Hertta Kiiski: Una, 2010

2000 & 11 OMAKUVAA

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelman toteuttama 2000 & 11 OMAKUVAA -kulttuuripääkaupunkihanke saapuu Helsinkiin. Sadat turkulaiset tekivät yli kaksi tuhatta omakuvaa kotimaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden ohjaamissa työpajoissa. Teosten valtavasta määrästä koostettu näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa.

Omakuvat syntyivät, kun turkulaiset syksystä 2009 alkaen tarttuivat työpajoissa kyniin, paperiin, pensseleihin ja kameroihin. Näin muodostui kuvia todellisista ympärillämme elävistä ihmisistä ja samalla ajankuvaa kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011.

Suomen valokuvataiteen museon näyttelyssä on esillä läpileikkaus 2000 & 11 OMAKUVAA -hankkeen kohokohdista ja omakuvallisten metodien rikkaudesta. ”Omakuva on vahvasti ajassamme läsnä. Omakuvista kirjoitetaan, erilaisia omakuvallisia metodeja kehitetään, omakuvaa tutkitaan ja nykytaiteilijat toteuttavat omakuvia. 2000 & 11 OMAKUVAA -hanke näyttää miten omakuva voi olla mm. ihanteellinen, terapeuttinen, omaelämäkerrallinen, tunnustuksellinen tai fiktiivinen. Omakuvia voimme käyttää monin eri tavoin. Omakuva on jokaisen meidän”, kertoo hankkeen kuraattori Taina Erävaara. hankkeen valokuvatyöpajoja ohjannut Vesa Aaltonen näkee omakuvan mahdollisuudet pitkän aikavälin muutoksien tulkkina: ”Omakuva voi olla muuttuvan identiteetin tarkastelun väline.”

2000 & 11 OMAKUVAA -hankkeen kuraattorina toimii Taina Erävaara ja toteutuksesta vastaa Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelma. Työryhmään kuuluvat Vesa Aaltonen, Pia Bartsch, Kaisa Lehto ja Ilona Tanskanen.

 



 

Suomen valokuvataiteen museo
Prosessi-tila, 1. kerros

Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, Helsinki

16.12.2011–5.2.2012
Teoskuvia
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy