Laura Konttinen: Arrival, 2015

fin.land.

Photobooks from Finland on toteuttanut näyttelyn ja valokuvakirjan, jotka perustuvat kollektiiviseen yhdessä tekemiseen. Hankkeeseen valittiin keväällä 2018 kahdeksan taiteilijaa. Lähtöteemana oli suomalainen maisema.

Taiteilijat: Sara Hornig, Simo Karisalo, Karl Ketamo, Laura Konttinen, Sebastian Reis, Kukka-Maria Rosenlund, Aura Saarikoski ja Emma Sarpaniemi

Näyttelyn ja valokuvakirjan kuratointi: Photobooks from Finland / Tuomas Linna, Johannes Romppanen, Karoliina Paatos, Toni Vallasjoki ja Nita Vera

 

Maisemalle on useita synonyymejä, kuten esimerkiksi näköala ja näkymä. Maiseman voi nähdä tarkoittavan näkemistä jostain tietystä kulmasta. Se näyttäytyy aina eri tavalla riippuen katsomisen suunnasta. Se ei ole koskaan objektiivinen vaan aina katsojasta riippuvainen. Näyttelyn teokset liittyvät esimerkiksi muistoihin, luontoon ja paikkaan kuulumiseen sekä maisemakäsityksen tutkimiseen. Mukana on myös teoksia, jotka käsittelevät mm. informaatiota ja identiteettiä, nähdyksi tulemisen tarvetta sekä kontrollin ja järjestyksen ylläpitämistä.

Photobooks from Finland on vuonna 2014 perustettu yhteisö, joka edistää ja arkistoi suomalaista valokuvataidekirjallisuutta. Näyttelyn osana julkaistaan Photobooks from Finlandin ensimmäinen valokuvakirja fin.land.

Photobooks from Finland -kollektiivi on toteuttanut myös Suomen ensimmäisen podcast-sarjan valokuvakirjoista. Viikoittain ilmestyvissä podcasteissa näyttelyn taiteilijat keskustelevat yhdessä Photobooks from Finlandin Johannes Romppasen kanssa teoksistaan, taiteen tekemisestä sekä suhteestaan valokuvakirjoihin. Podcastit löydät tästä linkistä.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Suomen valokuvataiteen museo
1. kerros

Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, Helsinki

23.8.–18.11.2018
Teoskuvia

Muualla verkossa

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy