Kuvan houkutus on tutkimusmatka internetin visuaaliseen maailmaan ja nykyvalokuvan vetovoimaan. Näyttelyn neljätoista taiteellista näkökulmaa korostavat kuvien olennaista roolia sosiaalisten, kulttuuristen ja poliittisten todellisuuksien muovaamisessa. Näyttely kartoittaa houkutuksen mekanismeja ja paljastaa, kuinka kuvat – tai niiden takana toimivat rakenteet, kuten algoritmit ja tietojoukot – ohjaavat huomiotamme, kalastelevat tunteita ja vaikuttavat mielipiteisiimme.
Kokonaisuus etenee neljän toisiinsa kietoutuvan teeman kautta: ensin koneisto, joka valitsee mitä näemme, sitten koukku, joka pysäyttää katseen, tämän jälkeen suostuttelu, joka saa kuvan vakuuttamaan – ja lopuksi vastaisku, jossa kuvien valta haastetaan.
Näyttelyn ensiesitys oli Sveitsin Winterthurin valokuvamuseossa. Ennen Helsinkiä näyttely on ollut esillä C/O Berlinissä.
Näyttelyn taiteilijat ja teokset:
Digital Semiotics on Viktoria Binschtokin (s. 1972) asetelmavalokuvasarja, joka tarkastelee emojien roolia monitasoisten keskustelujen ylläpitäjinä ja muokkaajina digitaalisessa viestinnässä. Emojit voivat toimia solidaarisuuden ja aktivismin välineinä sekä auttaa kiertämään somen algoritmien rajoituksia. Esimerkiksi vesimeloniemoji symboloi Palestiina-solidaarisuutta ja viinirypäleterttuemojia käytetään seksuaalisesta väkivallasta keskusteltaessa.
Zoé Aubryn (1993) teos #Ingrid käsittelee naisiin kohdistuvaa rakenteellista väkivaltaa. Nimi viittaa meksikolaiseen Ingrid Escamilla Vargasiin, jonka hänen aviomiehensä murhasi vuonna 2020. Viranomaiset vuotivat valokuvia uhrin ruumiista lehdistölle, joka julkaisi ne etusivun uutisina otsikoilla kuten “Se oli Amorin syytä”. Solidaarisuusliike ryhtyi käyttämään avainsanaa #IngridEscamillaVargas vuodettujen kuvien hävittämiseksi internetistä yhdistämällä kaikki tätä koskevat hakukonetulokset kauniisiin kuviin kukista, auringonlaskuista ja revontulista, joiden kautta hän ansaitsisi tulla muistetuksi. Arkistonhoitajan tavoin Aubry on kerännyt, koostanut ja tallettanut tämän ohikiitävän verkkovastarinnan hetken.
Noura Tafeche (s. 1987) tutkii teoksessaan Annihilation Core Inherited Lore ٩(͡๏̯͡๏)۶, kuinka söpöysestetiikkaa valjastetaan internetissä sotilaallisen propagandan ja väkivallan levittämiseksi. Tafeche osoittaa, kuinka pehmolelut, manga ja muut kawaii-kulttuurin, pelikulttuurin, TikTokin ja fanitaiteen ilmiöt voivat kytkeytyä sotaviestintään, aseiden fetisointiin ja äärioikeistolaisiin ideologioihin sekä levittää naisvihaa ja rasismia. Installaatio yhdistää immersiivisen ympäristön vuorovaikutteisuuteen ja avaa yleisölle taiteilijan tutkimusarkiston.
cherrypicker-videoteoksessaan Ellie Wyatt (s. 1992) tutkii, kuinka internetissä kiertävät valokuvat muokkaavat uskomuksia ja synnyttävät tulkintoja esimerkiksi ufoista ja kuuhun laskeutumisesta. Teos kuvaa, kuinka rakeiset ja käsitellyt kuvat sekä näennäisen tieteelliset graafiset elementit ohjaavat katsojan tulkintaa ja voivat valokuvan oletetun todenmukaisuuden avulla vahvistaa verkossa leviäviä valheellisia kertomuksia ja luoda tilaa ”vaihtoehtoisille totuuksille”.
The Wave -teostaan varten Dina Kelberman (s. 1979) on kerännyt tuhansia pesusieniaiheisia ASMR-videoita Instagramista. Kelbermanin aineisto koostuu videoista, joissa hansikkaiden peittämät kädet käsittelevät vaahtoavia pesusieniä puristellen, kastellen ja repien niitä. Videot muodostavat immersiivisen installaation, jossa rauhoittavat ja raastavat videot luovat äänten ja kuvien kakofonian.
Taiteiilja Joiri Minaya (s. 1990) haastaa teoksissaan kolonialistista perintöä ja valkoisia fantasioita, jotka eksotisoivat ja esineellistävät karibialaisia naisia. Installaatio #dominicanwomengooglesearch koostuu Google-haulla ”Dominican women” löytyneistä naisten ruumiinosien lähikuvista, joiden kääntöpuolille on koottu trooppisia kuoseja jäljitteleviä kollaaseja. Kuvat tuovat esiin internetin stereotyyppisiä esitystapoja, joita hakukoneiden algoritmit ylläpitävät ja vahvistavat. Divergences-teoksessa naishahmot kamppailevat trooppisin kuosein koristeltujen trikooasujen kanssa, jotka peittävät ja nielaisevat heidät. Teos käsittelee Minayan tuotannon läpäisevää ”trooppisuutta”, sen kaupallistamista ja appropriaatiota. Se kuvaa kehot tarkoituksellisesti tunnistamattomina ja suojelee niitä tietokannoissa ja hakukoneissa vaanivilta voimilta: esineellistämiseltä, tirkistelyltä ja tuotteistamiselta.
Jenny Rova (s. 1972) käsittelee valokuvakollaasissa A MILF DREAM – My Matches on Tinder omakohtaisia kokemuksiaan nettideittailusta. Pitkän parisuhteen jälkeen taiteilija sai huomata, että Tinderissä hänen ”seksuaalinen statuksensa” oli MILF. Havaittuaan tämän sopivan itselleen hän muokkasi deittiprofiilinsa houkuttelemaan tällaisia suhteita etsiviä miehiä. Kollaaseissa Rova yhdistää Tinder-matchien valokuvallisia elementtejä ja muovaa näistä kohtaamisten haavekuvia.
Teoksessaan Taking Stock Michael Mandiberg (s. 1977) tarkastelee koneoppimista käyttäen yli 130 miljoonaa kuvapankkikuvaa. Kyse on markkinoinnin geneerisistä kuvista, jotka uusintavat stereotyyppisiä representaatioita ja yhteiskunnallisia vinoumia. Vinoumat siirtyvät myös tekoälyjärjestelmiin, sillä kuvia käytetään niiden koulutusaineistoina. Teos tuo esiin kuvien yhdenmukaisuutta ja toistuvia stereotypioita, kuten hymyileviä nuoria valkoisia naisia ja itsevarmoja pukumiehiä.
Sara Cwynarin (s. 1985) videoesseessä Scroll 1 taidehistorian, mainonnan, muodin, muotoilun ja uutisten kuvastot soljuvat ohitse jatkuvana, lähes hypnoottisena virtana. Teoksen kuvatulva jäljittelee sosiaalisen median loppumatonta syötettä, jossa tapahtuu kontekstin luhistuminen, ja välittää ylikuormittumisen ja disorientoitumisen tunteen, jota internetin kuvapaljous aiheuttaa. Videoteos koostuu päällekkäisistä läpikuultavista levyistä, jotka ylhäältä kuvattuna sulautuvat kaksiulotteiseksi näkymäksi. Monotonisen virran keskeyttävät ajoittain taiteilijan kädet, jotka hakevat otetta kuvatulvasta.
Sara Bezovšekin (s. 1993) teoskokonaisuus A Life of Its Own tarkastelee, kuinka suositut elokuvat muuntuvat internetissä meemeiksi, gifeiks ja uudelleensovituksiksi. Taiteilija tarkastelee kulttuurisesti merkittävien elokuvien kautta, kuinka kohtaukset irtoavat alkuperäisestä kontekstistaan ja saavat verkossa uuden elämän. Esimerkiksi Amerikan psyko -aiheisia meemejä on luotu sekä kritisoimaan että ihannoimaan toksista maskuliinisuutta, ja Tarua sormusten herrasta on käytetty tukemaan sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia ideologioita.
Simone C Niquillen (s. 1987) Chair Motion Studies ammentaa inspiraatiota Bertil-tuolista, IKEA-tuotteesta, josta alkoi siirtymä valokuvauksesta CGI-grafiikkaan. Yritys alkoi käyttää synteettisiä kuvia katalogissaan vuonna 2006, ja vuoteen 2014 mennessä jo 75 % kuvastosta oli tietokoneella tuotettua. Bertil-tuolin voima piilee sen huomaamattomuudessa: fotorealistinen arkipäiväisyys ei ylitä näkyvyyden kynnystä. Teoksessa Niquille kuvaa virtuaalisen tuolin spekulatiivista evoluutiota tekoälyn ja koneoppimisen ohjaamana.
Jon Rafmanin (s. 1981) videotriptyykki Egregore sukeltaa internetin kollektiivisiin ahdistuksiin ja haluihin. Taiteilija tutkii ”egregoren” eli kollektiivisen psyyken synnyttämän jaetun henkiolennon käsitettä animoimalla internetistä valitsemiaan kuvia. Teos ammentaa ”kirotuista kuvista”, joissa tavalliset esineet tai ihmisruumiit esiintyvät häiritsevissä yhteyksissä. Vääristyneet perspektiivit ja digitaaliset tai optiset häiriöt vahvistavat niiden aavemaista vaikutelmaa.
Kuvataiteilija Éamonn Freelin (s. 1987) ja meikkitaiteilija Lynskin (s. 1991) In the Future, Everything Will Be a Trend for 15 Seconds tutkii digitaalisten kauneustrendien lyhytikäistä luonnetta, jota algoritmit ja internetyhteisöjen uutuudenkaipuu kiihdyttävät. Kimaltavilla korostusmeikeillä ehostetut kasvot ja yksityiskohtaiset 3D-elementit sulautuvat nopeassa tahdissa houkuttelevaksi mutta häiritseväksi kokonaisuudeksi. Teos kuvaa digitaalisen kauneuskulttuurin paineita ja kapitalismin pyörittämää dystooppista kehää, jossa trendejä jatkuvasti omaksutaan ja hylätään.
Hito Steyerlin (s. 1966) Strike-videoinstallaatiossa taiteilija iskee vasaralla ja taltalla näyttöä, joka rikkoutuessaan aiheuttaa monivärisen pikselipurskauksen. Teos vihjaa tyhjän ruudun taustalla vaikuttavista materiaalisista ja poliittisista infrastruktuureista ja muistuttaa katsojaa omasta toimijuudesta vastustaa kuvastojärjestelmiä, jotka hallitsevat ruutujamme.
Kuvan houkutus
9.10.2026–28.2.2027
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapeliaukio 3, Helsinki
Median vierailuaika näyttelyyn torstaina 8.10. klo 11–12.30
RSVP: jaakko.laasanen@fmp.fi
Näyttelyn on tuottanut Fotomuseum Winterthur, ja sen ovat kuratoineet Marco De Mutiis, Doris Gassert ja Alessandra Nappo.
Kuvat:
1. Viktoria Binschtok, Digital Semiotics (Minecraft Melon), 2024 © Viktoria Binschtok
2. Zoé Aubry, from #Ingrid, 2022 © Zoé Aubry
3. Noura Tafeche, from Annihilation Core, Inherited Lore ٩(๏͡๏̯͡)۶, 2023– © Noura Tafeche,
photo: Tze Long
4. Ellie Wyatt, still from cherrypicker, 2021 © Ellie Wyatt
5. Dina Kelberman, still from The Wave, 2025 © Dina Kelberman
6. Joiri Minaya, from #dominicanwomengooglesearch, 2016 © Joiri Minaya,
photo: Maxime Boisvert
7. Jenny Rova, from the series A MILF DREAM – My Matches on Tinder, 2024 © Jenny Rova
