Kuule, minä sävellän!

Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo

Valokuvataiteen museo oli mukana Helsingin kaupunginorkesterin, Musiikkitalon, Radion sinfoniaorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, Suomen Kansallisoopperan ja New Yorkin filharmonisen orkesterin yhteisessä Kuule, minä sävellän! -hankkeessa vuosina 2014 ja 2015.

Projektissa lapset ja nuoret pääsivät säveltämään teoksia ammattimuusikoiden ohjaamina. Sävellysten innoittajina toimivat Valokuvataiteen museon kokoelmakuvat. Projektien aikana pohdittiin valokuvauksen ja säveltämisen yhteyttä. Museon työpajaosuudessa lapset ja nuoret pääsivät tutustumaan valokuvauksen saloihin ottamalla itse valokuvia ja keskustelemalla niistä. Sävellysosuudessa tavoitteena oli toteuttaa nuorten musiikilliset visiot sellaisinaan.

Kuule minä sävellän! -hanke on vuonna 2011 käynnistynyt yhteistyöprojekti.

 

Mikä?: Valokuvatyöpaja osana Kuule, minä sävellän! -projektia

Milloin?: Projekti toteutettiin kaksi kertaa, syksyllä 2014 ja keväällä 2015

Osallistujat: Syksyn 2014 projektiin osallistui kaksitoista 7–14-vuotiasta ja kevään 2015 kolmetoista 13–16-vuotiasta lasta ja nuorta pääkaupunkiseudun kouluista.

Työryhmä: Säveltäjät Riikka Talvitie, Pasi Lyytikäinen (syksy 2014) ja Minna Leinonen (kevät 2015), kuvataidekasvattaja ja Valokuvataiteen museon työpajaohjaaja Tuukka Kangas, tapahtumapäällikkö Juha Ahonen (Musiikkitalo), lehtori Riitta Tikkanen (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia), yleisötyön vastaava tuottaja Tuula Jukola-Nuorteva (Suomen Kansallisooppera), yleisötyövastaava Lotta Djupsund (Suomen valokuvataiteen museo, syksy 2014), yleisötyövastaava Erja Salo (Suomen valokuvataiteen museo, kevät 2015)

Projektin lopputyö: Projektin aikana syntyneet sävellykset esitettiin loppukonserttina Musiikkitalon Alalämpiössä. Syksyn konsertti, 31.10.2014 ja kevään konsertti 10.4.2015.

Lisätiedot: yleisötyövastaava Erja Salo

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy