Jonne Heinosen valokuvanäyttely Rom pohtii vähemmistöjen esittämistä ja ulkopuolisen katsetta

hevoset2-copy.jpg

Jonne Heinonen: Rom
11.11.2022–8.1.2023
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, G-rappu, Helsinki

Näyttelyn taiteilijatapaaminen ja lehdistötilaisuus torstaina 10.11.2022 klo 10–11. RSVP jaakko.laasanen@fmp.fi

 

Rom on Jonne Heinosen valokuvateos, jota hän on kuvannut Suomen romaniyhteisöjen parissa kuluneiden seitsemän vuoden aikana. Suomen valokuvataiteen museon näyttelyssä on esillä osa laajamittaisen teoksen kuvista, joita Heinonen on kuvannut vieraillessaan romanien kodeissa ja keskuudessa ympäri Suomea. Näyttely käsittelee Suomen romanien kulttuuria ja arkea yhteisön ulkopuolelta tulevan taiteilijan näkökulmasta.

Romanit ovat alkuperän mukaan eniten syrjintää Suomessa kohtaava ryhmä. Yksi Heinosen lähtökohdista valokuvaushankkeelle oli hänen oma halunsa ymmärtää romanikulttuuria paremmin. ”Miten tiedämme tästä vähemmistöstä niin vähän, vaikka olemme eläneet rinnakkain samassa maassa yli 500 vuotta?” Heinonen pohtii.

Heinonen pyrki tuomaan kuvaamiaan ihmisiä ja yhteisöjä esiin kunnioittavasti, ja olla väittämättä aiheestaan liikaa. Tässä valokuvan vahvuus kerrontamuotona korostuu: valokuva ei yritä sanoa enempää kuin mitä näyttää. Kuvatessaan yhteisön jäseniä Heinonen on miettinyt omaa asemaansa taiteilijana ja keskustellut kuvattavien kanssa kuvaustilanteeseen liittyvistä vallan ja representaation kysymyksistä. Mikä on yhteisön ulkopuolelta tulevan taiteilijan rooli? Mitä tästä asetelmasta toteutettu teos pystyy kertomaan?

Teokseen osallistunut Samuel Florin pohti asiaa Heinosen kanssa keskustellessaan näin: ”En usko, että dokumentaatiota olisi voinut tehdä samalla tavalla vähemmistön sisältä, koska ulkopuolelta tulevan tekijän tapa katsoa on erilainen. Meistä usein tuntuu siltä, että pidämme itseämme huonompina, joten se on itsessään arvokasta, että joku vähemmistön ulkopuolelta on aidosti kiinnostunut dokumentoimaan meitä. Silloin valokuvista tulee meille arvokkaita.”

 

Lisätiedot:

Jaakko Laasanen, viestintäasiantuntija, Suomen valokuvataiteen museo
jaakko.laasanen@fmp.fi
040 6800 307

 

Kuva: Jonne Heinonen, sarjasta Rom, 2016–2022.

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy