Suomen valokuvataiteen museo

Kuva: Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo

Valokuvataiteen museon SNAP-nuorten ryhmissä pohdittiin, miten valokuvalla voi vaikuttaa. Minkälainen kuva erottuu katutilassa ja miten julkaisupaikka, eli festivaali, katutila tai muu julkinen tila yhdistyy valokuvaan ja sen tulkintaan. SNAP-nuorten toiminnassa osallistujien omat kiinnostuksen kohteet ja kuvan tekemisen tavat ohjasivat työskentelyä.Toiminnassa käyttiin monipuolisesti kuvan tekemisen eri menetelmiä;  kuvattiin digijärkkäreillä sekä kokeiltiin kuvankäsittelyä, toisissa taas siirryttiin kuvan rakentamiseen käsityömenetelmillä ja liikuttiin pois digitaalisesta maailmasta.


 

Mitä?: Kevään ja kesän 2018 aikana toteutiin neljä SNAP-nuorten ryhmää, joista yksi kokoontuu keväällä joka toinen viikonloppu ja kolme muuta kesällä viikon kestoisina kursseina. Valokuvien tekemisessä käytettiin erilaisia menetelmiä ja tekniikoita studiokuvauksesta ja kuvankäsittelystä kollaasitekniikkaan.
 

Missä?: Suomen valokuvataiteen museolla sekä Annatalolla.
 

Osallistujat: 13–19-vuotiaat lapset ja nuoret
 

Valokuvat SNAP-festivaaleilla: Nuorten tekemiä kuvatuotoksia esiteltiin SNAP-festivaaleilla Ruoholahden ja Jätkäsaaren alueella. Kuvakohteita olivat:
1. Kaapelitehdas, Valokuvataiteen museon Prosessi-tila ja Kaapelin yhteiskäyttöauto
2. Ruoholahden ostoskeskus, 2krs.
3. Ruoholahden McDonald's
4. Ruoholahdentori
5. Länsilinkin alikulkusilta & Cargo Café
6. Ruoholahden pysäköinti, lämmitystolpat
7. WoodCity- korttelin rakennustyömaa-aita

Työpajaohjaajat:

Elina Julin on valokuvaan erikoistunut kuvataiteilija. Hän opettaa sekä analogisia että digitaalisia kuvan tekemisen menetelmiä ja työskentelee itse myös monipuolisesti niiden parissa. Viime vuosina Julin on keskittynyt enemmän linssittömien menetelmien parissa työskentelyyn, mutta työskentelee myös digitaalisella kalustolla. Hän pitää paperin tunnusta, valosta ja sattumien jäljistä. www.elinajulin.com

Vilma Pimenoff on Helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän on kiinnostunut elämästä ja sen ilmiöistä - tarkemmin ottaen jokapäiväisestä semiotiikasta, siitä kuinka ymmärrämme ympäristöämme merkkien ja symbolien kautta. Erikoisalaa on mm. muotokuvaus ja 'still-life'-kuvaus, eli kaikennäköisten esineiden ja asetelmien kuvaaminen. www.vilmapimenoff.com

Noora Sandgren on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Häntä kiinnostaa miten olemme yhteydessä ympäristöömme, kuinka rakennamme omakuvia ja millainen on kuvan ja sana liitos. Kokeellisuus on sekin tärkeää valokuvan tekemisessä. www.noorasandgren.com

Anni Hanén on Helsigissä asuva kuvataiteilija, valokuvauksen opettaja sekä valokuvaaja. Hanén innostuu uusien asioiden oppimisesta ja tiedon jakamisesta. Työssä hänelle on tärkeää olla läsnä kuunnellen ja luoden erilaisia mahdollisuuksia kuvallisten ideoiden toteuttamiseen kuviksi. Hänen erikoisalaansa ovat omakuvat, kuvan ja sanan yhdistäminen sekä tarinallisuus valokuvassa. www.annihanen.com
 

Yhteistyökumppanit: Arazzo, Ruoholahden ostoskeskus, Ruoholahden McDonald's, Ruoholaden Pysäköinti, Cargo Café, Annantalo, Helsingin kaupunki, Kaapelitehdas, SRV Rakennus, LKJ-Palvelut, Proässä, Chromatic Print Studio

Lisätiedot: Erja Salo, Intendentti, yleisötyö, p. 044 2706 216, erja.salo@fmp.fi
 

Suomen valokuvataiteen museo on valokuvan valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tehtävänä on edistää ja vaalia suomalaista valokuvataidetta ja valokuvakulttuuria.
Museota ylläpitää Suomen valokuvataiteen museon säätiö. Museon johtaja on Elina Heikka. Vakituista henkilökuntaa museossa on kolmetoista. Museon päätukijat ovat opetusministeriö ja Helsingin kaupunki, joka tarjoaa museolle tilat Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa. Valokuva-alan järjestöjen aloitteesta perustettu museo aloitti toimintansa vuonna 1969. www.valokuvataiteenmuseo.fi

Hankkeet
Mikä minulle on tärkeää ja mihin haluan vaikuttaa? Valokuvataiteen museon ja alueellisten valokuvakeskusten yhteishanke toi lasten ja nuorten mielipiteet ja unelmat kuvina julkisiin tiloihin ympäri Suomea. Hanke huipentui 10.–18.11.2018 valtakunnalliseen lasten ja nuorten valokuvafestivaaliin. Hankkeen rahoitti Suomen Kulttuurirahasto.
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
12/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
12/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy