Tiede ja taide kohtaavat toisensa valokuvassa. Jo varhaishistoriassaan valokuva valjastettiin tutkimusvälineeksi. Sen mekaaninen syntyprosessi, kameran objektiivin välittämä kuva valoherkälle pinnalle, takasi tutkijoiden mielissä luotettavan, ”toden” kuvan tallentumisen. Taiteeksi valokuvaa ryhdyttiin kutsumaan yleisemmin vasta myöhemmin, kun sen tieteellinen käyttö oli jo vakiintuneempaa.
Valokuvataiteen museon kokoelmissa on valokuvia, joita eri alojen tutkijat ovat käyttäneet työssään, mutta runsaammin niitä valokuvia, joita tänä päivänä pidetään taiteena. Inspiroivan sekoituksen näistä kahdesta genrestä tarjoaa kuvataiteilija ja emeritusprofessori Lauri Anttilan (s.1938) kuvasarja Colors, Värien läpinäkyvyydestä(1996).
Taiteen ja tieteen rajankäyntiä ja lomittumista tutkinut Anttila käyttää valokuvaa lukuisissa teoksissaan korostaen kameran mahdollistamaa tarkkuutta ja teknisesti syntyvää toistoa. Hän tallentaa pikkutarkasti valokuvaten luontolöytöjään, kulkureittejään, tilan muuttumista toiseksi tai ajan kulumista. Hänen valokuvissaan odotetaan lehden putoamista, kuunnellaan käkeä, pudotetaan esineitä ja seurataan lämpömittarin muutoksia. Teosnimet kertovat taiteilijan asenteesta: Valokuvattua ilmaa, Piha kello 12, 3 x kilometri Helsingissä tai Oluttölkin vaellus Kurenvirralla.
Suurin osa Anttilan valokuvista on ollut mustavalkoisia, tälläkin valinnalla hän vaikuttaa korostavan valokuvan erityisyyttä. Hän painottaa installaatioissaan kameran vaikutusta näkemis- ja havaitsemistapoihimme ja jättää valokuvan tehtäväksi usein kuivahkosti toteutetun dokumentaation.
Colors-sarjassaan Anttila jatkaa työskentelymenetelmäänsä keskellä kesäkukkien loistoa. Hän vie normaaliobjektiivin aivan lähelle kukintoa niin, että siitä tallentuu vain pehmeä väripilvi. Teokset hän esittelee 40 x 60 senttimetriä suurina vedoksina, jotka hukuttavat kukkaloisteeseen. Tämä valokuvattu värienergia toimii myös tutkimuksena. Taiteilija vertailee eri värien läpinäkyvyyttä keskenään.
Värit taitavat kuitenkin tehdä tepposen. Muissa Anttilan teoksissa etäännyttävän asialliselta vaikuttava valokuva nostattaa nyt katsojassa tunteiden palon. Tutkimuksellinen asenne unohtuu. Kauneus, ja sen myötä taide, voittaa!
Kati Lintonen, tutkija
