Kansainvälisenä naistenpäivänä: Abortista

Kuva: Laia Abril: hankkeesta A History of Misogyny, Chapter One: On Abortion, 2016 -

Tänään Suomen valokuvataiteen museossa on ollut ensimmäistä päivää esillä neljäs Poliittisen valokuvan festivaali otsikolla Mahdollisuus. En voisi kuvitella parempaa päivää tämän näyttelyn avautumiselle kuin Kansainvälinen naistenpäivä! Suklaan ja ruusujen sijaan seuraa ajatuksia abortista näyttelyssämme olevan teoskokonaisuuden kautta.


Laia Abrilin monivuotinen hanke Naisvihan historia (A History of Misogyny) ja tarkemmin sen ensimmäinen osa Abortista (On Abortion) on hienosti viimeistelty tarinallinen teoskokonaisuus. Abril on toimittanut kokonaisuudesta myös kirjan, joka sisältää kuvauksia laittomasti ja turvattomasti tehdyistä aborteista ympäri maailman. Abril tuo esille, kuinka joka vuosi kymmeniätuhansia naisia kuolee laittoman ja turvattomasti toteutetun abortin seurauksena. 

Abrilin teoskokonaisuus avaa useita näkökulmia aborttioikeuteen ja sen puutteeseen muun muassa Puolassa, Irlannissa, Maltalla, Yhdysvalloissa ja Väli-Amerikassa. Naisten omien kertomusten kautta Abril tuo esille tilanteita, joissa abortti on lain silmissä sallittu, mutta uskonnon ja lain välinen ristiriita ajaa naisia tästä huolimatta laittomiin abortteihin. Voimme lukea naisten kertomuksia, joissa kotona itselle tehtyä turvatonta aborttia ei välttämättä lasketa “oikeaksi” abortiksi. Naiset siis vaarantavat henkensä ja terveytensä tehdäkseen uskonnon silmissä oikein. Katolisen kirkon johtaja Paavi on muun muassa verrannut puheissaan aborttia palkkamurhaan. 

Abrilin teos nostaa esiin naisten omakohtaisia kokemuksia myös El Salvadorista, jossa on maailman tiukin aborttilaki. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on vuosia kampanjoinut El Salvadorin aborttilainsäädäntöä vastaan, sillä maassa vallitsee abortin täyskielto. YK on puolestaan verrannut abortin täyskieltoa kidutukseen. Abrilin monisyinen teos näyttää vaikutukset naisten jokapäiväiseen elämään maassa: Esimerkiksi keskenmenon kohdanneita naisia voidaan syyttää laittoman abortin yrityksestä, ja useita naisia onkin tuomittu vuosiksi vankilaan "murhasta". Amnestyn mukaan keskenmenon kokenut voi saada enimmillään 50 vuoden vankeustuomion. 

 

Kuva: Laia Abril: hankkeesta A History of Misogyny, Chapter One: On Abortion, 2016 -

 

Suomessa aborttilaki kirjattiin ensimmäisen kerran vuonna 1950 ja nykyisin voimassa oleva aborttilaki on vuodelta 1970. Vaikka Suomen aborttilaki on saanut osakseen myös arvostelua, maassamme laillisen ja turvallisen abortin saa käytännössä pyynnöstä. Jos ajatus siitä, että aborttilain kiristyminen ei voisi pohjoismaisessa lintukodossamme olla mahdollinen voimme luoda katseen Norjaan, jossa vuoteen 2018 asti aborttilaki oli Suomeakin vapaampi. Norjassa aborttilain kiristyminen nostettiin poliittiselle pöydällä marraskuussa 2018, kun maan keskustaoikeistolainen pääministeripuolue Høyre lupasi kristilliselle kansanpuolueelle, että aborttioikeuden heikennyksistä voidaan keskustella. Käytännössä muutokset eivät olisi suuria, mutta vastustajien mukaan ongelmana oli etenkin se, että tällä toimenpiteellä pitkään vallinnut aborttilainsäädäntö asetetaan kyseenalaiseksi. 

Suomessa aborttilain kiristämistä on aktiivisesti ajanut kristillisdemokraattien Päivi Räsänen. Maamme ulkoministeri Timo Soini on puolestaan julkisesti osoittanut tukensa muun muassa Argentiinan senaatille, joka päätti hylätä abortin laillistavan lakiesityksen elokuussa 2018. Eduskunta äänesti Soinin lausuntojen johdosta pääministerin luottamuksen puolesta äänin 100-60. Muutama hallituspuolueen naiskansanedustaja vetäytyi luottamusäänestyksestä. Viime viikolla Helsingin Sanomat kertoi, että Argentiinassa raiskattu ja itsemurhaa yrittänyt 11-vuotias tyttö pakotettiin saamaan lapsensa. 

Turvallinen abortti on sekä tasa-arvo että ihmisoikeuskysymys. Laia Abrilin teos on rankka ja koskettava. Tekijä haluaa teoksen olevan sellainen, että sekä abortin puolustajat että vastustajat haluaisivat tutustua siihen syvemmin. 

 

Teksti:
Reetta Haarajoki, valokuvataiteen museon näyttelyamanuenssi ja PVF 2019 -festivaalijulkaisun toimituspäällikkö

 

Poliittisen valokuvan festivaalin toinen luova johtaja Anna-Kaisa Rastenberger haastatteli Laia Abrilia festivaalijulkaisuumme, joka on ilmestynyt tuoreen Voima-lehden välissä. Lehti on ladattavissa myös pdf-muodossa pvf.fi verkkosivuilta ja haastattelu löytyy lehden sivulta 10.

 

Lauantaina 9.3. Klo 11–17.30 järjestetään Suomen valokuvataiteen museossa Poliittisen valokuvan festivaalin seminaari, johon on vapaa pääsy. Seminaarin ohjelman löydät tästä linkistä.

 

Festivaalilla on laaja oheisohjelmisto, sen löydät tästä linkistä. Poliittisen valokuvan festivaali on avoinna 26.5.2019 asti. Lisää näyttelystä tästä linkistä.

 


Lähteet: 

Laia Abril: A History of Misogyny: Chapter one, On Abortion. Dewi Lewis Publishing, 2018.
 

www.amnesty.fi

“Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen”, yle.fi, 10.7.2013, https://yle.fi/uutiset/3-6726686

“Ulkoministeri Timo Soini jatkaa abortinvastaista hehkutustaan - Twitterissä arvostelua myös hallituskumppaneilta”, yle.fi, 10.8.2018, https://yle.fi/uutiset/3-10346898

“Ovatko Timo Soinin aborttikirjoitukset perustuslain vastaisia? Julkisoikeuden professori arvio", hs.fi, 13.8.2018, https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005790038.html

“Suomen aborttilaki oli aikaansa edellä, ja on kestänyt 50 vuotta ilman merkittäviä muutosvaatimuksia”, ts.fi, 21.8.2018, https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4094354/Suomen+aborttilaki+oli+aikaan…

“Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100-60, kokoomuksen rivit rakoilivat”, hs.fi, 21.9.2018

“Naisten aborttioikeuskamppailun uusin ja yllättävin näyttämö on Norja”, hs.fi, 6.11.2018, https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005890346.html 

“Soini seisoo aborttipuheidensa takana: Ei pitäisi olla kenellekään yllätys”, hs.fi 28.5.2018, https://yle.fi/uutiset/3-10227106

“Raiskattu ja itsemurhaa yrittänyt 11-vuotias tyttö pakotettiin saamaan lapsensa Argentiinassa -Keisarileikkauksella syntynen keskonen todennäköisesti kuolee”, hs.fi, 1.3.2019, https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006018878.html 

Timo Soinin blogi-teksti 9.8.2918 otsikolla “Hieno maa Argentiina”, http://timosoini.fi/2018/08/hieno-maa-argentiina/

 

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy