Länsilinkki:

Visiittikortteja Valokuvataiteen museosta

Kuva: Virve Laustela, 2019 / Suomen valokuvataiteen museo

Länsilinkki:

Visiittikortteja Valokuvataiteen museosta

Länsilinkki

Teoskuvia
Visiittikortit olivat 1800-luvun ja 1900-luvun alun suuri valokuvavillitys. Visiittikortteja valokuvataiteen museosta -näyttely esittelee korttikuvastoa vuosilta 1894–1920 Ruoholahden länsilinkissä. 

Valokuvan merkitys sosiaalisena ilmiönä ja esineenä muuttui täysin, kun alusvaatekauppiaasta valokuvaajaksi siirtynyt André-Adolphe-Eugène Disdéri patentoi keksimänsä kameran vuonna 1854. Disderin kameran kumouksellisuus johtui sen kyvystä ottaa jopa tusinan kuvia yhdelle lasilevylle. Lasinegatiivi vedostettiin paperiarkille, josta kuvat leikattiin toisistaan irti. Kuvia kutsuttiin visiittikorteiksi, sillä ne olivat käyntikortin kokoisia ja ne liimattiin kovalle korttipahvipohjalle, jonka yleisin koko oli 10,5 cm x 6,4 cm. Myöhemmin markkinoille tuli useisiin eri kokoihin tehtyjä kuvakortteja.

Disdérin keksinnön myötä yhdellä valokuvaamokäynnillä sai itsestään monta korttikuvaa, jotka olivat huomattavasti aiempia valokuvatyyppejä huokeampia. Oma muotokuva oli nyt yhä useamman ihmisen saavutettavissa. Visiittikorteista tuli läpeensä sosiaalinen ilmiö, niitä jaettiin lähipiirille tai mielitietyille ja talletettiin albumeihin, joista tuli keskiluokkaisten kotien kiintopisteitä, muistamisen ja identiteetinrakentamisen välineitä.

Visiittikorttibuumi haastoi vanhoja käsityksiä muotokuvista. Tämä johti portinvartijuutta muistuttaviin puolustusmekanismeihin muotokuvat omaksi ilmiökseen mieltäneiltä yläluokilta. Esimerkiksi ranskalainen kirjailija Alexandre Dumas valitteli vuonna 1866, miten ennen niin arvokkaita muotokuvia jaeltiin nyt ”kuin almuja kerjäläisille”. Halveksunta ei pysäyttänyt korttimaniaa, mutta varhaisessa valokuvan historiankirjoituksessa visiittikorteista kirjoitettiin epäyksilöllisenä massailmiönä, jossa vaurastuva keskiluokka poseerasi kivikasvoisesti identtisen näköisissä liukuhihnakuvissa.

Korttikulttuuriin mahtui kuitenkin erilaisia itsensä esittämisen tapoja: mielikuvitusta, persoonallisuutta, huumoria, yhteiskuntaluokkien hämärtymistä ja toisiinsa sulautumista, kaverikuvia, kissakuvia ja ylioppilaskuvia. Vaikka usein puhutaan visiittikortin kuolemasta 1800-luvun loppupuolella, pysyivät ne Suomessa suosittuna aina 1920-luvulle saakka. Visiittikortteja valokuvataiteen museosta -näyttelyssä Ruoholahden Länsilinkissä voit tutustua suurennoksiin näistä myöhäisen korttikuvaston eri ilmiöiden edustajista.

Länsilinkki on Suomen valokuvataiteen museon kokoelmien ja yleisötyön näyttelypaikka vuoden 2021 loppuun asti.

Lainaus kirjasta: Frizot, Michael (toim.) 1988. A new history of photography. Köln: Könemann.

 

Kuvaa, keskustele, luo - tehtäväpaketti näyttelyyn

 

Näyttelypaikan sijainti kartalla:

Länsilinkki

Teoskuvia

Kokoelmanosto

Taustatekijöitä valokuvan historiassa

1800-luvun loppupuolella ateljeevalokuvauksessa käytetyt taustakankaat eli fondit nauttivat kultakauttaan.

Kokoelmanosto

Valokuvausateljeen kulisseissa

Joseph Hart (1882–1957) poseeraa studiossa suureen ateljeekameraan nojaten. Kuva on otettu Helsingin Neljännellä linjalla Atelier Wahlströmissä, jossa Hart työskenteli valokuvaajana vuosina 1907–1911 ja 1914–1917.

Muualla verkossa

Kuka kuvasi? – suomalaiset valokuvaajat ja kuvaamot 1842–1950

Hae tietoa ennen 1950-lukua uransa aloittaneista Suomessa toimineista ammattikuvaajista, keskeisistä valokuvauksen harrastajista ja kuvaamoista.

Muualla verkossa

Kysy museolta – asiantuntijat vastaavat

Jos etsit tietoa mistä tahansa valokuvaan liittyvästä, suosittelemme käyttämään Kysy museolta -verkkopalvelua. Vastaus kysymykseesi saattaa jo löytyä sivulle tallennetusta materiaalista.