Erja Salo: Moi!
Elina Heikka: Moi!
E.S: Tämä on suomen valokuvataiteen museon Kuva ois kiva- podcast. Ja mä oon tietty Erja Salo museolta, sit meil on täällä meidän museonjohtaja Elina Heikka.
E.H: Täällä on.
E.S: Ja sit meil on professori Jukka Manner Aalto yliopistosta. Minkäs alan professori sä oot tarkasti?
Jukka Manner: Siis viran puolesta tietoverkkotekniikka, mut että tietojenkäsittelytieteestä mä oon väitellyt, että ATK-alaa.
E.S: Ja tänään meil olis aiheena digivalokuvan ympäristövaikutukset, mut mä luulen, et me jutellaan kyl aika paljon ihan vaan valokuvankin ympäristövaikutuksista, kurkataan varmaan vähän sinne filmiajallekin nii ja sit katotaa tätä hetkeäkin, kun me ollaan enimmäkseen näyttöjen ja digikuvan kans tekemisissä. Mutta aloitetaan sillä, et katotaa meidän Valokuvataiteen museon kokoelmista yks kuva, ja mä ojennan sen teille ihan tällä tavalla paperilla, ole hyvä Jukka ja Elina.
J.M: Onks tää tämmöne palikkatesti, et mitä näet kuvassa?
E.S: Nii no mitäs tästä tulee mieleen Jukka? Ihan tollai niin kun assosiatiivisesti heitellen?
J.M: No ensimmäisenä keskellä kuvaa, niin kuin pistää silmään toi kello, sehän se on se “eye catcher” siinä keskellä. Mä en nyt tiedä onks noi jotain kehitysnesteitä tossa pöydällä.
E.H: No siis ihan tota oikeilla jäljillä oot, että tää kuvahan liittyy niin kuin valokuvan filmiaikaan, ja tää kuvaa sellasta niin kuin valokuvaajan omatekosta pimiötä ja olisko tää kuva jostakin 30-luvulta, en nyt osaa sen enempää sanoa. Mutta tää kertoo siitä ajasta, kun on pitänyt kaikki ne valokuvan kehittämiseen tarvittavat kemikaalit, niin ne on pitänyt ehkä sitten ihan itse sekoitella. Että siellä on tollasia pulloja, on tuolla ylhäällä hyllyllä, ja sit siinä on kolme allasta, jotka sitten pimiössä niin tyypillisesti on miten ne on: sitten yhdessä altaassa kehitetään, ja yhdessä se prosessi keskeytetään ja sitten sieltä kolmannessa altaasta sitten kiinnitetään toi kuva vielä. Eli tää on se paikka missä tapahtuu valokuvan ihme. Eli siinä ensimmäisessä altaassa, kun sinne se valotettu paperi laitetaan, nii siinä punaisessa valossa alkaa se kuva ilmestyä sieltä ja se on ehkä, se on sitä valokuvan lumoa, jota monet todistettavasti ovat kokeeneet niin kuin tänmän näköisessä paikassa. Ja kello pitää olla, koska sitten lasketaan sitä aikaa, että kuinka pitkään se kuva voi olla sitten siellä kehitteessä ja kiinnitteessä ja kuinka pitkään pitää sitten vielä huuhdella.
E.S: Tää on tosiaan Ilmari Heikkilän - valokuvaajan, jolla oli myös oma kuvaamo tuolla Viipurin maakunnassa Valkeajärvellä ja sitten myöhemmin Lahdessa - vuodelta 1917.
E.H: Niin toi oli niin aikainen.
E.S: Joo.
E.H: Joo, kuva on hänen omasta pimiöstään. Eli filmiaikana totisesti niin kuin läträttiin näillä kemioilla, ja tää koko prosessi oli aika lailla erillainen kuin digikuvaus. Ja valokuvaus oli kallista vielä yli 100 vuotta sitten, se oli oikeistaan vähän niin kuin etuoikeus, jos pystyi valokuvaamaan. Mitäs Elina, ajatteliks valokuvaajat silloin ympäristövaikutuksia millään tavalla, tai milloin ylipäätään ajateltiin tai alettiin ajatella sitä, että miten pohjustan tai mitä paperia käytän tai minkälaista ilmaa hengitän kehittäessäni kuvia?
E.H: Hmm, no siis varmaan aika myöhään, että mä en osaa ihan tarkasti sanoa, mutta että kyllähän niin kuin valokuvan kehittämisessä filmiaikana, siinähän käytettiin hopeaa ja ehkä se ensimmäinen sellanen niin kuin ympäristöajatus, mikä sitten liittyi tähän valokuvan tekemiseen, on sitten se, että se hopeahan on niin kuin myrkky, jos se on niin kun ympäristössä. Ja sitten jossakin ainakin tuossa viimeistään niin kuin sotien jälkeen sitten alettiin isommassa valokuvan valmistuksessa ottaa sitä kehitteessä olevaa hopeaa talteen. Mutta että kyllä niin kuin tämmöset valokuvaharrastajat itse, niin aika surutta on ne nesteet aina vaan laitettu sinne viemäriin tai kaadettu minne sattuu ja ei oo sitten ajateltu. Ja eikä sitten myöskään niitä kaasuja, mitä sieltä tulee, ja niitten vaikutuksia ei oo paljo mietitty eikä myöskään sitten sitä, että mikä on sitten se vaikutus, jos paljaita käsiä uittelee noissa altaissa. Mutta että sinällään nää yleensä sanotaan, että tää perinteiden niin kuin mustavalkokehitys ei ollut mikään hirveän myrkyllinen prosessi verrattuna sitten väriprosesseihin.
E.S: Et silloin tällöin edelleen tapaan valokuvaajia, jotka sanoo, että he aikoinaan, vähän niin kuin kampaajat joskus kertoo, nii on joutunut keskeyttämään uransa pimiössä, koska herkistyivät kuittenkin niinkin paljo niille (kemikaaleille) ja siirtyivät sitten digivalokuvaukseen, ja se vaikutti niin kuin sitten vähän taiteellisiin valintoihinkin.
E.H: Joo, monillehan se on ollut helpotus just digikuvaan siirtyminen, että ei oo tarvinnut altistua sitten millekään siellä pimiössä enää.
J.M: Eli puhutaan nyt siis ihan terveys haitoista, ei ympäristövaikutuksista?
E.H: Joo, terveysvaikutuksista puhuttiin.
E.S: Filmiajalla erityisesti, et ehkä sitten liittyisiköhän vihreään liikkeeseen jopa, et 90-luvulla Suomessa, eikö ekofoto kirja julkaistu?
E.H: Joo siis valokuvaaja Pekka Turunen julkaisi siellä 90-luvun puolessavälissä semmoisen pienen pienen kirjasenm, jonka nimi oli Mitä voisi olla ekofoto, ja siinä hän sitten kävi läpi sitten koko niin kuin valokuvaajan työskentelyprosessin ihan sieltä kuvan ottamisesta alkaen, että mitenkä se voisi olla ekologisempaa. Mutta että mitään sellaista valtavirtaahan se nyt ei ollut.
E.S: No mutta alkoi niin kuin ekat pohdinnat, että miten tuottaa ja esittää valokuvia ekologisemmin. No nyt sitten aika usein hoetaan tämmöistä, et me ollaan kaikki valokuvaajia ja okei, se kuvaamine on ihan mielettömän helppoa ja me kannettaan kymmeniä tuhansia kuvia kännyköissämme ja sitä makeampi puhelin mitä enemmän muistia ja muuta, eli digikuva äkkiä mielletään, et se ois jotain immateriaalista et se ei ookkaa, et se ei kuluta niin kun mitään. Mutta eiks tää oo aika vääränlainen ajattelu vai mitäs sä Jukka toisit tähän mukaan keskusteluun...
J.M: Niin no siis.
E.S: ...resursseista, maapallon resursseista?
J.M: Niin siis koko toi niin kuin digitaalinen infrastruktuuri ja valokuva yhtenä esimerkkinä, niin ei se iso kulutus oo siellä kännyköissä vaan se on siellä infrastruktuurissa, joka mahdollistaa ne kännykät ja kuvien jakamisen ja niin poispäin, tallentamisen ja pilvipalvelun ja kaiken tämmöisen; nehän on niitä isoja. Haastehan on siinä, että se tallettaminen ja kuvien tallettaminen ja jakaminen ja muu on niin tavallaan huomaamatonta, että sitä tekee niin paljon ja niin kuin, ei se tavallaan tunnu missään. Että hyvä esimerkki on niin kuin esimerkiksi tavallaan nettisivut ja tämmöset, missä on paljon kuvamateriaalia. Niin kuin tavallaan sille tekijälle, joka ne suunnittelee, nii ei se, ei siinä oo niin kuin merkitystä, kuinka isoja kuvia laitta - mieluummin kauniita ja isoja. Ja sit se jää niin kuin muiden ongelmaksi, et kuinka paljon tietoa ladataan ja niin poispäin. Että mehän ollaan aallossa sitä paljon tutkittu, että kuinka tavallaan huolimattomasti kuvamateriaalia jaetaan niin vaikka digitaalisessa palvelussa tai muissa.
E.S: Niin, et jos tallentamisella olis joku hinta niin kuin bensalla ja kuluttaja tuntis sen nahoissaan nii...
J.M: Niin no se yksinkertainen hinta on datan määrää.
E.H: Mutta eiks se ollu nii, ettei siit oo kauheen pitkä aika sitten kun vielä jotenkin me ikään kuin tunsimme luissamme sen, että tallentaminen maksaa. Ja muistan, että jotenkin mietittiin sitä palvelintilan riittävyyttä ja kaikkea ja kuinka isoja kuvia niin kuin museossa nyt meidän kannattaa tuottaa. Sitten seki yks kaks jossakin vaiheessa, sitten kaikki tällaiset pohdinnat hävis taka-alalle.
J.M: Niin no siinä on ehkä se, että teknologia kehittyy ja niin kuin samalla hinnalla saa joka vuos enemmän ja enemmän tallennustilaa. Ja et niin kuin ennen pitkää niinku ja se ei oo... Ja kato hinnat laskee ja tallennustilan määrä kasvaa ja tämmöset kapasiteetit kasvaa, niin se tavallaan joissain määrin hämärtää sitä tarvetta niin kuin olla resurssitehokkaampi.
E.H: Noista verkkosivuista nyt, palaan siihen vielä, että sä Jukka olet katsonut niitä meidän museon verkkosivuja ja huomannut, että onpa aika raskaat sivut ja isoja kuvia. Ja kyllä se saatto tavallaan, vähän tuolla sydämessä pisti ja jäi kyllä sen jälkeen miettimään sitä, että mikäs meidän politiikka tulis olla ja verrattuna siihen mikä se tällä hetkellä on. Mutta, että ehkä tekis sillä tavalla, ollaan nyt selitetty itsellemme, että se on taas sitä meidän niin kuin ydintoimintaa, että toi ois se kohta, jossa me kulutetaan niitä resursseja ja sit yritämme jossakin muualla toimia sitten niin kun resurssitehokkaammin että.
J.M: Joo siis, jos mä oikein muistan niin ne on aika raskaat.
E.H: No ne oli raskaat joo.
J.M: Joo.
E.S: Seitsemän tuhatta!
J.M: Niin seitsemän megaa, joo, mut että tossakin todennäköisesti, sieltä sais puolet pois, jos asian tekis fiksummin. Et siis miettii kuvien resoluutioita, mitkä kuvat on niin kun oltava siinä niin kuin oikeasti, ja niitten resoluutiota, ja sitten esimerkiksi mitä kuvaformaattia käytetään tai pakkausalgoritmia. Et no ei oo kuitenkaan semmosia kuvia nettisivuilla, mistä pitää tehdä sitten niin kuin sata senttisiä julisteita, että tämmöset GIF ja JPG, niin nehän on niin kuin sitä huonointa mahdollista tiedostoformaattia tänä päivänä. Et PNG ja WEB on niin kuin paljon parempia esimerkiksi käyttää.
E.H: Okei no totahan mä en tiennytkään. Kiinnostavaa, ehkä otetaan haasteena vastaan; käydään läpi niitä meidän kuvia ja sisältöjä ja mietitään, että voisiko jotain tehdä.
E.S: Mulle jäi tosiaan mieleen, kun sä Jukka, kun sä pidit meille tossa korona-aikana oman museon etäseminaaripäivän, nii sä olit jaotellu niitä semmosia ei-kaupallisia nettisivuja ja kaupallisia nettisivuja ja osoittanu niitä kokoluokkia just siellä kaupallisella puolella. Okei, ilman muuta jollain Netflixillä oli valtavat sivut ja Tori.fi. Ja sit oli ei-kaupallisia sivuja niin kuin vero.fi ja EU-sivut, jotka oli niin kuin todella pieniä kooltaan. Niin tota. Mä vedin siitä äkkiä sellaisen johtopäätöksen, että se on jotenkin kytköksissä siihen sivujen ulkonäköön, mutta ei sit näin ookkaa.
J.M: Niin siis. On niin kun tavallaan vanha tapa tehdä asioita ja uusi tapa tehdä asioita. Ja vanha tapa on panna mahdollisimman paljon grafiikkaa mahdollisimman paljon visuaalista ilmettä ja vanhoja tiedostoformaatteja ja niin poispäin. Ja uusi tapa on miettiä, että kuinka paljon voidaan tehdä esimerkiksi vaan väreillä, jotka ei oo kuvia. Ja niissä niin kuin se, et pystytään templateissa käyttää värejä ja tämmöisiä, ja sitten niin kuin käyttää grafiikkaa siltä osin, kun se on tarpeellista. Mut että se on, palataan siihen, se kun on taas tekijälle yks hailee, että kuinka paljon dataa se vie kun ei se oo hänestä kiinni: että mikä on niin kuin helpoin ja nopein tapa, niin sillä mennään. Että tota niin, eihän oo... Niin olihan siellä niin kuin meidän raportissa,kun on sellanen saadaan ulos toivottavasti lähiviikkoina... Niin onhan siellä ihan karmeita esimerkkejä Suomesta. Että ei toi nyt oo pahimmasta päästä toi teidän sivu. Se on paha mutta se ei ole pahin.
E.H: Mistä raportista sä puhut?
J.M: Siis, meiltä tulee raportti, missä on purettu näitä nettisivuja, et sielt tulee, niin kuin noin tuhat nettisivua analysoitu Suomesta ja niitten tilastot ja tämmöiset analyysit, ja siin on sitte kans niin kuin toimintaohjeet, että mites kannattais asiat tehdä mieluummin.
E.S: Joo tosi kiinnostavaa, toivottavasti siit tulee sellane manuaali. Niin tota museotkin totisesti miettii paljon omaa museotoimintaansa kestävän kehityksen arvojen mukaisesti, niin toi ois varmasti tosi tervetullut ihan käyttöön. Tota mitäs niin kun pieni ihminen vois tehdä arjessaan, tulee mieleen niin kuin tämmöne “kuvien konmaritus” viitaten tähän tota tavaroiden karsimiseen ja poistamiseen, et olisiko se semmoinen ratkaisu, et kuratois jotenkin niitä kuvia ja karsisi niitä ja ottaisi turhat pois, et ei kantasi siel niin paljon turhaa tavaraa siel omas pikku kännykässä.
J.M: No sanotaanko, että ei se välttämättä oo se niin kun et ne on siellä kännykässä, niin se ei oo välttämättä se iso ongelma, mutta se, et kuinka paljon niitä jakaa, kuinka paljon niitä tallettelee jonnekin pilvipalveluihin ja sieltä jakelee tai tämmöistä niin tavallaan siinä tulee ehkä se. Että mä oon vaikka ottanut kymmenentuhatta kuvaa, ja ne on mul tos kännykässä, niin siellähän ne makaa. Mut sit, jos mä lähen noi nyt tosta kaikki – jota mitäköhän mä nyt katoin, et ois 60 gigaa täs puhelimessa kuvia – niin ne kun mä lataan kännyverkon yli jonnekin pilvipalveluun. Niin mähän joskus sitä laskeskelin, et olisko se nyt sen 20 megaa ku lataa, nii samalla ajaisi vaikka kuinka monta kymmentä kilometriä sähköäautolla. Sit jostain kännykästä kun lataa mobiiliverkon yli, nii se mobiiliverkon sähkönkulutus on ihan infernaalinen, siis siihen nähden, mitä se kännykkä kuluttaa.
E.S: Niin eli tavallaan se, et kun se tärkeä osa, mitä kuvaaminen nykyään on, on sitä kommunikaatiota niin sitten kun aloittaa sen vaiheen niin alkaa se tota kulutus tavallaan...
E.H: Mun tekis mieli käydä vielä vähän siellä valokuvan historiassa siinä mielessä, että se koko niin kuin se valokuvahistoria, niin tuntuu, että siinä se isoin linja on ollut se, että on etsitty jotenkin niin kuin helpompia tapoja tehdä niitä kuvia ja halvempia tapoja tehdä niitä kuvia ja niin kun nopeampia tapoja tehdä kuvia. Et se on se, mitä kun Koda niin kuin perustettiin ja kun valokuvaus alkoi yleistyä niin noi on ollu ne isot tavoitteet. Mutta että tavallaan siinä sellainen niin kun tietoisuus siitä, että kyllä tää nyt joitakin resursseja kuluttaa, tuli siitä, että se oli vielä oikeasti kallista vielä ei niin kovinkaan kauaa aikaa sitten. Piti olla niin kuin ihan kohtuulliset tulot, että sitten oli varaa hankkia kamera ja kuvata enemmän, ja tavallaan silleen niin kuin jokaisella kuvalla oli joku niin kuin hinta. Mutta että sitten ne kuvathan, sitkun ne laitettiin albumeihin nii ja niitä albumeita säilytettiin ja albumeista näytettii kuvia, tai sitten näytettiin niin kun dioja seinälle, nii sehän ei enää kuluttanu oikeestaa niin kuin resursseja. Se jotenkin niin kuin eri kohdassa niin kuin sitä valokuvauksen, kuvaamisen ja kuvan levittämisen prosessia nyt tavallaan niin kuin ne ekologiset kuormat olivat sillo enne ja nyt.
J.M: Niin se on mennyt tavallaan tuottamisesta kuluttamiseen.
E.H: Niin.
J.M: Se kulutus.
E.H: Mmm.
E.S: Hei nyt tutustutaan mitä teillä on tuomisina, minkä kuvan ootte tuoneet. Aloitetaan Jukka susta, eli sä kaivat iPadin...
J.M: Noku ei ollu kehitetty.
E.S: Niin.
E.S: Miks juuri tää kuva tänään tässä keskustelussa?
J.M: Paikka, jossa digitaalinen ei jyrää.
E.S: Eli mitä tos kuvas näkyy? Kerro vähä.
J.M: Siinä on kuva meidän mökkirannasta, tai siinä on sattumalta toi on itseasiassa vielä jos mä oikein muistan niin oliks se huhtikuussa otettu. Toi on aamuinen kuva, sattumalta silloin vielä taisi kännykameralla otettu.
E.S: Ootko ite ottanu?
J.M: No luonnollisesti, mulla on copyright. Ihan kännykameralla se oli 7:30 ja se oli joku huhtikuun 19. vai mikä... Se oli 2014 oliko otettu. Ja sattui vaan olee kaunis aamu, nii kävin ottamassa, olin varmaa aamu-Hesaria lukemassa siinä. Mut et toi on paikka, johon mennään enemmän karkuun digitaalisuutta kuin nauttimaan.
E.S: Eli sä oot tietoisesti tehny itselles, pitäny yhden tämmösen ainakin yhden paikan, missei oo digitaalisuutta, niinkö?
J.M: Niin no siis...
E.S: Vai vaan valinnasta kyse.
J.M: Niin no mut ylipäänsä, kun on tavallaan digitaalises maailmas ja digitaalisuus on mun työtä...
E.S: Joo.
J.M: ...niin niin sitten vapaa-ajalla oikeistaan haluu kaikkee muuta kuin digitaalisuutta että...
E.H: Mm... Toi on ihana kuva, ihana maisema. Siin on niinku hämmästyttävä toi symmetria ton heijastuksen osalta, et on niin tyyni ja voin jotenki kuvitella kyllä että minkälaiset jotenki tunteita tää kuvaa herättää et tää nyt on se valokuvan voima varmaa meille monelle et sieltä niitte kuvien kaitta löytyy yhteydet johonki sellasii itselleen tärkeisii asioihin.
J.M: Toi on mereltä, niin se on harvinaista, et oli noin tyyni aamu. Se on merellä vielä toi meijä, mut et toiki sauna, toi saunarakennus, mikä tossa on, on 40-luvun lopulla valmistunut, että toi on ollu meidän suvun hallussa toi tontti ja toi alue nyt sitte sodan jälkeen, seiskytä kaheksankytä vuotta.
E.H: Helppo kuvitella, mikä tossa puhuttelee.
E.S: Joo ja meidän kokoelmasta löytyy hyvin vastaavan tyyppisiä kuvia: et on se meri tai järvi, mutta se on jotenki selvästi suomalaiseen niin kun valokuvan perintöön kuuluva maisematyyppi, on tämä voimauttava näkymä, jossa silmä lepää. Mitäs sull on Elina, sä kahistelet siellä...
E.H: Mä kahistelen, että mä halusin tuoda yhen Martti Jämsän kuvan. Ja tän kuvan avulla nytten niinku avata tällästä kierrätysnäkokulmaa tähän meidän tän päivän aiheeseen. Mietin sitä, että mitenkä, voiks kierrätys liittyä sitten tähän niin kuin valokuviin samalla tavalla kun se liittyy näihin ympäristökysymyksiin sitten niin kuin monella muulla elämän alueilla. Ja sillon tuli tietysti mieleen Martti Jämsä, joka on käyttäny noita vanhoja valokuvapapereita. Että hän on ihan niinku todella systemaattisesti kerännyt vanhoja yliaikaisia valokuvapapereita isot varastot itselleen, et niit on iha sieltä niin kuin 1910-luvult alkaen. Ja sitten hän niistä tekee kuvia. Ja ilman kameraa pelkästään pimiössä, ja jotenkin Martti ajattelee sillä tavalla että se kuva, silloin aikoinaan ku sitä paperia o laitettu sinne pakettiin siellä tehtaalla niin se valottuminen on alkanut ja sit se on ollut siellä pimeydessä, mutta että nyt sitten hän kun niitä käyttää niin nyt sitten hän jatkaa paperien valottamista ja sitten hän siellä pimiössä touhuaa kaikella lailla käyttäen erilaisia kemikaaleja, tai sitten niin kun sitä paperia sitten varjostaen, että osa siitä kuvasta saa sitten eri määrän valoa. Ja siitä tulee kuvia, ne näyttää usein tollasilta vähän niin kun maisemallisilta, mutta eihän ne tietysti mitään ihan oikeita maisemia ole, mutta jotenkin poeettisia kuvia ja sillä tavalla herkistää meidät miettimään sitä niin kun valokuvaa materiaali-objektina. Ja tietysti kaikille, jotka tuntee niin kuin sellaisia nostalgisia tunteita filmiaikaa ja filmiajan prosesseja kohtaan, niin tota helliltä tunteilta ei voi välttyä.
E.S: Ei kaukana alumiini- tai muovisekoitepohjustuksista.
E.H: Joo joo ja kaukana suuret koot ja monet sellaset niin kun... Kaukana digitaalisuus.
E.S: Kuvia ilman kameraa kierrätetylle paperille.
E.H: Paperille. Niin Martti kirjottaa että ”vanhan avaamattoman valokuvapaperipaketin avaaminen tuntuu erikoiselta ja juhlavalta”.
E.S: Tota jotenkin tekee mieli Jukka sult kysyy: ootko sä sen tyyppinen ihminen, että sä oot nyt henkilökohtaisessa elämässäsi miettinyt näitä asioita. Mitä valintoja sä oot tehnyt liittyen tähän? Onks sul joku pilvipalvelu, mihin sä lataat kuvia vai onks sul yks ainoa kuva tos padis ja se on toi kuva mökkirannasta vai miten nää pitää ratkaista? Summaa nyt meille pliis. Asiantuntijan neuvo!
J.M: Jaaha.
E.S: Jotakin sellasta: “mieti ny ainaki näitä kuluttajana”.
J.M: Tää, niinku tos oli aikaisemmin puhetta, niin kuin täs digitaalisessa maailmassa, se kuluttajapään tavallaan vaikutus on aika pientä, et se on kuitenki infrastruktuuri, joka on se iso syöppö eikä se meijän kännykkä tai tabletti tai mikään tämmönen. Mut siis yksinkertaisesti: mitä vähemmän niin kun käyttää dataa ja mitä vähemmän käyttää mobiiliverkkoo, niin sitä vähemmän se kuluttaa resursseja. Että mitä vähemmän kattoo videoita – siis videothan on tänä päivänä, 80% Internetin liikenteestä on videota, et jos oikeesti haluu vaikuttaa niin se on videoiden vähentäminen. Näitten niin kuin kattominen mobiilin yli ja tämmönen, joka niin kuin kuluttaa, et sit taas niin kun digipuolella, jos ajatellaan, digikuvat ja tää puoli niin... No mulla esimerkiks ei oo tällä hetkellä kuvat missään pilvessä, että niit on niin kun aika monella kovalevyllä tänä päivänä ja monella läppärillä, et mä sitä kautta hoidan back upit ja muuta. Sehän on vanhanaikaista, modernia on tunkee ne pilveen. Mut ei ne sielläkää niinku hirveesti kuluta jos ajattelee et jos mä kerran tuuppaan pilveen niin sitten ne on siellä ja... Mut et sit jos niitä tosiaan kattelee kymmenet tai sadat tai tuhannet tai miljoonat ihmiset kokoajan, niin siitähän se kulutus edelleen tulee. Se isoin kulutus on se käyttö, et mitä vähemmän käyttää, nyrkkisääntönä, niin sitä vähemmänhän syntyy sitä niin kun prosessointitarvetta niin kun verkoissa ja palvelinkeskuksissa ja päätelaitteissa että...
E.S: Mmm
J.M: Mut se on just, jos esimerkiksi niin kun video – on se sitten videomateriaalin tai vaikka digitaalisen materiaalisen kuvien ja tämmöisten nettisivujen – niin ei siihen kuluttaja pysty vaikuttamaan, et onko ne webbipalvelut tehty fiksusti. Et niin kun esimerkiks toi vero.fi, niin ku siinä kun etusivun lataa siis kolkylt kertaa, kolkyt kertaa sä voit ladata sen nettisivun versus tää teidän verkkosivu. Et suhteessa että lataa teidän etusivun versus lataa vero.fi etusivun niin siin on niin kun kolkyt kertane ero.
E.H: Mmm.
J.M: Siinä niin kun datan määrässä, vaikka mä en oo mikään verottajan suur ystävä, niin kun harva on, mut et jos ottaa sen vero.fi, niin se on aika puhtaasti tekstuaalista.
E.S: Joo.
J.M: Ja se gets the job done.
E.S: Nii.
J.M: Ei sillä oo hirveästi happy face sen muuta niin kun, tämmöstä materiaalia että niin varmaa joku on miettinyt et laittaa mut että se on niin kun asiapalvelu ja siellä hoidetaan asiat ja piste.
E.H: Joo.
J.M: Et siis mun mielestä tämmöstä pitäisi olla enemmän. Että tavallaan niin kun webbipalvelut ja tämmöset niin kun, et mietittäs sitä, mikä on graafisen elementtien ja kuvien merkitys.
E.S: Hei onks teil muuten siitä tietoa; ilmottaaks jotkut tommoset julkisen puolen toimijat, et me ollaan tehty tämmöinen toimenpide meidän nettisivuilla.
J.M: Tuskin.
E.S: Koska mä olisin niin kun tällee kuluttajana tosi, se on vähä samanlaista ku kerrotaan vastuullisuudesta vaateteollisuuden kohdalla tai jotkut brändit kertoo tai, et siel sais klikata niin kun vastuullisuus ja sit siel lukis, vero.fi kertoisi juttuja, me kerrottas mitä ratkaisuja me ollaan tehty.
E.H: Mm.
J.M: Niin siis se on hyvä, jos näitä jonain päivänä niin kun rupeis tulee niitä webbipalveluita siten, että niitä olisi mietitty silleen resurssitehokkuuden kannalta. Et siis semmoinen hassu piirrehän on täs digitaalimaailmas, et on niinku yks taho, jolle on sil merkitystä, et kuinka kevyet ne nettisivut on, ja se on verkkokaupat, koska mitä nopeammin se verkkosivu latautuu sitä enemmän ihmiset sitä käyttää ja sitä enemmän ihmiset ostaa.
E.H: Mm toi on kiinnostavaa.
J.M: Elikkä jos se on niin kun raskas, niin se latautuu hitaasti niin ihmiset jättää sen helpommin ja menee johonkin toiseen verkkokauppaan. Elikkä siellä on se oma lehmä ojassa, et mitä nopeammin latautuu mitä enemmän se buffaa, niin siin on tavallaan motivaatio verkkokaupoilla tehdä verkkopalveluita, jotka on mahdollisimman kevyitä ja latautuu nopeesti. Se on, siitä on olemassa ihan tieteellisiä artikkeleitakin, et kuinka paljon se vaikuttaa jonkun vaikka Amazonin liikevaihtoon, että kuinka nopeasti se tulee...
E.S: Varmasti.
J.M: Tai johonkin Googlen liikevaihtoon, et kuinka nopeasti Googlen hakukoneen etusivu latautuu, et kuinka nopeasti ja kuinka paljon siellä päästään näyttää mainoksia.
E.H: Niin sitten siinähän katsotaan nykyään, et sen pitää toimia mobiilissa, mutta mä en tiedä liittyyks se siihen, mut toimiiks mobiilissa raskaat ja kevyet sivustot=
J.M: No tossakin on semmoinen surullinen tulos täs meidän analyysissä, mistä nyt tosiaan se raportti tulee ennen pitkään, niin mä oon ollu kuvitellu et mobiiliverkkosivut on tehty kevyemmiksi, että kun on pienempi ruutu ja mahdollisesti hitaammat yhteydet, niin se on niin kun tehty sillee niin kun tehokkaammiksi – niin ei! Eihän ne oo ku niin kun karvan verran kevyempiä yleensä.
E.H: Okei!
J.M: Et siis tänä päivänä ne on ihan yhtä raskaita, kun työpöytäkone jos on 15 tuumanen näyttö tai työpöytäkone jossa on 24 tuumanen näyttö. Niin sieltä tulee ihan yhtä paljo tavaraa ja melkein samalla resoluutiolla, vaikka se kännykän ruutu on muutama tuumaa.
E.S: Joo toi on varmaa just siks nii vaikee tarttua tähän ku joku semmoinen logiikkaa epäilekään mitä sä ajattelet tai muistelet menneestä.
J.M: Niin mut sehän kertoo sit että siis verkkosivuja suunnitellaan niin huonosti. Et sitten niin kun tosiaan mobiili että tavallaan sen niin kun resurssi kulutuksen kannalta, et tuupataan kuvamateriaali, josta ihminen ei ees pysty erottamaan jos siitä otetaan puolet pikseleistä pois nii siltikään ihmisen silmä ei erota sitä eroa. Et tavallaan mietitään asiat niin kuin sen suhteen, et vähemmän on enemmän eikä vaan että enemmän on enemmän niin kuin ICT alalla. Kaikilla muillahan aloilla vähemmän on enemmän, niin ICT alalla enemmän on enemmän.
E.S: Okei.
E.H: Edelleenkin.
J.M: Edelleenkin. Ja se niin kun jatkuu, kunnes sitte, et siis joko se niin kuin hyvällä tai pahalla muuttuu, että siis sehän on niin kuin, et ala tajuaa itse että pitää asioita tehdä resurssitehokkaammin tai sitte niin kuin EU ja valtiosäännöt rupee ohjaamaan siihen, että tarvitsee tehdä asioita tehokkaammin.
E.H: Mm.
J.M: Tai siis siitähän se lähtee usein, että valitettavasti ostaja on tietoisempi, että ku vaikka tekin tilaatte uudet nettisivut ja mahdollisesti joku vaikka kuka tahansa kilpailuttaa uudet nettisivut niin sitten, että kuinka paljon resursseja tää vie, kuinka paljon tän pyörittäminen vie resursseja, kuinka paljon tää niin kun siirtää dataa.
E.S: Pitää osata kysyy noi kysymykset.
J.M: Nii.
E.H: Tällaisia asioitahan ei kyllä yleensä oo kysytty tähän mennessä, jos on tehty uusia nettisivuja.
J.M: Nii ei nii.
E.H: Toisaalta tommoset kestävän kehityksen tavoitteet nyt on niin laajalti jotenkin hyväksytty tässä yhteiskunnassa. Tai jotenkin ajatellaan, et meidän pitäs niin kuin toimia kestäväksi nii ehkä toi nyt on se yks asia joka meidän pitää ottaa mukaan sinne kun mietitään organisaation kestävän kehityksen toimenpiteitä.
J.M: Niin siis yksinkertaisesti paljonko dataa se vie.
E.H: Mm.
J.M: Paljonko dataa, et sen voi niin kun aatella et se on se niin kuon bensa.
E.S: Joo ja mul jäi mielee ne tiedostomuodot ja resoluutiot, joilla pystyy vaikuttaa myös, ku meidänkin museo kuittenkin haluaa, et meillä on visuaaliset sivut kun me olemme valokuvan vastuumuseo.
J.M: Niin.
E.S: Mutta ratkaisuja voi silti tehdä toisaalla. Eli toi on nyt tavallaan niin kun sitä kuratointia tai konmaritusta.
J.M: No se on, nii että elikkä täs meidänkin raportissa, kuhan se tulee ulos, nii ei siinä ehdoteta sitä, et ottakaa kuvia pois. Me ei niin kun... Se on niin kun vielä sitten oma taiteen lajinsa, et otetaan ja vähennetään sitä. Mut jo pelkästään se, että niin kuin nykyinen materiaali muotoillaan järkevästi, niin sillä saa niin kuin helposti puolet siitä datan käytöstä pois, ja ylikin. Joillakin sivulla, niin sieltä saa 95 prosenttia pois.
E.H: Mut eiks tota en tiedä, että mitenkä sitten jotku Instagramit ja Facebookit, kun sinne lataa kuvia, niin tota voiks siinä tota itse vaikuttaa, että kuinka isoina ne kuvat sitten sinne jäävät.
J.M: No siinähän tavallaan tapahtuu se, että eiks niin kun Facebookissa ja Instagramissa kuvan resoluutio on jo lähtökohtaisesti pientä.
E.H: Mm.
J.M: Et jos kattoo niinkun, niin nehän on huonolaatusii joka tapauksessa.
E.H: Niin, että he siellä päättävät meidän puolesta.
J.M: No tavallaan, mut siinäkin on niin kun bisnes insentiivi. Joku Facebook, mitä nopeammin kaikki tavallaan niin kun ihmisten postaukset ja updatet ja kaikki tämmoset latautuu, niin sitä enemmänhän ihmiset käyttää Facebookia, enemmän näkyy mainoksia, enemmän saadaan ihmisistä tietoa niin kun mainostajille, et se ihan sama kun tavallaan Facebook kun voi ajatella et se on ihan sama kun nettikauppa siinä vaan myydään sitä kuluttajaa. Mitä enemmän sitä kuluttajaa on myytäväks niin sen paremp.i Elikkä tavallaan siinäkin tulee se insentiivi, tavallaan käänteine insentiivi, että mitä nopeammin se homma lataa ja kuvat on niin kun just sillä resoluutiolla kun riittää muttei yhtään parempia.
E.S: Hei nyt mä kiitän teitä molempia keskustelusta. Eli kuuntelit Valokuvataiteen museon Kuva ois kiva- podcastia tän jakson, ja kaikki ne muut pari kymmentä jaksoa voit kuunnella Spotifyista, Applen podcasteista tai sit jos haluat nähdä nää kuvat, joista me juteltiin tai muitakin kuvia, niin meidän museon nettisivut, ne nettisivut on paras paikka. Eli www piste valokuvataiteen museo piste fi. Kiitos Elina ja Jukka.
J.M: Kiitoksia.
E.H: Kiitos kiitos.
