Fotocentrum Raseborg

Kuva: Enrico Seri, dokumettikuva Kirkonkylän koulun työpajasta

Valokuvakeskus Peri sekä Raaseporin valokuvakeskus tuottivat yhdessä työpajakokonaisuuksia Lounais-Suomen ja Raaseporin kouluissa. SNAP - lasten ja nuorten valokuvafestivaalin työpajat oli suunnattu alakoulun 5.-luokkalaisille. Kahden keskuksen yhteisenä teemana oli käsin tekeminen ja vanhat menetelmät vastakohtana nykyisin yleiselle ja lapsillekin tutulle digitaaliselle kuvalle. Työpajoissa tutustuttiin muun muassa neulanreikäkameroiden tekemiseen ja syanotypia-menetelmään, missä sattumalla on paljon merkitystä ja tulokset ovat arvaamattomia. Kuvauskohteena oli nuorille itselleen tärkeät ja henkilökohtaiset esineet tai asiat.


 

Mitä?: Koululaistyöpajoissa valokuvia tehtiin kollaasitekniikkaa, neulanreikäkamerakuvausta, syanotypia-menetelmää sekä image transferia hyödyntäen. Esimerkiksi syanotypia on kuvan kehittämistekniikkana haastava mutta myös kiinnostava ja monipuolinen. Siinä nuorten kalansilmälinssillä ottamat kännykkäkuvat kehitettiin tällä vanhalla tekniikalla.  Image transfer -työpajassa hidas ja hauras prosessi mahdollistaa kärsivällisyyden ja uuteen mediaan tutustumisen. Taiteellisen prosessin eri vaiheiden kautta voitiin käsitellä visuaalista kulttuuria kokonaisuutena.

 

Missä?:  Nauvon koulu (Kyrkbackens skola ja Simonkylän koulu) ja Kirjalan koulu (Parainen), Billnäs skolan (Billnäs) + Pojo Kyrkoby skola (Pojo), Kirkonkylän koulu (Pohjankuru), Höjdens skola (Tenala),  Hakarinteen koulu (Tammisaari),  Nummenpakan koulu ja Ilpoisten koulu (Turku)

 

Osallistujat: 11-12-vuotiaita

 

Valokuvat SNAP-festivaaleilla: 

Lasten työpajoissa tekemistä kuvista koostuva installaationäyttely Salossa Plaza-kauppakeskuksessa, 2. krs.
Turussa Turun kaupunginteatterin LED-screenillä SNAP-videokooste oli esillä festivaaliviikon ajan.
Perin ja Raaseporin valokuvakeskusten työpajoissa syntyneet lasten teokset digitaalisena kuvakoosteena esillä Raaeporin alueella sekä Valokuvakeskus Perissä Turussa.

 

Työpajaohjaajat:

Stella Tiisala toimii Paraisilla kaksikielisessä Taidekoulu Picturassa kuvataideopettajana ja toiminnanjohtajana.  Arkityön lisäksi hän toimii erilaisissa projekteissa ohjaajana tai tapahtumanjärjestäjänä. Koulutukseltaan Stella on muotoilija (AMK, Lahden muotoiluinstituutti). Koulutustausta johtuen erilaiset tekniikat ja materiaalit ja niiden yhdistäminen kiinnostavat myös taiteen tekemisessä. 

Jan Jämsén on kuvataiteilija ja rocklyyrikko Raaseporista. Häntä kiinnostaa taiteen keinoin tapahtuva kommunikaatio erilaisten ryhmien välillä. Jämsénin työpajat hakevat usein inspiraationsa myyteistä ja menneisyydestämme. Ajan ja tilan rajojen ylitse voikin viestitellä taiteen avulla. Hänen taidetyöpajoissaan hyvinkin erilaiset ryhmät voivat kohdata toisensa ja kommunikoida luomisen keinoin.

Hans G. Hästbacka tekee camera obscura -projekteissan kokeilevaa valokuvausta. Hän tutkii luonnon ja maiseman muuttumista tähän ilmaisutapaan tarvittavan ajan myötä. Työssään Hans pyrkii primitiivisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Neulanreikäkamerat rakentuvat arkisista materiaaleista ja pakkauksista. Nämä kotitekoiset kamerat vangitsevat valon ja liikkeet urbaaneissa ympäristöissä.

Eva Tordera Nuño on katalonialainen valokuvaaja ja graafinen suunnittelija, joka on asunut Suomessa 13 vuotta. Kotimaassaan Eva oli opettaja vapaa-ajan taidekoulussa, mutta Tammisaaressa hänellä oma yritys, jossa hän suunnittelee kirjoja. Eva on erikoistunut ruokavalokuvaukseen ja taideteosten reprokuvaukseen. Omissa projekteissaan hän käyttää lähtökohtana identiteetin rakennusmenetelmiä. Eva kokee, että myös omista elämyksistä syntyy taidetta. Taide on tärkeä keino käsitellä maailman ja elämän näkökulmia ja sen kautta voidaan vaikuttaa myös muiden ihmisten perspektiiveihin. www.evatordera.wixsite.com/artist
 

Lisätiedot: Tanja Is, Toiminnanjohtaja, fotocentrum@gallerizebra.fi
 

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f perustettiin vuonna 1992. Keskuksen näkyvin toiminta on näyttelyiden järjestäminen, mutta se järjestää myös muutakin toimintaa, kuten erilaisia työpajoja, paneelikeskusteluita ja muita kulttuuritapahtumia. Keskus tekee myös paljon yhteistyötä koulujen ja muiden kulttuuritahojen kanssa. Valokuvakeskuksella on iso yksityinen ammattivalokuvaajien lahjoittamista teoksista koostuva valokuvakokoelma ja käsikirjasto joka on yleisön käytettävissä. Keskus tarjoaa myös pimiöhuoneen halukkaille käyttöön sekä tarvittaessa ohjausta. Fotocentrumilla on galleria/työtilat Karjaan keskustassa, keskuksen palvelussa on kaksi työntekijää. www.gallerizebra.fi

Info
Mikä minulle on tärkeää ja mihin haluan vaikuttaa? Valokuvataiteen museon ja alueellisten valokuvakeskusten yhteishanke toi lasten ja nuorten mielipiteet ja unelmat kuvina julkisiin tiloihin ympäri Suomea. Hanke huipentui 10.–18.11.2018 valtakunnalliseen lasten ja nuorten valokuvafestivaaliin. Hankkeen rahoitti Suomen Kulttuurirahasto.
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy