Suomen valokuvataiteen museosta löytyy hieno kirjasto täynnä suomalaista ja ulkomaista valokuvakirjallisuutta ja taiteilijoiden valokuvakirjateoksia. Kirjojen ystävänä ja valokuvakirjojen hamstraajana halusin ottaa tämän aiheen käsittelyyni käymällä hieman läpi valokuvakirjojen historiaa ja sitä mitä se on nykypäivänä. Aihe on myös ajankohtainen, koska Suomen valokuvataiteen museo ja Valokuvataiteilijoiden liitto ovat jakaneet 2017 ensimmäistä kertaa Vuoden valokuvataidekirja -palkinnon. Valokuvataiteilija Karina-Sirkku Kurz voitti palkinnon teoksellaan Ungleichgewicht, jossa hän käsittelee syömishäiriöitä.
Valokuvakirja?
Valokuvaajat kuvaavat erilaisista syistä ja heillä kaikilla on erilainen näkemys siitä miten he haluavat taiteensa esitettävän. Yksi näistä esitystavoista on valokuvakirja. Lainaan muutamien herrojen pohdintaa, jotka kiteyttävät asian hyvin:
”A photobook is an autonomous art form, comparable with a piece of sculpture, a play or a film. The photographs lose their own photographic character as things ‘in themselves’ and become parts, translated into printing ink, of a dramatic event called a book.” – Ralph Prins
”Firstly, it should contain great work. Secondly, it should make the work function as a concise world within the book itself. Thirdly, it should have a design that complements what is being dealt with. And finally, it should deal with content that sustains as ongoing interest.” – John Gossage
Sille, miltä valokuvakirjan pitäisi näyttää, on määritelty omat kriteerinsä. Todellisuudessa rajoja ei ole ja taiteilijalla on vapaus kokeilla. Lopulta kuvat, muoto ja se miltä sivut tuntuvat kädessä ratkaisevat kirjan menestyksen.
Mielestäni valokuvakirja on parhaimmillaan aivoissa mielihyvää tuottava, kylmiä väreitä aiheuttava, kyyneleitä pidättelemään saava kokemus.
Historia?
1840-luvun alussa William Henry Fox Talbotin ajatuksiin nousi idea kirjasta, jossa olisi kuvia kasveista. Ystävänsä kanssa he alkoivat kehitellä tätä ideaa, mutta toteutus tuotti vaikeuksia teknisten hankaluuksien vuoksi. Lopulta Talbot saavutti päämääränsä vuonna 1844, jolloin hän julkaisi kirjan The Pencil of Nature. Teosta on kuvailtu luonnoskirjaseksi. Sen ensimmäisessä osassa oli vain 5 kalotyyppia (Talbotin kehittämä paperinegatiivista suolapaperille vedostettu paperipositiivi) sekä tekstiä. Manifesti, joka on vain satunnaisesti ja harkitsemattomasti koottu yhdeksi kokonaisuudeksi.
Oli kuitenkin eräs toinen henkilö, Anna Atkins, joka myös teki aikaisen valokuvakirjan Photographs of British Algae: Cyanotype Impressions (1843–1853). Atkinsin valokuvakirjateos sisälsi kauniita sinisävyisiä syanotyyppitutkielmia kasveista. Teoksensa tekoon Atkinsilta meni kymmenen vuotta. Historioitsijat kinastelevat edelleen kumpi näistä kirjoista oli ensimmäinen valokuvakirja. Talbotin kirja oli tarkoitettu suuremmalle yleisölle ja Atkinsin harkitusti tehty teos lähipiirille.
Ensimmäinen teemallinen valokuvakirja syntyi sir Walter Scottin käsissä. Se oli nimeltään Sun pictures in Scotland (1845). Näin kaikki lähti liikkeelle Brittein saarilta ja siirtyi sitten Ranskaan. Louise-Desire Blaquart-Eurard kehitti paremman tekniikan kirjojen valmistamiseen ja hän perustikin painotalon, joka oli suunnattu sekä taiteilijoille että amatööreille. Painotalossa tuotettiin 20 valokuvakirjaa 1000 negatiivista. Teemat laajenivat matkakertomuksista ja maisemakuvauksesta muinaisiin monumentteihin ja teknologiaan.
Suomessa?
”Me tahdomme nähdäkin ne maisemat, jotka kertomukset meille ovat yrittäneet kuvata, vaan eivät ole taitaneetkaan elävänä silmiemme eteen tuoda. Me tahdomme nähdä kuinka siinä ja siinä tappelussa voitettu kaatuu ja voittaja ryntää edelleen. Me tahdomme nähdä kuinka siinä ja siinä kokouksessa istuttiin, missä maailman menolle on määrä pantu.” –Julius Krohn
Suomessa valokuvakirjaa lähti työstämään ensimmäisenä I. K. Inha vuosina 1895–1896. Teos Suomi Kuvissa kertoo tarinan Suomesta. I. K. Inha matkusti pyörällään ympäri maata kuvaten maisemakuvasarjoja. Suomessa valokuvakirjojen tuotanto käynnistyi hitaasti, ja innostusta jouduttiin odottamaan muutama vuosikymmen. 1860-luvulla kuitenkin myytiin Talbotin innoittamana pieniä kansioita ja vihkosia, jotka sisälsivät kuvasarjoja, yleensä kaupunkinäkymistä.
Suurta suosiota alkoivat saavuttaa ensimmäiset dokumentaariset kuvalehdet kuten Maiden ja Merien takaa, Suomen Kuvalehti, Kyläkirjaston Lehti sekä Uusi Kuvalehti. Lehdet sisälsivät ulkomaalaisia rasterilaatoilla painettuja kuvia, jotka kiersivät maasta toiseen. Näin saatiin tietoa siitä, miltä muualla maailmassa näytti ja mitä siellä tapahtui. Lehdissä näytettiin myös paljon uutiskuvia sekä mainoksia. 1890-luvulle tultaessa tietokirjojen kuvitus valokuvin nousi suureen suosioon.
Vasta 1900-luvun alussa valokuvaajat, varsinkin dokumentaristit, alkoivat julkaista omia näyttelyitä ja niiden yhteyteen valokuvakirjoja. Suomessa valokuvausta alettiin opettaa 1930-luvulla iltakursseina. Tänä aikana ilmestyi ammattilaiselle suunnattuja lehtijulkaisuja. 1970-luvulla valokuvausta opiskellut Leena Saraste julkaisi 1980-luvulla oppikirjan Valokuva, pakenevan todellisuuden kuvajainen. Tämä kyseinen opus oli alkusysäystä suomalaisen valokuvan tutkimiselle. 1970-luvulta lähtien tehtiin vuosittain myös valokuvakirjavuosijulkaisuja. 1980-luvulla alkoikin Suomessa valokuvan kultakausi ja tällöin valokuvataide vakiintui ilmiönä.
Nyt?
Taiteilijoiden pitäisi uskaltaa tuottaa valokuvakirjoja enemmän. Ne ovat mahtavia aiheen avauksia. Uskon että monilla esteeksi muodostuu taloudellinen tilanne, ei vain ole varaa julkaista joka vuosi yhtä teoskirjaa. Oikeaa aikaa odotetaan ja varmistellaan sitä että valokuvateos on täysin valmis, jotta sen voisi julkaista kirjana. Tähän voi mennä jopa kymmenen vuotta. Pienemmätkin julkaisut eivät olisi pahitteeksi, kuten suosioon nousseet Zinet. Zine on itse tehty ja julkaistu pienlehtinen, joka voi sisältää sarjakuvia, grafiikkaa tai valokuvia. Uskon että valokuvakirjoilla on ja tulee olemaan paikka taidemaailmassa.
Valokuvakirjalistani Top 6, joihin palaan aina uudestaan ja uudestaan:
Maarit Hohteri – Between us, Ystäväkirja
Rei Sato – Sun
Anton Corbjin – 33 Still Lives
Juha Mustonen – Yksi
Nan Goldin – The Ballad of sexual dependency
Päivä Maailmassa
Sonja Hyytiäinen
Kirjoittaja on valokuvaopiskelija, joka työskenteli harjoittelijana Valokuvataiteen museolla. Harjoittelun aikana hän oli mukana auttamassa Abstrakti!-näyttelyn viimeistelyssä ja tutustui myös muun henkilöstön työskentelyyn. Hänen kiinnostuksensa valokuvahistoriaa kohtaan kasvoi harjoittelujakson aikana. Jos aihe kiinnosti, kirjottaja suosittelee lukemaan Taneli Eskolan teoksen Valon aakkoset – valokuvakirja Suomesta.
Lähteet:
Parr, Martin, Gerry Badger; The photobook. A History Volume I, 2004. Phaidon Press Limited, London
Kukkonen, Jukka, Vuorenmaa, Tuomo-Juhani, Hinkka, Jorma; Valokuvan taide: Suomalainen valokuva 1842-1992, 1992. SKS, Helsinki
Lintonen Kati, Rastenberger Anna-Kaisa, Heikka Elina; Valokuvataiteen ydin, 2014. Suomen Valokuvataiteen museo, Maahenki Oy, Helsinki
Heinonen Aukusti, Lehmusruusu Teemu; A book of lies – väritettyjä totuuksia, 2013. Valokuvauksen opiskelijat ry, Helsinki
