Susanna Majuri: Kultakolikot, 2009 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

Susanna Majuri
Rakkaus

”Ihastun aina uusimpaan kuvaani – ihailen sitä, rakastan sitä ja olen hirvittävän kiltti sille. Mutta jossain vaiheessa tämä suhde päättyy ja tarvitsen uuden kuvan.”

Susanna Majuri

 

Susanna Majurin (1978–2020) retrospektiivinen näyttely Rakkaus kokoaa yhteen teoksia Majurin koko uran ajalta: esillä on sekä hänen tunnetuimpia töitään että harvoin nähtyjä varhaisteoksia.

Majuri rakensi valokuvia ihailemiensa ja rakastamiensa asioiden avulla. Teoksillaan Majuri loi vahvoja maailmoja ja kutsui katsojan kuvittelemaan vaihtoehtoisia todellisuuksia; kukin Majurin teos on ikään kuin katkelma satua tai ääneen kerrottu uni.

Keskeisiä elementtejä Majurin teoksissa ovat vesi, vahvat värit, pohjoinen luonto ja mallit, jotka esiintyivät lavastettujen tilanteiden hahmoina. Erityisesti vesi oli elementtinä Majurille läheinen ja hän tuli tunnetuksi sadunomaisista teoksista, jotka hän toteutti upottamalla valtavan taustakankaan uima-altaan pohjalle. Vesi voi hukuttaa tai viedä mukanaan, mutta sillä on myös kyky kannatella. Susanna Majurin teoksissa sen voi nähdä kuvastavan ihmisen tunteita, muistoja ja alitajuntaa.

Fiktiivisen valokuvakerronnan kautta Susanna Majuri käsitteli omakohtaisia aiheita ja tunteita. Majuri on kertonut fiktion olleen hänelle keino sekä paeta asioita että ratkaista niitä. Sitä, mille ei ollut sanoja, Majuri käsitteli valokuvan avulla.

 

Susanna Majuri opiskeli valokuvataiteilijaksi Turun taideakatemiassa ja taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjalla. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä vuodesta 2005 lähtien. Susanna Majurin ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Vedentutkijan tytär Suomen valokuvataiteen museossa vuonna 2010 oli yleisömenestys. Susanna Majuri kuoli äkillisesti keväällä 2020.

K1
Kämp Galleria

Kämp Galleria, Mikonkatu 1, 00100 Helsinki

10.9.2021–14.1.2022
Teoskuvia

Podcast
Valokuvaaja Magnus Scharmanoff ja Valokuvataiteen museon näyttelyintendentti Anna-Kaisa Rastenberger keskustelevat rakennetusta valokuvasta.
Näyttelyt
Kuuntele, kun Susanna Majuri kertoo omin sanoin teoksistaan.
Muualla verkossa

Soittolistalle on kerätty Susanna Majurin haastatteluissa nimeämiä kappaleita sekä poimintoja levyiltä, joiden kansitaide on Susanna Majurin käsialaa.
 

Kokoelmanosto
Kuvat ja sanat kohottavat toisiaan uusiin ulottuvuuksiin Susanna Majurin teoksissa.
Tule ja koe
Avoimet yleisöopastukset museon K1 -näyttelytilassa aina torstaisin klo 18-19.
Tule ja koe
Löydä opastuksen kautta ryhmällesi uusia näkökulmia esillä oleviin näyttelyihin!
Tule ja koe
Tervetuloa tutustumaan näyttelyihin oppaan johdolla!
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy