Porin lastenkulttuurikeskus

Kuva: Peppi, Meri-Porin työpaja

Porin lastenkulttuurikeskus järjesti SNAP -lasten ja nuorten valokuvafestivaaliin keväällä ja syksyllä 2018 viiden päivän valokuvatyöpajan Meri-Porin koulun 8-luokan tyttöryhmälle. Työpajat olivat koulupäivän mittaisia, joiden aikana tytöt eivät osallistuneet koulun muuhun opetukseen. Valokuvailmaisun keinoin pohdittiin minulle on tärkeää-teemaa.

 

Mitä?: Porissa valokuvataiteilija työskenteli nuorten tyttöjen ryhmän (10 henkilöä) kanssa 3 päivää keväällä ja syksyllä 2018. Valokuvataiteilija johdatteli tytöt käsittelemään aihetta valokuvan keinoin. Työskentelyä ja konkreettisempaa valokuvailmaisun keinoihin tutustumista jatkettiin valokuvapedagogin kanssa kahtena päivänä keväällä ja syksyllä. Työpajakautena tytöt eivät osallistuneet koulun muuhun opetukseen.

Valokuvataiteilija oli yhteydessä tyttöihin myös kesällä ja teeman syventämistä jatkettiin. Välineinä olivat erilaiset valokuvallisen ilmaisun mahdollistamat välineet. Kuvalliseen ilmaisuun kukin nuori valitsi itseään koskettvan aiheen, joka käsitteli minulle on tärkeää-teemaa.

Kokonaisuuden suunnittelusta vastasivat Porin lastenkulttuurikeskuksen johtaja Päivi Setälä ja Meri-Porin yhtenäiskoulun lehtori Eija Hannus.
 

Missä?:  Meri- Porin yhtenäiskoulu, Pori
 

Osallistujat: Meri-Porin yhtenäiskoulun 8-luokkalaisista tytöistä koottu 10 henkilön ryhmä.
 

Valokuvat SNAP-festivaaleilla:  Valokuvia tulee esille julkisiin tiloihin Poriin ja Helsinkiin.
 

Työpajaohjaajat:

Hertta Kiiski on turkulainen kuvataiteilija, valokuvaaja ja kuvataiteen maisteri. Hän työskentelee valokuvan, liikkuvan kuvan, objektien, tilan ja monesti tyttäriensä kanssa. Hän käsittelee usein tilalähtöisissä teoksissaan empatiaa sekä ihmisten ja ei-inhimillisen välisiä suhteita. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa gallerioissa ja museoissa Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi hän on julkaissut kaksi valokuvakirjaa. Opettaessaan hän haluaa olla auttaa nuoria sekä löytämään oman ilmaisunsa että kiinnostumaan taiteesta. www.herttakiiski.com

Annina Saksa on turkulainen valokuvan suurkuluttaja. Häntä inspiroivat valokuvan alati muuttuvat tyylit ja trendit, valokuvan hetkellisyys ja rajoitteet. Valokuvassa innostaa sen mahdollisuudet kaivaa tulkinta katsojan omasta ajatusmaailmasta ja mielikuvituksesta. Visuaalisesti häntä inspiroi epätäydellisyys, oudot tunnelmat, kirkkaat tai toisaalta hyvinkin latteat värit, ihmisten ulkonäön monimuotoisuus sekä kiinnostavat rajaukset. Anniina Saksa opettaa valokuvausta osana mediailmaisua Turun klassillisessa lukiossa. Hän on opettanut valokuvausta lähes kaikenikäisille, iltapäiväkeholaisista työväenopiston aikuisikäisiin. Hänen mielestään kameran työvälineenä ei tulisi olla esteenä visioille ja valokuvan suunnitelmille, siksi valokuvausta on hyvä opetella myös ohjatusti.

 

Lisätiedot: Päivi Setälä, johtaja, Porin lastenkulttuurikeskus, p. 044 701 1086, paivi.setala@pori.fi
 

Porin lastenkulttuurikeskus on perustettu 2003. Sen toiminta rakentuu lasten ja nuorten ääntä ja tarpeita kuunnellen. Porin lastenkulttuurikeskus tukee lasten ja nuorten kulttuurisia oikeuksia, tuottaa ja välittää kulttuuripääomaa ja parantaa monipuolisten ja laadukkaiden kulttuuripalveluiden saavutettavuutta. Sen työntekijät ovat taiteilijoita. Porin lastenkulttuurikeskus on toteuttanut kaupunkitiloihin  myös useita julkisia teoksia. Teokset on toteutettu taiteilijoiden ja lasten yhteistyönä. Päämääränä on ollut saada lasten ilmaisu osaksi yhteisöä. Lyhytaikaisia julkisia teoksia on ollut esillä esimerkiksi Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvafestivaalien aikana vuosina 2008, 2011 ja 2014. Vähäx valottaa-festivaali on SNAP-festivaalin  kehittämisen taustalla. www.pori.fi/porin-lastenkulttuurikeskus

Info
Mikä minulle on tärkeää ja mihin haluan vaikuttaa? Valokuvataiteen museon ja alueellisten valokuvakeskusten yhteishanke toi lasten ja nuorten mielipiteet ja unelmat kuvina julkisiin tiloihin ympäri Suomea. Hanke huipentui 10.–18.11.2018 valtakunnalliseen lasten ja nuorten valokuvafestivaaliin. Hankkeen rahoitti Suomen Kulttuurirahasto.
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy