Pinnakkaisia Agnès Vardasta työskentelemässä valokuvalaboratoriossaan rue Daguerrella, 1952 © Agnès Varda Estate – Agnès Varda photographic archives deposited at the Institut pour la photographie

Agnès Varda – ensimmäinen elämäni

Elokuvaohjaaja Agnès Varda (1928–2019) tunnetaan mm. teoksistaan Cléo viidestä seitsemään (1962), Onni on olla nainen (1977), Kuin taivaan lintu (1985) sekä Kasvot, kylät (2017). Myös kuvataitelijana toimineen Vardan kolmesta luovasta elämästä vähiten tunnettu on hänen elämänsä valokuvaajana.

Agnès Varda ryhtyi valokuvaajaksi muutettuaan Pariisiin 1940-luvun lopussa. Sekä tilaustöinä syntyneiden että omasta lähipiiristä otettujen muotokuvien pinnakkaiset todistavat hänen huolellisesta ohjaustyöstään kuvaustilanteissa. Varda kuvasi Rolleiflexillä ja taittokameralla, ja suosikkiaiheita olivat hänen kotinaapurustonsa, Pariisin 14. kaupunginosan viehättävän rapistunut katukuva ja sen asukkaat.

Ensimmäisen valokuvanäyttelynsä Varda avasi 1. kesäkuuta vuonna 1954. Näyttely pidettiin hänen jo myyttiseksi muodostuneen kotistudionsa pihalla, osoitteessa 86 rue Daguerre. Puupaneeleille liimatut vedokset oli ripustettu seinille ja ikkunaluukkuihin. Näyttelyvieraina oli Vardan ystäviä ja naapureita, kuten taiteilijat Alexander Calder, Hans Hartung, Andrée Vilar, Valentine Schlegel ja valokuvaaja Brassaï.

Agnès Varda ja hänen tyttärensä löysivät ensimmäisen näyttelyn hopeagelatiinivedokset uudelleen 2014. Vedokset tuodaan näyttelyssä esille alkuperäisessä muodossaan. Esille tuodaan myös ensimmäistä kertaa esillä olevat pinnakkaiset, jotka auttavat valaisemaan esikoisnäyttelyn taustoja. Näyttely esittelee näkemyksellisen, humoristisen ja herkän valokuvaajan, jonka kuvat ennakoivat hänen pitkää uraansa elokuvantekijänä.

 

Näyttelyn on kuratoinut Carole Sandrin yhteistyössä Rosalie Vardan ja Sherine El Sayed Taihin kanssa. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Rosalie Vardan, galleria Nathalie Obadian, Institut pour la photographien ja Institut Français de Finlanden kanssa.

 

Suomen valokuvataiteen museo
Suuri näyttelytila

Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki

13.5.–28.8.2022
Teoskuvia

Tule ja koe
Täältä löydät lisätietoa käytännön asioista, jotka mahdollistavat sujuvan vierailun Suomen valokuvataiteen museon Kaapelitehtaan näyttelytiloissa.
Muualla verkossa

Löydä opastuksen kautta ryhmällesi uusia näkökulmia esillä oleviin näyttelyihin!

 

Tule ja koe
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan näyttelyihin kotisohvalta ympäri Suomen! Tarjolla lukuisia ilmaisia Facebook- ja Instagram-live opastuksia!
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy