielikuvissa vanhojen valokuvien tytöillä on aina kireät letit, jäykkä ryhti ja tuima ilme. Todellisuus ei kuitenkaan välttämättä vastaa näitä mielikuvia – esimerkiksi tässä Harald Rosenbergin ottamassa kuvassa.

Muotikuvaaja Ulla Finnilän kuvissa edistyksen eli avaruusajan nainen poseeraa silmät tummilla kärpäslaseilla peitettyinä.

Kummalliset, levottomuutta herättävät esineet tungeksivat Tuomo-Juhani Vuorenmaan työpöydällä. Ne veivät hänen tilansa ja huomionsa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuvata ne.

I. K. Inhan (1865–1930) lehmäkuvat otettiin Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn edustamaan suomalaisen maatalouden kehitystä ja korkeaa laatua.

”Photography is not a frisbee” (valokuva ei ole frisbee), tokaisi brittiläinen valokuvaaja Martin Parr Tampereella pitämässään workshopissa.

Onkohan Turussa sumua? Vai savua Turun palon jäljiltä? Ei sittenkään. Johan Jakob Reinbergin ottama valokuva on himmenemässä, mutta vielä erottuvat vuosisatoja vanhat maamerkit, Tuomiokirkko ja Aurajoki.

Valokuvataiteen museon kokoelmiin kuuluu myös harrastelijakuvakokoelmia, joiden kuvasto koostuu pääosin arkisista aiheista. Helvi Ahosen kokoelma on yksi niistä.

Seppo Saves tunnettiin kärkkäänä kuvajournalismin ihanteiden puolestapuhujana sekä lehtikuvan puolustajana.

Kustannusosakeyhtiö Otava lahjoitti vuonna 2015 Suomen valokuvataiteen museolle arkistostaan arvokkaan, 3 300 valokuvan kokoelman. Kokoelmaan sisältyy monien sotien välisen ajan klassikkokuvaajien valokuvia.

”Yksi kaupunki voi olla merkitysten suurvalta. Pariisissa kaikki merkitsee jotakin, sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti.” Jos en tietäisi mitään tästä Ismo Kajanderin kuvasta, sanoisinko silti, että se on Pariisista?

Lehtikuvaaja Martti Brandt (s. 1939) ikuisti Marlon Brandon vierailun Suomessa lokakuussa 1967. Kun aiheesta etsittiin valokuvia museomme kokoelmista, myös Kalle Kultalan (1924–1991) ja Uuden Suomen kokoelmista löytyi Brandon vierailuun liittyviä kuvia.

Helsinkiläinen nuori aristokraatti Nils Wasastjerna vietti kesää Ahvenanmaalla eikä unohtanut valokuvausharrastustaan. Lisäjännitystä puuhaan toi varsin tuore keksintö, ns. salapoliisikamera tai napinläpikamera.

Kolme toverusta lähtee kesälauantaina Helsingin rantavesille veneilemään. Yksi heistä on valokuvaaja Kalle Kultala.

Tämä kokoelmanosto on hittiparaati morsiamia, ja vähän sulhasiakin – I. K. Inhan, Emmi Fockin, Kalle Kultalan ja Helge Heinosen kuvissa.

K-G Roosin (1937-1976) Marimekko-kuvaan ja siinä esiintyvään opiskelijaäitiin ruumiillistuvat moderni aika ja muuttuvat arvot.

Nanna Hännisen (s. 1973) valokuva laittaa katsojan koetukselle.

Kuvasiskot, Margit Ekman ja Eila Marjala, olivat muotokuvauksen legendaarisia uudistajia 1960–1970 -luvuilla. Kuvasiskojen työ nosti valokuvan arvostusta taiteenlajissa, jota maalaustaide ja kuvanveisto olivat perinteisesti hallinneet.

Suomalaisten valokuvaharrastajien ja näppäilijöiden suosikkiaiheitten kärkeen asettuvat kesäillan auringonlasku tai keskikesän yötön yö.

Valokuvien lisäksi museo tallentaa esineitä: valokuvaajien työvälineitä ja muuta valokuvaukseen liittyvää esineistöä.

Valokuvan erilaiset käyttötavat kohtaavat kiinnostavasti Valokuvataiteen museossa, kun sen tehtävänä on yhtaikaa sekä tallentaa kulttuuriperintöä että esitellä nykyvalokuvataidetta.

Miten noin kauan sitten otetut valokuvat voivat olla värillisiä?

"Liikkeen ja liikunnan esitys vaatii toimintavalmiutta sekä mieheltä että kameralta." Näin kirjoitti valokuvaaja, tietokirjailija ja tutkija Vilho Setälä 1940 teokseensa Valokuvaus tieteenä ja taiteena

Mistä tietää etteivät museon taiteena esittelemät valokuvat ole ”valetaiteilijan”? Milloin valokuva on taideteos?

Kaikki Valokuvataiteen museon yli 3,5 miljoonasta valokuvasta ja negatiivista eivät suinkaan ole tulleet tarkan harkinnan tuloksena.

Museon Kuka kuvasi -tietopalvelusta löytyi apu, kun museoon saapui viesti suomalaisen muotokuvauksen grand old ladyn, Salme Simanaisen (1920–2012) poismenosta.

Onko täydellisempää muotoilua kuin tämä ovaali, luonnostaan virheetön ja symmetrinen design – linnunmunan muoto? Ikivanha ja muuttumaton, aina silmää hivelevä. Freelancer-lehtikuvaaja Armas Viitasalo kuvasi teollisuusneuvos Kreugerin munakokoelmineen vuonna 1956.

Iiris kyllä tiesi, että maailmassa oli myös toisenlaisia miehiä kuin isänsä, johtaja, valokuvaharrastaja Fritz Englund. Kaupungilla hän oli nähnyt veltonnäköisiä poikia, jotka kädet taskussa nojailivat seiniin. Miltä tuntuisi olla tuollainen julkea poika?

Sukka-asusteet, monipuolisissa värivaihtoehdoissaan, voisivat olla muotijutun aihe tänäänkin. Tämä Kalle Kultalan Somerolla tallentama muotikuva ilmestyi kuitenkin Suomen Kuvalehden kesällä 1965 julkaiseman tyylijutun yhteydessä.

Yksi Hannula & Hinkka -kokoelman myötä museolle saapuneista valokuvataiteen kansainvälisistä tähtinimistä on tsekkiläinen Jan Saudek.

Otso Pietisen kirjoittamassa ja kuvittamassa sadussa Silja-tyttö näkee unta, jossa seikkailee merentakaisessa Savipeikkojen maassa.

Museon suosittu Kuka kuvasi? – suomalaiset valokuvaajat 1842–1950 -verkkopalvelu on helppokäyttöinen hakukone, josta kävijä löytää käden käänteessä keskeiset tiedot etsimästään valokuvaajasta

Sirkka-Liisa Konttisen kuvassa pallolla pomppiva tyttö kiitää pitkin Newcastlen itäisen työväenkaupunginosan mukulakivikatuja. Paljettihameen alle on tungettu lämmittävä villapaita, ja hiukset sojottavat kohti ilmaa.

Nykyään vaalien lisäksi vain jääkiekko ja Linnan juhlat aiheuttavat kollektiivista kokoontumista televisioiden äärelle.

Digitaalisesti muokattuja valokuvateoksia esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuoden 1990 toukokuussa. Petteri Bülowin, Juha Saaren ja Touko Yrttimaan näyttely ihastutti yleisöä, mutta toisten kuvaajien taholta kuultiin myös sapekasta kritiikkiä.

Pariisissa perustettiin 1880-luvulla suurhanke, jonka tavoitteena oli valokuvata koko tähtitaivas. Helsingin tähtitieteilijät ottivat nuoren professori ja valokuvauksen harrastaja Anders Donnerin johdolla vastuulleen oman, pohjoisen kaistaleensa taivaasta.

Sakari Viika on vanginnut teokseensa jotakin kaikille vierailla mailla matkanneille tuttua: matkalla olemisen samaan aikaan haikean ja riemastuttavan tunteen.

Katumaiseman pehmentää valkoinen vaippa ja äänetkin ovat vaimentuneet.

”Hymyä, rakas!” Kameran takana voisi olla Suomen versio Mad Men -sarjan Don Draperista, onhan tässä István Ráczin kuvassa täydellinen vaimo keskellä upeasti lavastettua lomaidylliä.

Puutarhanhoidossa muodit vaihtelevat, mutta parhaat puutarhat ovat saaneet kasvaa yhden tai useamman ihmisen – joskus useamman sukupolven – elämän mittaisina projekteina, hoitajansa näköisinä. Tämä näkyy Aarne Tengénin valokuvissa 1950-luvulta.

Tiede ja taide kohtaavat toisensa Lauri Anttilan kuvasarjassa Colors.

Valokuvaaja Matti Saanio tunnetaan arktisen alueen elämän ja luonnon kuvaajana.

"Hei katsokaapa nyt kameraan päin", tuntuu kuuluvan ääni kuvan ulkopuolelta. Markus Jokelan valokuva kertoo tarinan, jonka yksityiskohdista ei millään malta päästää irti.

Vilho Setälän (1892–1985) kuvan sisältöä määrittävistä kategorioista tarkasteltavana ovat nyt: liike ja liikunta sekä kuvan rajat.

Yli miljoona suomalaista asuu lähiöissä ja Suomen asunnoista 70 % on rakennettu 1950–1980-luvulla. Suurimmalla osalla meistä on siksi jokin kokemus lähiöasumisesta. Kalle Kultalan ja Mikko Savolaisen valokuvista välittyy kaksi erilaista näkökulmaa lähiöelämään.

Suomen valokuvataiteen museon jakama apuraha perustuu valokuvaaja Börje Söderholmin ja hänen puolisonsa Dagmar Söderholmin testamenttiin, jolla he siirsivät omaisuutensa nimeään kantavaan rahastoon.

Petteri Bülowin, Juha Saaren ja Touko Yrttimaan kuvamuunnelmassa valtionpäämies Mannerheimilta on pyyhitty pois aseman ja arvovallan symbolit. Hän istuu hevosensa selässä kuin kansanmies saunassa ikään.

Valokuvaaja Sakari Pälsi matkusti sata vuotta sitten Venäjän Burjatiasta, Kiahtan raja-asemalta etelään kohti Mongolian pääkaupunkia Urgaa (nyk. Ulan Bator). Tämän tärkeän kauppareitin puolivälissä, Banjangolin laaksossa, saattoi silloin tavata shamaani Otshir-böön.

Tuija Lindströmin valokuvassa alaston mies seisoo sivuttain ja katsoo olkansa yli kameraan. Muotokuvassa on valokuvaaja Christer Strömholm (1918–2002), Ruotsin ehkä tunnetuin valokuvataiteilija ja aikansa valokuva-alan vaikuttaja.

Vuonna 1900 matkusti Suomen suuriruhtinaskunnasta Saksaan Müncheniin nuori, innokas ylioppilas Alfred Nybom (1879–1963) opiskelemaan valokuvausta.

Kalle Kultalan kuvaan tiivistyy menneiden vuosikymmenten kesät. Moni suosikkijäätelö on ostettu taskussa kilisevillä markoilla tämän näköisestä mökki- tai kyläkioskista aikana, jolloin limonaadi oli vielä lasipullossa ja kompaktikameraan kelattiin rullafilmiä.

Kesällä 1983 valokuvaaja Ben Kaila (s. 1949) oli jälleen kerran Berliinissä. Jossain vaiheessa Kaila suuntaa reittinsä vähän Spree-joen rannalta sivuun, kun hänen silmiinsä osuu huikea ”valkoisen valon hehku”.

Tällä Markus Jokelan valokuvalla kirkkonummelaisperheen keittiöstä 1990-luvun alusta haluamme kannustaa kaikkia lukijoitamme irrottelemaan arjen huippuhetkien parissa.

Valokuvataiteen museo näyttäytyy varsinaisena designmuseona. Sen yli 3 miljoonaa kuvaa avaa äärettömän monipuolisen kirjon elämän designiin.

Vilho Setälä antoi kirjassaan Valokuvaus tieteenä ja taiteena (1940) mainion täsmällisiä ohjeita valokuvan sisältöön ja kuvakieleen liittyen.

Valokuvaaja Kalle Kultala on onnistunut tallentamaan kuvaan hyvin tunnistettavan ilmeen ja olemuksen. Eduskunnan istuntokauden avajaisissa vuonna 1976 tuoreehko opetusministeri Paavo Väyrynen oli vasta 30-vuotias, mutta jo kokenut poliitikko.

Heinrich Ifflandin kuvissa Hotelli Pohjanhovi hohtaa uutuuttaan. 1930-luvun Rovaniemellä ollaan luomassa tarmolla uutta Suomi-kuvaa. Tuolla minäkin olisin halunnut vierailla ja virkistyä!

Museon kokoelmista löytyy tunnelmallisia kesäkuvia mm. K-G Roosilta ja Vilho Setälältä. Näissä menneiden kesien uima-asukuvissa nojaillaan onnellisena kallioihin ja jätskikiskoihin, polskitaan vettä, nautitaan ja kerätään kesämuistoja, joilla sitten eletään talven yli.

Marja Pirilä on ollut tuotannossaan kiinnostunut valokuvan magiasta jo pitkään.

Ankeasta säästä on vaikea iloita, mutta valokuvauksen harrastajat voivat lohduttautua valokuvataiteilija Pentti Sammallahden sanoilla: ”Mitä huonompi sää, sen parempi kuva.”

Miltä näyttää 1900-luvun alun Persia? Venäjän keisarillisen armeijan upseeri ja diplomaatti Alexander Ivanovitch Ijas kuvasi elämäänsä Persiassa.

Vuonna 1950 Alppipuiston Vesilinnanmäelle avattu Suomen vanhin huvipuisto Linnanmäki on koko värikkään historiansa ajan ollut erottamaton osa helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. Kaiken kansan ”Lintsin” luonne on kuitenkin vuoristoradan vieriessä muuttunut, kuten Kalle Kultalan 1960-luvun kuvista nykyisin huomaa.

Miten lähteä tutkimaan vanhoja visiittikortteja? Visiittikortti eli käyntikorttikuva oli yleisin valokuvan käyttöformaatti Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Essi Lepistö kirjoittaa visiittikorttien tutkimisesta ja luetteloinnista.

Valokuvataiteen museon kokoelmiin kuuluva valokuvataiteilija Maija Holman teos Bussipysäkki, Novgorod on vedostettu säleisen skeittilaudan puupintaan.

Hanna Weseliuksen Mary in Wedding Costume haastaa ajatusta siitä minkälainen on mielikuvien nuori tyttö ja minkälainen eläkeläisrouva.

Valokuvaaja I.K. Inha kuvasi vuonna 1899 maataloushallituksen tilauksesta suomalaista valiokarjaa Pariisi maailmannäyttelyyn. Eemeli Hakoköngäs jäljittää valokuvan perusteella erästä näyttelyyn kuvattua sonnia.

Jouko Leskelä on suomalaisen katu- ja tilannekuvauksen uranuurtaja. Street photography eli suomalaisittain katukuvaus tarkoittaa Leskelälle vapaata näppäilyä ja valppaana oloa kadulla.

Otso Pietisen mainoskuvasarjassa 1960-luvun suomalainen ydinperhe on riemuissaan uudesta Austin Ministä.

Vuonna 1966 helsinkiläiset valokuvaajat Mikko Savolainen ja Ismo Hölttö tekivät kesälomallaan yhteisen kuvausmatkan heille ennestään tuntemattomille Pohjois-Karjalan syrjäseuduille.

Patricia Seppälän säätiö palkitsi helsinkiläisen lehtikuvaajan, Martti Brandtin (s. 1939) pitkän elämäntyön kuvajournalistipalkinnollaan keväällä 2011.

Ulla Jokisalon kuvassa kuusi pientä lasta tanssahtelee piirissä juhlavaatteet päällä. Posket ovat jo rivakasta pyörimisestä punaiset, mutta yhteinen laulaminen ja liike tuntuu vievän mennessään.

Tavallisella 36-ruutuisella kinofilmillä on näppärä ominaisuus: se mahtuu kokonaisuudessaan yhdelle noin A4-kokoiselle valokuvapaperiarkille pinnakkaisiksi vedostettuna. Toimittaja ja valokuvaaja K-G Roos matkusti kesällä 1967 Kiinaan ruotsalaisen opiskelijaryhmän mukana. Matka tallentui pinnakkaisarkeille.

Lehtikuvaaja Kalle Kultala (1924–1991) oli sodanjälkeisen Suomen keskeisiä dokumentoijia. Hänen monipuolinen kuvaajantyönsä ulottui julkkiskokkareilta politiikan kabinetteihin.

Vilho Setälän (1892–1985) kuvan sisältöä määrittävistä kategorioista tarkasteltavana ovat nyt: "aines ja pintavaikutus" sekä "tiet ja veräjät".

Tyylikäs herra ja rouva sekä kaksi nuorta neitiä ovat asettautuneet riviin valokuvaajan kameran eteen. Tuntemattoman kuvaajan ottama daguerrotyyppi on Suomen varhaisimpia valokuvia 1850-luvulta.

Suomalaisen valokuvataiteen pioneerin Into Konrad Inhan (1865–1930) monisyinen tuotanto on ollut museon systemaattisen kartoituksen kohteena jo vuosia.

Ensi näkemältä tämä Merja Salon valokuva saattaa pelästyttää.

Ei mutta tuohan on Elvis! Suosikki-lehden sivuilla kaksi valokuvaa todistaa tähden vierailusta pääkaupunkiimme. Artikkeli päättyy kuitenkin valintatehtävään: "Yliviivatkaa toinen vaihtoehto: Uskon / en usko." Valokuvaamo Foto Jatan negatiiviarkistosta löytyy ikäviä uutisia niille, jotka halusivat uskoa.

Ensi näkemältä kuvataiteilija Catarina Ryöpyn valokuvan yksinäinen, valkoinen muovituoli muistutti alkavasta syksystä. Kun kuvaa katsoo tarkemmin, voi kuitenkin erottaa taustassa rivin pääkalloja ja koko tulkinta heittää kuperkeikkaa.

Saila Purasen mustavalkoisissa kuvissa on nostalgian tuntua, kun vanhat televisiolaatikot on hävitetty litistämällä, ja ritinä, rätinä ja kohina on poistettu hienosäädöillä.

50-luvulla omakuvien ottaminen tuli mahdolliseksi saksalaisvalmisteisessa Primafot Fotomatic -valokuvausautomaatissa.

“Kuvissa olevat hahmot näyttävät kuin festivaalikävijöiden arkkityypeiltä, joista voi luokitella erilaisia perustyyppejä. Iloiset pomppijat, rakastavat parit ja ne, jotka ovat sammuneet jonnekin ojanpohjalle.” Matti Koivumäen kuvat vuoden 1971 Ruisrockista saivat Kari Purssilan, yhden festivaalin perustajajäsenistä, muistelemaan tuota erityislaatuista vuotta.

Valokuvataiteilija Iiu Susirajan musta huumori on niittänyt kansainvälistä suosiota. Oma fyysinen olemus on hänen taiteensa keskeinen elementti.

Hyvät naiset ja herrat: kameroista kaunein – ainakin Polaroid-kameroista. Polaroid SX-70 on design-klassikko, ikoninen esine. Mikä siitä tekee erityisen?

Kuva märkäpaitaisesta tytöstä on osa ikonista Nuoret sankarit -valokuvasarjaa, jonka Jouko Lehtola kuvasi 1990-luvun puolivälissä kiertäessään kahden kesän ajan suomalaisia rockfestivaaleja, tanssilavoja ja klubeja.

Pentti Sammallahden panoraamakuvassa on niin sanotusti tilanne päällä.

Pietisen valokuvaamon laaja arkisto tarjoaa tilaisuuden perehtyä esimerkiksi mainosvalokuvauksen historiaan.

Pietisen kuvaamo oli värivalokuvauksen edelläkävijä Suomessa.

Elokuussa 2014 Suomen valokuvataiteen museossa käytiin rakkaan mörön eli Pietisen mainosvalokuvaamon valtavan negatiivikokoelman digitointihankkeen kimppuun.

Ennen näyttelyyn päätymistä konservaattori tarkastaa jokaisen valokuvan ja kirjoittaa teoksesta lyhyen teoskuvailun. Silloin tällöin niistä syntyy tahatonta runoutta.

Eemeli Hakoköngäs kirjoittaa diakuvauksen historiasta ja diakuvauksen mullistaneesta Kodak Carouselista.

10.5.1945 Helsingin Rautatientorilla vietettiin yhteistoimintapuolueen organisoimaa rauhanjuhlaa. Mitähän osallistujien mielissä mahtoikaan liikkua?