Anna-Kaisa Rastenberger on valittu Valokuvataiteen museon uudeksi museonjohtajaksi

Kuva: Patrik Rastenberger

Suomen valokuvataiteen museon uudeksi museonjohtajaksi on valittu filosofian tohtori Anna-Kaisa Rastenberger, joka aloittaa tehtävässä helmikuussa 2023. Vuodesta 2007 Suomen valokuvataiteen museon johtajana toiminut Elina Heikka siirtyy eläkkeelle vuoden 2023 alussa.

Elokuun lopussa sulkeutuneeseen hakuun osallistui määräaikaan mennessä 21 hakijaa. Anna-Kaisa Rastenbergerin valintaan vaikuttivat hänen monipuolinen osaamisensa, syvä kotimaisen ja kansainvälisen valokuvakentän tuntemus sekä laaja kokemus museo-, opetus- ja tutkimustyöstä sekä julkaisutoiminnasta. Museonjohtajan valinnasta päätti Suomen valokuvataiteen museon säätiön hallitus.

Anna-Kaisa Rastenberger aloitti Suomen valokuvataiteen museossa näyttelyintendenttinä vuonna 2009. Vuosina 2016–2022 Rastenberger on toiminut Taideyliopiston Kuvataideakatemian esittämiskäytäntöjen professorina. Rastenberger väitteli filosofian tohtoriksi suomalaisen valokuvataiteen kansainvälistymisestä vuonna 2015.

”Olen onnellinen voidessani tehdä työtä valokuvien parissa Valokuvataiteen museon johtajana yhdessä arvostamani henkilökunnan kanssa. Valokuvien vaikutus yhteiskunnassamme ja arjessamme on valtava: valokuvat ovat tiedonvälitystä ja mielipiteenmuokkausta, ne kuvittavat kriisejä ja ne saavat aikaan skandaaleja. Ne ovat osa sodankäyntiä ja niiden välityksellä rakastetaan, muistellaan, politikoidaan, valvotaan ja valehdellaan. Toivon, että Valokuvataiteen museosta tulee entistäkin aktiivisempi yhteiskunnallinen toimija, ja museo inspiroi erilaisia ihmisiä keskustelemaan kriittisesti erilaisista historioista ja arvoista, jotka muotoutuvat valokuvien kautta. Valokuvilla muotoilemme todellisuutta ja tulevaisuutta”, Anna-Kaisa Rastenberger sanoo.

Vuonna 1969 perustettu Suomen valokuvataiteen museo on Euroopan vanhin valokuvamuseo. Museo toimii Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa ja Kämp Galleriassa Helsingin keskustassa. Valokuvataiteen museo on valokuvan valtakunnallinen vastuumuseo. Museota ylläpitää Suomen valokuvataiteen museon säätiö.

 

Kuva: Patrik Rastenberger

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy