Poliittisen valokuvan festivaali avaa uudistuneen Valokuvataiteen museon Kaapelitehtaalla – festivaali pohtii valokuvien avulla, voiko ihminen kuvitella lintujen katseen ja ymmärtää maailmaa toisin


Kuva: Francesca Todde, sarjasta A Sensitive Education

 

Viidettä kertaa järjestettävä Poliittisen valokuvan festivaali avautuu 8.10.2021 ja avaa samalla Valokuvataiteen museon Kaapelitehtaalla perusteellisen remontin jälkeen. Näyttely Linnun katse on esillä 6.1.2022 saakka.

 

Entä jos varis valokuvaisi? Millaisia valokuvia se ottaisi? Millainen maailma on linnun silmin? Festivaali pohtii valokuvien avulla, voiko ihminen kuvitella lintujen katseen ja sitä kautta nähdä maailmaa toisin.

Tänä vuonna Poliittisen valokuvan festivaali käsittelee tapoja, joilla valokuva tekee näkyväksi lintujen ja ihmisten sekä ihmisen ja muun luonnon suhdetta. Jo yli 180 vuoden ajan kamera on ollut ihmiskatseen mekaaninen apuväline. Kameran avulla on hankittu tietoa luonnosta, se on mahdollistanut lajityyppien luokittelun ja maailman näkemisen laajasta lintuperspektiivistä. Kameran optiikka jäljittelee ihmissilmän rakennetta. Se on tehnyt luonnosta kuvan.

Festivaalilla käsitellään myös sitä, mikä ei näy. Ympärillämme tapahtuva lintujen ja muiden lajien kiihtyvä katoaminen on miltei näkymätöntä. Monimuotoisuus ei ole vain lajien runsautta ja vaihtelua. Se on ennen kaikkea miljoonien vuosien aikana kehittynyt lajien välisten vuorovaikutusten verkosto, jossa jokainen muutos vaikuttaa kokonaisuuteen ja on seurauksiltaan arvaamaton. Myös ihmisen osa on kiinteästi tuossa verkostossa.


Festivaalin laajassa valokuvanäyttelyssä on esillä teoskokonaisuuksia sekä kansainvälisiltä että kotimaisilta taiteilijoilta. Esillä on muiden muassa italialaisen Francesca Todden runollinen valokuvasarja A Sensitive Education, joka käsittelee linnun ja ihmisen suhdetta lintujen kouluttajan työn kautta. Rorhof-kollektiivin teoksessa The Pigeon Photographer (Valokuvaajakyyhkynen) avautuu huikaiseva näkymä maailmaan, jota katsotaan kyyhkysten näkökulmasta 1900-luvun alun Saksassa. Lintuperspektiivistä otettujen karttakuvien merkitys turvapaikkapäätöksessä osoittautuu ratkaisevaksi Irakin Kurdistanista kotoisin olevan Hiwa K:n videoteoksessa View from above (Näkymä ylhäältä). Monimuotoisuutta käsitellään mm. luontokuvaaja Jorma Luhdan teoskokonaisuudessa Lintumaisemia ja yhdessä lintuharrastajien kanssa toteutetussa Uhan alla -teoksessa. Lintumaisemia kuvaa lintuja erilaisissa elinympäristöissä, joista monien säilyttäminen on keskeistä lintujen suojelun kannalta. Uhan alla tuo esiin Suomen kaikki 121 lintulajia, joiden riski hävitä on kasvanut.

 

Näyttelyn lisäksi festivaalin teemaa käsitellään podcast-sarjassa, videohaastatteluissa, keskustelutilaisuudessa sekä teksteissä, joihin voi tutustua festivaalin nettisivuilla.

Festivaalin teemaa avaava lanseerausteksti on luettavissa festivaalin nettisivuilla suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi, venäjäksi, arabiaksi ja somaliksi. Näyttelyn ovat yhteistyössä toteuttaneet Poliittisen valokuvan festivaali ja Suomen valokuvataiteen museo.

 

Poliittisen valokuvan festivaalin 2021 valokuvaajat, taiteilijat ja tekijät:

Camille Auer, Marek Jancovic, Hiwa K, Demelza Kooij, Jorma Luhta, Kristo Muurimaa & Juho Kerola, Tuula Närhinen, Anne Roininen, Rorhof, Leena Saarinen, Francesca Todde ja Uhan alla -työryhmä.

 

Festivaali kiittää tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan:

 

Kuvapyynnöt ja lisätiedot:

Jaakko Laasanen
viestintäasiantuntija, Suomen valokuvataiteen museo
040 6800 307
jaakko.laasanen@fmp.fi

Iiri Poteri
tuottaja, Poliittisen valokuvan festivaali
0400 92 5414
iiri@pvf.fi

 

 #PVFPHOTO #PVFPHOTO21

Poliittisen valokuvan festivaali (PVF) on kantaaottavalle valokuvaukselle omistettu kansainvälinen ja monitaiteinen tapahtuma, joka kannustaa valokuvaajia, taiteilijoita, tutkijoita ja yleisöä osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen.

Poliittisen valokuvan festivaalia toteuttaa Poliittisen valokuvan festivaali ry.
Festivaalin taiteellisina johtajina toimivat Anna-Kaisa Rastenberger ja Sanni Seppo.
Festivaalin tuottajina toimivat Kerttu Matinpuro ja Iiri Poteri.
Työryhmässä mukana myös Laura Porola ja Tiina Rauhala.

www.pvf.fi

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy