Kuva: Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo.

Mark Maher
American Polaroids

Mark Maherin näkemys kotimaastaan on mustan huumorin sävyttämä, monisyinen poliittinen muotokuva Amerikasta. Maher dokumentoi ainutlaatuisella tavalla oudoimpien ilmiöiden kautta kirpaisevan yhteiskunnallisen kritiikin.

Maherin sarjoihin sisältyy laaja aiheiden kirjo maailman suurimmasta muovilehmästä maailman valokuvatuimpaan intiaaniin, pommimuseosta muovikukkiin orjien hautausmaalla. Kuvat liittyvät ajankohtaiseen kansainväliseen keskusteluun Amerikan yksipuolisesta maailmanherruudesta ja amerikkalaisen kulttuurin leviämisestä. Maher pohtii kuvillaan niiden viettelevyyttä ja vaaroja.

Kirjana (Like Kustannus, 2003) American Polaroids laajentuu yli 90 värikuvaa sisältäväksi sarjaksi. Siinä jokainen Polaroid-kuva esitetään "esineenä" tahraisin ja kulunein reunoin. Kirjan esseet ovat sekä suomeksi että englanniksi ja ne ovat kirjoittaneet taiteilija ja Helsingin sanomien arvostelija Pessi Rautio.

Mark Maher on 42 vuotias amerikkalainen taiteilija. Hän on asunut ja työskennellyt suomessa vuodesta 1996. Hänen teoksiaan on säännöllisesti esillä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hän luonnehtii alati muuttuvan taiteensa perustaa: "Töitteni yhteisenä piirteenä on tunne yhteisen mysteerin syvyydestä ja kauneudesta ja se kuinka aikamme aliarvostaa sitä alituisesti."

 

Suomen valokuvataiteen museo
Projekti-tila

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

7.2.–9.3.2003
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy