Sateenkaari-kirjahylly museon kirjastossa

Suomen valokuvataiteen museo osallistuu Sateenkaarihistoriakuukauteen marraskuussa 2019 perustamalla museon kirjastoon sateenkaarihyllyn. 

Hyllyyn on koottu sateenkaariteemaan liittyvää kirjallisuutta kirjaston kokoelmista.

Teemaan liittyvät kirjat ovat vuoden loppuun asti esillä erillisessä hyllyssä. Sen jälkeen ne palaavat vakituisille paikoilleen, mutta löytyvät jatkossakin museokirjaston tietokannasta hakusanalla ”sateenkaarikirjallisuus”.

Sateenkaarikirjahyllyjen perustamisohjeiden mukaan jokaista sateenkaarikirjaa tulisi olla kirjastossa kaksi kappaletta, toinen sateenkaarihyllyssä ja toinen muiden kirjojen joukossa. Valokuvataiteen museon kirjastossa useimpia kirjoja on kuitenkin vain yksi kappale.

Museon kirjastossa voi vierailla ajanvarauksella lukemassa kirjoja ja lehtiä, mutta aineisto ei ole lainattavissa.

 

Puuttuuko valikoimasta mielestäsi jotakin tärkeää? Valikoima on nyt pieni, mutta sitä voidaan kasvattaa. Museon kirjasto ottaa myös vastaan vinkkejä ja lahjoituksia sateenkaariteemaan liittyvästä valokuva-alan kirjallisuudesta.

 

Sateenkaarihyllyn kirjat Valokuvataiteen museon kirjastossa 2019

Bianchi, Tom 1995: In Defense of Beauty.

Butler, Judith 1990: Gender Trouble. Feminism and the subversion of identity.

Herdt, Gilbert (toim.) 1993: Third sex, third gender: Beyond sexual dimorphism in culture and history.

Holma, Jenni - Järvenpää, Veera - Tervonen, Kaisu 2017: Näkymätön sukupuoli. Ei-binäärisiä ihmisiä.

Hooven, F. Valentine III 1995: Beefcake. The Muscle Magazines of America.

Ibson, John 2002: Picturing men. A century of male relationships in everyday American photography.

Kalha, Harri 2019: Sukupuolen sotkijat. Queer-kuvastoa sadan vuoden takaa.

Kinnunen, Tommi 2014: Neljäntienristeys.

Löfström, Jan 1999: Sukupuoliero agraarikulttuurissa: ”Se nyt vaan on semmonen”.

Madelski, Joanna et al. (toim) 2012: Subjects of gender and desire. Photographs from the collection of Joanna and Krzysztof Madelski.

Nikunen, Kaarina - Paasonen, Susanna - Saarenmaa, Laura (toim.) 2005: Jokapäiväinen pornomme. Media, seksuaalisuus ja populaarikulttuuri.

Ohlson, Elisabeth 1998: Ecce homo. Photographs by Elisabeth Ohlson 1996-1998.

Ohlson, Elisabeth - Ahlström, Gabriella 1999: Ecce Homo - berättelsen om en utställning.

Pierre & Gilles 1998: L’Odyssée imaginaire.

Pierre &  Gilles 1997: L’oeuvre complet 1976-1996.

Puha, Tero 2011: Almost human. Works 1995-2010.

Rossi, Leena-Maija (toim.) 1995: Kuva ja vastakuvat. Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikkaa.

Silvanto, Satu 2002: Ecce homo = Katso ihmistä. Valokuvanäyttely kulttuurikiistana.

Smith, Dorothée 2013: Löyly.

Solomon-Godeau. Abigail 1997: Male Trouble. A Crisis in Representation.

Squiers, Carol (toim.) 1999: OverExposed. Essays on contemporary photography.

Suominen, Anniina et al. 2018: Feminism and Queer in Art Education.

Tihinen, Juha-Heikki - Björklöv, Jari 2000: Magnus Enckell 1870-1925.

Vänskä, Annamari 2006: Vikuroivia vilkaisuja. Ruumis, sukupuoli, seksuaalisuus ja visuaalisen kulttuurin tutkimus.

1.–29.11.2019
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy