Poliittisen valokuvan festivaalin taiteilijatapaamiset

Poliittisen valokuvan festivaali 2019 nostaa esiin valokuvahankkeita, jotka käsittelevät vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja elää. Tervetuloa festivaalin taiteilijatapaamisiin kuulemaan ja kysymään lisää kuvaushankkeista.

 

Ke 8.5. klo 18 -19
Touko Hujanen & Pekka Elomaa ja Lyhty ry:n työryhmä.

Valokuvaaja Touko Hujanen tallensi vuonna 2018 yhden vuodenkierron ajan Lasse Nordundin ja Maria Dorffin perheen arkea omavaraistaloudessa Pohjois-Karjalan Valtimolla. He ovat osoittaneet, että tietyin henkisin ja materiaalisin ehdoin on mahdollista elää pohjoisessa hyvinvointivaltiossa tuosta hyvinvointivaltiosta juurikaan huolimatta.

Pekka Elomaan ja Lyhdyn työryhmän teossarja on syntynyt tekijöiden jaetun intohimon pohjalta James Bond -elokuvia kohtaan. Työpajassa syntyneet kuvat auttavat tuntemattomia ihmisiä kohtaamaan toisensa, sekä antavat äänen ihmisille, joille puhe ei aina välttämättä ole sujuvin ilmaisumuoto.

 


Ke 22.5. klo 18-19
Sanni Seppo, Patrik Rastenberger, Airin Bahmani

”Metsästä täytyy puhua. Metsä ei ole kuriositeetti, sivuseikka eikä pikkuasia. Se on monenlaisten näkemysten taistelutanner, mutta myös paras väline varastoida hiiltä ja torjua siten ilmastonmuutosta."
Sanni Seppo & Ritva Kovalainen.

Mapudungun-kielen küme mogñen -käsite tarkoittaa hyvää elämää eli harmonista tasapainoa yksilön, yhteisön ja luonnon välillä. Valokuvaaja Patrik Rastenbergerin ja sosiologi Sergio Prudantin Küme Mogñen -projekti kysyy mapuche-kansan kielen sanaa lainaten, mitä kulttuurisia, eettisiä ja filosofisia kysymyksiä liittyy terveydenhoitoon, kun alkuperäiskansan ja chileläisen valtakulttuurin ristiriitaiset käsitykset terveydestä, ihmisyydestä ja maailmasta kohtaavat. 

Iranilais-suomalainen ihmisoikeusaktivisti ja valokuvaaja Airin Bahmani on dokumentoinut Iranista Irakin puolelle vuoristoon paenneiden kurdien muodostamaa itsejärjestäytynyttä pienoisyhteiskuntaa. Sen kantavia periaatteita ovat sukupuolten välinen yhdenvertaisuus ja osallistava demokratia.

 

Taiteiljatapaamisiin on museon pääsymaksu (10/5 €, Museokortilla ja alle 18-vuotiaille vapaa pääsy).

 

Kuva: Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: still-kuva elokuvasta Sateenkaarenpää 2007/2019.

8.5.2019 klo 18–19
22.5.2019 klo 18–19
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy