Sébastien Reuzé: SOLEIL BOREAL, 2021.

Pysyvä jälki – Helsinki Darkroom Festival

Filmille kuvaaminen on edelleen voimissaan, vaikka digikuvaus onkin nykyään valokuvauksen valtavirtaa. Kuvien vedostaminen pimiössä kasvattaa suosiotaan erityisesti nuorten valokuvaajien keskuudessa. Valtavirrasta marginaaliin jääneiden menetelmien säilymisessä ovat korostuneet taiteen ja itseilmaisun merkitys. 

Ensimmäistä kertaa järjestettävän Helsinki Darkroom Festivalin päänäyttely Pysyvä jälki juhlistaa nykyajan pimiötaidetta ja analogisen valokuvan luovia mahdollisuuksia. Näyttely tuo esille yksitoista valokuvaajaa, jotka on pääosin valittu avoimeen kutsuun vastanneiden 394 hakijan joukosta.

Näyttelyn teokset ovat muutaman viime vuoden ajalta, ja kansainvälinen taiteilijajoukko edustaa erilaisia näkökulmia ja ilmaisutapoja. Mukana on sekä kameralla kuvattuja että ilman kameraa toteutettuja, pelkästään optisiin ja kemiallisiin prosesseihin perustuvia kuvia. Kaikkia näyttelyn teoksia yhdistää se, että niiden fyysinen olomuoto on erottamaton osa teosten syntyprosessia.

Helsinki  Darkroom  Festivalin on toteuttanut Suomen Pimiötaiteilijat ry. Yhdistys perustettiin vuonna 2016 turvaaman analogisten valokuvien vedostustaidon säilymistä ja pimiötyöskentelyyn liittyvän tietotaidon jakamista.  Festivaali järjestetään Suomen kulttuurirahaston tuella.

 

Näyttelyn taiteilijat: Jacob Clayton, Marcus DeSieno, Máté Dobokay, Carol Golemboski, Elodie Grethen, Galina Kurlat, Liam Leslie, Frank McElhinney, Iana Mizguina, Sébastien Reuze, Giorgi Shengelia.

 

Tutustu valokuvauksen ja pimiötaiteen sanastoon täällä

Suomen valokuvataiteen museo
Suuri näyttelytila

Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki

28.1.–24.4.2022
Teoskuvia

Muualla verkossa

Muualla verkossa

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Helsinki Darkroom Festival juhlistaa analogisen valokuvauksen luovia mahdollisuuksia ja monimuotoisuutta.
 

Info
Onko valokuvaus intohimosi? Kiinnostaako sinua kuvata filmille ja vedostaa kuvia pimiössä? Oletko 16–20-vuotias? Suomen pimiötaiteiljat ry ja Suomen valokuvataiteen museo järjestävät nuorille suunnatun valokuvauskilpailun maaliskuussa 2022. Palkitona mm. filmikameroita, filmejä ja vapaavalintainen pimiökurssi Mörk-pimiössä Helsingissä!
Tule ja koe
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan näyttelyihin kotisohvalta ympäri Suomen! Tarjolla 9 ilmaista Facebook- ja Instagram-liveä!
Muualla verkossa

Löydä opastuksen kautta ryhmällesi uusia näkökulmia esillä oleviin näyttelyihin!

 

Info
Valokuvataiteen museo on oppimisen tila, jossa saa epäröidä ja kysyä.
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy