Valokuvataiteen museon nuortenryhmä Photofussin uusi näyttely avautuu Kaapelitehtaalla

nova_lindahl_fluidum_2022.jpg
Kuva: Nova Lindahl: Fluidum, 2022.

Suomen valokuvataiteen museon nuortenryhmä Photofussin uusi näyttely Yöpyvä aurinko, aamun kuu pohtii arkisen elämän eri kääntöpuolia sekä kokemuksia pimeydestä ja valosta.  

Koronapandemian aiheuttamien eristäytymisten jälkeen ryhmän on ollut ilo työstää näyttelyä tiiviisti yhdessä. Näyttelyyn johtaneissa keskusteluissa ovat nousseet esiin ihmisen, luonnon ja digitaalisen maailman väliset vaikutukset, vapaus, vastakkaisuudet sekä mielen monenlaiset tuntemukset. 

Photofuss on Suomen valokuvataiteen museon nuortenryhmä, joka tarjoaa mahdollisuuden kokea ja toteuttaa valokuvakulttuurin ilmiöitä kollektiivisen työskentelyn kautta. Ryhmän toiminta pohjaa kokeellisuuteen ja tutkimiseen, ja sitä ohjaavat ryhmän sisäiset ideat ja mielenkiinnon kohteet. Photofuss suunnittelee ja tuottaa omat näyttelynsä. Ryhmä muodostetaan aina vuodeksi kerrallaan, ja siihen on joka syksy avoin haku.

Näyttelyssä ovat mukana ryhmän jäsenet: Oona Aleksia, Lotta Böhm, Iines Lahti, Nova Lindahl, Maija Lindström, Sohvi Manninen, Emilia Mäenpää, Joona Möttö, Oona Pohjolainen, Luukas Pollari, Emilia Sumi, Elle Sumelius, Rita Topaloglou, Matias Uusinoka, sekä ryhmän koordinaattori Milja Laakso. Näyttelyapuna myös jäsen Tuukka Jaromaa.

Erityiskiitos tuesta ja inspiraatiosta Sergei Pavlov, Helen Korpak ja Suomen Pimiötaiteilijat ry. 

Näyttelykokonaisuus on toteutettu yhteistyössä Suomen valokuvataiteen museon kanssa. Kaikki kuvat ja tekstit on tuottanut Photofuss-ryhmä.

Photofuss: Yöpyvä aurinko, aamun kuu 
1.7.–28.8.2022 
Avajaiset 30.6. klo 16-18. Vapaa pääsy.
Suomen valokuvataiteen museo, Prosessi-tila
Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, G-rappu, Helsinki

Lisätietoa:
Milja Laakso
koordinaattori, Photofuss-nuoret
milja.laakso@fmp.fi

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy