Menneet klubit: Huhtikuun F5.6. X K1-klubi: Kuvajournalismi 2022 -jälkipaneeli

Huhtikuun F5.6. X K1-klubi: Kuvajournalismi 2022 -jälkipaneeli

Huhtikuun F5.6 X K1-klubilla torstaina 13.4. klo 19-21 luodaan katse kuvavuoteen 2022. Illan aikana kolmihenkinen paneeli katsastaa Kuvajournalismi 2022 -kilpailussa menestyneitä kuvia ja keskustelee suomalaisesta kuvajournalismista sekä sen suhteesta kansainväliseen alan kenttään. Kilpailun voittajakuvia läpikäyvät ja suomalaisesta kuvajournalismista keskustelevat Kati Juurus, Stefan Bremer sekä Donald Weber. Paneelin vetäjänä toimii Marjo Tynkkynen. Kolmas panelisti ilmoitetaan myöhemmin.

Kuvajournalismikilpailu, joka on Suomessa lajinsa vanhin ja ainoa kuvajournalismin ja dokumentaarisen kuvan kilpailu, kokoaa yhteen vuoden parhaimmat kuvat: tärkeimmät ja merkityksellisimmät uutistapahtumat sekä dokumentaarisen kerronnan kirkkaimmat helmet. Lisäksi kilpailun sato esittelee suomalaisen kuvajournalistien ja dokumentaristien kuvan koko kirjoa. Aiemmin Vuoden Lehtikuvat -nimellä tunnettu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962. Kilpailun järjestää Suomen Kuvajournalistit ry.

Kati Juurus on Ylessä työskentelevä tuottaja ja palkittu dokumenttiohjaaja. Ennen ohjaajauraansa Juurus on työskennellyt muun muassa toimittajana Helsingin Sanomissa ja YLE:n tutkivan journalismin ohjelmassa MOT:ssä. Vuosina 2019-2022 Juurus työskenteli DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin taiteellisena johtajana. Juurus toimi yhtenä Kuvajournalismikilpailu 2022 -kilpailun kolmesta tuomarista.

Donald Weber on kanadalainen valokuvaaja. joka keskittyy valokuvaajaan työssään maailmanavallan toimintaan ja vaikutukseen ympäri maailmaa. Kahdesti World Press Photo -palkittu Weber ollut myös kisan tuomariston jäsen. Valokuvaajan työssään Weber fokusoi vallan vaikutuksiin ja toimintatapoihin kaikkialla maailmassa. Weber toimii apulaisprofessorina Aalto-yliopiston Taiteen ja median laitoksella.

Stefan Bremer on keskeinen nimi suomalaisessa valokuvataiteessa. Valokuvaajan uransa jo 1970-luvulla aloittanut Bremer on pitänyt useita näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Bremer on myös toiminut opettaja-alan johtavissa oppilaitoksissa Suomessa ja Pohjoismaissa. Bremerin tuotannosta löytyy esimerkkejä niin kuvajournalismista, dokumentarismista kuin selkeästi taiteellisiin päämääriin pyrkivästä valokuvastakin, jälkimmäisen saadessa kuitenkin keskeisen roolin hänen tuotannossaan.

Marjo Tynkkynen on toiminut kuvatoimittajana ja kuvaajana vuodesta 1997 lähtien Helsingin Sanomissa, Seurassa ja Suomen Kuvalehdessä.

Tynkkynen on viimeisen kymmenen vuoden aikana kuvannut lukuisia reportaaseja Suomen Kuvalehteen, jonka kuvaajana ja kuvatoimittajana hän toimi vuoteen 2020 asti. Nykyisin hän työskentelee yrittäjänä tehden monipuolisesti kuvatoimittamista, valokuvausta ja laajempia sotahistoriaan liittyviä vedenalaisdokumentaatiota.

Kyseinen klubi järjestetään tällä kertaa englanninkielisenä.
Tapahtuma videoidaan.

 

F5.6 X K1 April: Photojournalism 2022 competition  panel discussion

At April's F5.6 X K1 club on Thursday 13th of April (19.00-21.00) will discuss about the photographs of the year 2022.

During the evening the winning photos of the Photojournalism 2022 competition will be presented and analyzed by a three-member panel including Kati JuurusDonald Weber and Stefan Bremer. The panel is led by Marjo Tynkkynen. The third participant will be announced later. The panel will also discuss about the Finnish photojournalism and its relationship to the field of international press photos.

Kati Juurus is a producer working at Yle and and awarded documentary director. Before her career as a director, Juurus worked as a journalist at Helsingin Sanomat and YLE's investigative journalism program MOT. In the years 2019-2022, Juurus worked as the artistic director of DocPoint – Helsinki Documentary Film Festival. Juurus served as one of the three judges of the Kuvajournalismikillpailu (Press Photo Competition) 2022.

Donald Weber is a Canadian photographer. Weber has been a World Press Photo jury member and two-time prize-winner. In his work Weber focuses on the effects of power and the ways it functions the world over. Weber is an Associate Professor in the Department of Art And Media in Aalto University.

Stefan Bremer is one of the key figures in Finnish photography. He started his career as a photographer already in the 1970s. Bremer's production includes examples of photojournalism, documentary and photography striving for artistic goals – the latter of which plays a central role in her production. Bremer has also worked in leading educational institutions in the teaching field in Finland and the Nordic countries. In 1999, he was appointed artist professor for a five-year period.

Marjo Tynkkynen  has worked as a photo editor and a photographer since 1997 at Helsingin Sanomat, Seura and Suomen Kuvalehti. In the last ten years Tynkkynen has photographed numerous reportages for Suomen Kuvalehti as a photographer and a photo editor until 2020. Nowadays, she works as an entrepreneur doing versatile photo editing, photography and extensive underwater documentation related to military history.

Kuvajournalismikilpailu, Finland's oldest and only photojournalism and documentary image competition brings together the best images of the year: the most important and relevant news events and the brightest gems of documentary storytelling. In addition, the crop of the competition presents the entire spectrum of images of Finnish photojournalists and documentarians. Previously known as Vuoden Lehtikuvat, the competition has been organized since 1962 and is organized by Suomen Kuvajournalistit ry.

The panel will be in English.
The event will be videotaped. 

Kuva/image: Mikko Suutarinen/ Vuoden reportaasi 2022

K1
Kämp Galleria

Kämp Galleria, Mikonkatu 1, 00100 Helsinki

13.4.2023 klo 19–21
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy