”Yritän katsoa maailmaa, josta kaikki alkoi, löytää ihmisen ja eläimen kohtaamisen ytimeen. Katson ikivanhoja kuvia, pohdin omia kuviani ja kysyn: miksi eläinkuvan tekeminen on niin tärkeää?” —Heikki Willamo

Heikki Willamo
Myyttinen matka

Myyttinen matka kertoo eläinten ja ihmisten vuosituhansia jatkuneesta suhteesta. Se pyrkii tavoittamaan jääkauden aikana eläneen metsästäjän kokemuksen luonnosta ja eläimistä. Lähtökohtana näyttelyn teoksille ovat olleet ihmiskunnan vanhimmat tunnetut taideteokset: luola- ja kalliotaide. Matkaoppaina toimivat karhut, hirvet, peurat, sukupuuttoon kuolleet alkuhärät, mammutit ja villihevoset.

Heikki Willamo on tutkinut pitkään kalliotaidetta sekä eläimiin liittyviä myyttejä ja uskomuksia. Muinaisissa kulttuureissa eläimet olivat tärkeitä ravinnon ja raaka-aineiden lähteitä, mutta niillä oli myös syvällisempi merkitys. Eläinten kautta ihmiset kenties hahmottivat omaa paikkaansa elonkehässä ja hakivat yhteyttä maailmankaikkeuteen.

”Eläimistä erityisesti suuret nisäkkäät olivat tärkeitä. Ne olivat voimilla ladattuja ja niillä oli yhteys henkimaailmaan. Ne olivat ehkä klaanien myyttisiä esivanhempia, metsästäjien henkiauttajia ja šamaanien apueläimiä. Niistä tehtiin kuvia syvälle maan sisään – luolien voimilla ladattuihin uumeniin.” – Heikki Willamo

Myyttinen matka -näyttelyssä esillä olevat valokuvat on kuvattu vuosien 2010–2016 aikana Karjalohjalta Jäämeren rannalle Norjan Varankiin ja Islantiin ulottuvilla kuvausmatkoilla. Myyttinen matka on julkaistu myös Maahengen kustantamana kirjana.

Näyttelyn yhteydessä on esillä Perttu Saksan lyhytelokuva Eläimen Kuva (2017). Elokuvassa soi Verneri Pohjolan ja Mika Kallion improvisaatiomusiikki, johon yhdistyy Heikki Willamon kirjoittamien tekstien pohjalta dramatisoituja ajatuksia luonnosta ja eläimistä. 

Näyttely on tuotettu yhteistyössä Salon taidemuseon kanssa.

 

su 6.8. klo 14–15 Heikki Willamon taiteilijatapaaminen Myyttinen matka -näyttelyssä. Heikki Willamon kanssa näyttelykierroksella keskustelee kuvataiteilija ja taiteentutkija Mikko Ijäs. Museon pääsymaksu (8/5/0 euroa, Museokortilla ilmainen). Lue lisää...

RT @HKHamalainen: Heikki Willamon näyttely päättyi eilen @valokuva_museo & tänään avautui taiteilijan uudet nettisivut: https://t.co/BkD8AWuKdz #heikkiwillamo
RT @SaaraMoisio: @valokuva_museo #HeikkiWillamo ja #MyyttinenMatka sai kohtaamaan eläimen ja rauhoitti, mutta herätti kaipuun luontoon.
Viimeinen viikonloppu alkaa! Heikki Willamon #MyyttinenMatka auki pe, la ja su 11–18. #heikkiwillamo #visithelsinki… https://t.co/SgXAP2414a
RT @tuijata_: Kaapelitehtaalla pääsee myyttiselle matkalle. #kaapelitehdas #valokuvataiteenmuseo #heikkiwillamo #valokuva #taide https://t.co/VI9ZVQjAec
RT @Sari_Myllykoski: Vahva #suositus : Heikki Willamo, Myyttinen matka @valokuva_museo #museokortti #museokierros #heikkiwillamo https://t.co/ltpMdA1yrA
RT @MNiklander: #HeikkiWillamo @valokuva_museo #MystinenMatka Vielä ehtii, EHDOTTOMASTI käymisen arvoinen näyttely! https://t.co/X4LLV0VJFC
RT @kulttuurivinkk1: #HeikkiWillamo / #MyyttinenMatka #näyttely 17.5.-13.8.2017 #Valokuvataiteenmuseo #kaapelitehdas #helsinki #valokuva… https://t.co/ylE6peNTAe
RT @HKHamalainen: Heikki Willamon upea näyttely vielä kaksi viikkoa auki @valokuva_museo #heikkiwillamo https://t.co/LFxQ3noMHM
RT @johanna_ronn: Heikki Willamon vaikuttava näyttely @valokuva_museo. Vahva suositus!#museo #heikkiwillamo https://t.co/N9gCjdqyWO
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy