Marta Zgierska, sarjasta / från serien / from the series Post.

Marta Zgierska
Post

Valokuvaaja Marta Zgierska selvisi hengissä vakavasta auto-onnettomuudesta. Kuvasarja Post käsittelee hiljaista, jännitteisiin jäätynyttä traumaa. Jokainen voi löytää teoksista omat kipukohtansa: oma traumaattinen muisto on kohdattavissa toisen ihmisen kokemusten kautta.

“Selvisin vuonna 2013 hengissä vakavasta auto-onnettomuudesta. Lähellä kuolemaa todellisuus – johon sopeutuminen oli jo entuudestaan tuottanut minulle vaikeuksia – tuntui liukuvan sormieni lävitse. Vastoinkäymiset seurasivat toisiaan: leikkaukset, kuukausia kestäneet fyysiset rajoitukset, ero ja uudelleen puhjennut ahdistuneisuushäiriö, joka muuttui vain pahemmaksi.”
Marta Zgierska

Ennen onnettomuutta Marta oli löytänyt vanhempiensa kotoa opettajan kirjoittaman palautteen ajalta, jolloin hän oli seitsenvuotias mallioppilas. Hän sanoo olevansa edelleen mallioppilas, vaikka samalla itselle asetetut rajoitteet, häpeä ja ahdistuneisuus vellovat hänen sisällään. Marta ryhtyi aluksi valokuvaamaan voidakseen purkaa pelkojaan kuvien kauneuden kautta. Onnettomuus kuitenkin muutti työskentelyn. Fyysisyydestä ja kivusta tuli kuvien lähde.

Post käsittelee traumaa, joka on kuoleman harmaa, hiljainen ja jäätynyt jännitteisiin. Jokainen voi löytää teoksista omat kipukohtansa: kuluttavat haaveet, pelot ja pakkomielteet. Oma traumaattinen muisto on kohdattavissa toisen ihmisen kokemusten kautta. Post on taiteilijan yritys luoda intiimi yhteys, joka tuo menneen osaksi nykyisyyttä.

A rock suspended on a rope, a light-coloured coat spattered with blood, the chassis of a compacted car, a woman's hand with a bloody lifeline: each photograph metaphorically evokes a part of her own story, suggesting it by elliptically with clinical aesthetics. A hand-written letter is also depicted as a photograph. This is the focal point of her story: using the words of a former teacher describing her at the age of seven, a very good pupil and liked by all, the young woman clearly shows us the persistent discrepancy that she feels today, faced with the world.”

Diane Dufour (Näyttelykeskus Le Bal:in johtaja, Pariisi)

 

Marta Zgierska (s. 1987) on Varsovassa asuva puolalainen valokuvaaja. Hänellä on maisterin tutkinnot valokuvauksesta, teatteritieteestä ja journalismista. Hänen sarjansa Post valittiin osaksi Circulations-festivaalia Pariisissa, joka esittelee Euroopan kiinnostavimpia nuoria valokuvaajia. Vuonna 2016 hän voitti yhden Euroopan arvostetuimmista valokuvapalkinnoista: Prix HSBC pour la Photographien.

Suomen valokuvataiteen museo
Projekti-tila

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

17.3.–28.5.2017
Teoskuvia
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy