Festivaalimyytti
Matti Koivumäki, Ruissalo 1971. Suomen valokuvataiteen museo, D2002:109/1334.
“Kuvissa olevat hahmot näyttävät kuin festivaalikävijöiden arkkityypeiltä, joista voi luokitella erilaisia perustyyppejä. Iloiset pomppijat, rakastavat parit ja ne, jotka ovat sammuneet jonnekin ojanpohjalle.”
– Kari Purssila, Ruisrockin perustajajäsen
Matti Koivumäen mustavalkokuviin vuoden 1971 Ruisrockista tiivistyy pala suomalaista festivaalihistoriaa. Kari Purssila, yksi festivaalin neljästä perustajasta, muistelee:
“On totta, että toinen vuosi Ruisrockissa oli merkittävällä tavalla erilainen kuin ensimmäinen vuosi. Tämä vuosi 71 muutti keskustelun sävyä.
Leirintäalue oli aivan festivaalialueen vieressä. Siellä oli satoja telttoja esiintymisalueen ympäristössä. Olihan tilanne aika hankala käytännön järjestelyiden kannalta. Jos tuli olisi päässyt irti – se olisi ollut katastrofaalista. Nuoriso tuntui kuitenkin nauttivan telttailusta, eikä hotelleja mietittykään.
Ensimmäisenä vuotena kävijät olivat musiikkiharrastajia, aktiivista, tiedostavaa vähemmistöä, jotka saapuivat tapahtumaan sen ohjelmatarjonnan takia. Joukkoa saapui kuitenkin kaikista Suomen kylistä ja yhtäkkiä paikalla olikin 38 000 harrastajaa.
Toisena vuotena, sen sijaan, mukaan tulivat peruspenat.Tavalliset nuoret, joita kiinnosti enemmän rällääminen ja vanhempien kontrollista pääseminen ja joiden mieltä väritti pelko siitä, että jää osattomaksi jostain. Samalla osallistujamäärä kasvoi yli sataan tuhanteen. Se, että passiivinen, ei-tiedostava osallistujajoukko oli niin näkyvä, johti siihen, että väistämättä festivaalin henki muuttui.
Ensimmäisenä ja toisena vuotena alkoholin tuomista festivaalialueelle ei juuri kontrolloitu. Toisena vuotena alkoholin tuominen festivaalialueelle oli virallisesti jopa sallittua poikkeusluvan ansiosta.
Tilanne kokonaisuudessaan oli uusi kaikille: niin kävijöille, järjestäjille kuin yhteiskunnallekin. Yhteistä käsitystä tilanteen konventioista, siitä miten täällä ollaan, ei ollut ehtinyt muodostua. Uusi musiikkikulttuurin koodisto oli vasta syntymässä. Järjestäjät eivät osanneet varautua ennakolta tähän. Tässä hakemisvaiheessa, juuri festivaalin toisena vuotena, tunnelmasta tuli paikoin jopa kaoottinen.
Vuoden 1971 tapahtumien jälkeen tehtiin radikaaleja muutoksia, niin järjestäjien kuin viranomaistenkin puolesta. Ruisrock typistettiin kolmipäiväisestä festivaalista yksipäiväiseksi konsertiksi. A-oikeudet olivat mennyttä pitkäksi aikaa. Oli aika alkaa panostaa yleiseen järjestyksenvalvontaan ja ohjelmiston laatuun."
Haastattelu: Henriikka Uotila
