Linnut, sillat (2011). Kuvaa on rajattu.

Timo Kelaranta
Outo rakkaus

Valokuvataiteilija Timo Kelarannan (s. 1951) pitkä suhde valokuvaan on kevään suuren näyttelyn aihe. Kelaranta on abstraktin kuvan ja runollisen minimalismin mestari, jolle muoto on kuvassa kaikkein tärkeintä. Kuvan sisältökin syntyy muodosta. Valon avulla esineiden pinta, mittakaava ja tila muotoutuvat joksikin, mitä ei ole ennen ollut. Aine näyttäytyy aineettomana. Kuviin kuuluu myös sanoja, nimet tekevät teoksista kokonaisia.

”Valokuva oli minulle outo rakkaus. Mikään suuren intohimon kohde se ei alun alkuaan ollut. En muista hämmästyneeni kun näin ensi kerran vedoksen ilmestyvän näkyviin laboratorion punaisessa valossa. Valokuva oli ikään kuin hiipinyt tietoisuuteeni eikä suostunut poistumaan. Nyt olin sen kanssa vakavan suhteen kynnyksellä.”

Näyttelyssä nähdään teoksia koko Kelarannan uran ajalta sekä runsaasti uusia, vastavalmistuneita töitä. Abstraktin kuvan vastapainona esillä on myös pieni sarja läheisten ihmisten henkilökuvia. Taiteilija ei esittele tuotantoaan aikajärjestyksessä eikä edes erillisinä teemoina, vaan teosten välinen järjestys määräytyy visuaalisin perustein. Katsomishetki on kuvaushetkeä tärkeämpi.

”Koen nimenomaan olevani runoilija, pienten huomioiden tekijä. Kuvan merkitys muodostuu aina tästä kulmasta käsin. En taltioi eikä todistele, vaan ihmettelen. Työskennellessäni luotan vahvasti vaistooni, sen varassa on kokonaisuuden johdonmukaisuus.”

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja Outo rakkaus (Timo Kelaranta, 2012) sekä pieni näyttelyopas (Suomen valokuvataiteen museo, 2012).
Taiteilija kiittää tuesta Suomen Kulttuurirahastoa, Alfred Kordelinin säätiötä ja Näyttelyvaihtokeskus Framea.

Suomen valokuvataiteen museo
1. kerros

Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, Helsinki

1.2.–29.4.2012
Teoskuvia
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy